Lukijablogi: Akkarin suosio
Kuten kaikki tietävät, tänä vuonna meille kaikille rakas Akkari täyttää 60 vuotta eli vanhusten ikä alkaa hiljalleen olla käsillä. Akkari ei kuitenkaan ole muuttunut mihinkään vuosien varrella vaan lehti on pysynyt yhtä nuorekkaana vuodesta toiseen. : )
Akkari on vuosien varrella kasvattanut levikkiään ja varmasti tulee tulevinakin vuosina kasvattamaan sitä. Mikä Akkarista sitten tekee niin suositun?
Akkari on suunnattu ensinnäkin kaiken ikäisille, eli niin pieni lapsi kuin vanhuskin voi lukea Akkaria. Tarinat ovat ehkä enemmän lapsille suunnattuja, onhan kuitenkin suurin osa Akkaria lukevista vielä lapsia. Akkarin lukeminen alkaa useimmilla juuri ekaluokan aikoihin, kun yritetään oppia lukemaan, ja mikäs sen parempi olisikaan lukea kuin hauska tarina, joita Akkarissa kyllä riittää. On kuitenkin myös niitä, jotka eivät edes ensimmäisiä Akkareita nähdessään osaa lukea. Tämä ei ole ongelma, sillä onhan Akkarista viihdettä myös ihan sarjiksenakin. Jokainen lapsi kyllä pystyy hahmottamaan, mitä tarinassa tapahtuu ilman mitään tekstiäkään, sillä mielikuvitus laukkaa sen ikäisillä kovaa vauhtia. Onhan ne kuvat myös hauskoja eli on niistäkin iloa monelle. Vaikka tarinat ovatkin enimmäkseen suunnattuja lapsille, voivat vanhemmatkin nauttia Akun ja kumppanien seikkailuista, mutta he vain saattavat kiinnittää huomiotaan eri asioihin.
Akkarissa panostetaan myös siihen, millaista kieltä siinä käytetään. Akkarissa esiintyy todella monipuolista suomen kieltä. Akkarin sivuilla näkee välillä hieman vanhempaa kieltä, mutta on niissä näitä uudempaakin kieltä, vanhoja sananlaskuja sekä tokaisuja unohtamatta. Ihmiset oppivat välillä jopa uusia sanoja Akkarin parissa, joita ei välttämättä ole aiemmin nähnytkään. Onpahan Akkarista kuitenkin ilmestynyt murrealbumeita, joista jokainen voi koettaa saada selvää, ja ajatella: jos viikottainen Akkari ilmestyisi aina jollakin eri murteella, olisi siinä selvittämistä.
Akkarin hahmoihin on myös aika helppo samaistua. Kukapa ei olisi nähnyt tuurihaukkoja, jotka ovat syntyneet kultalusikka suussa, eikä heidän tarvitse tehdä mitään, tai muuten aina vain onnistaa kuten Hannua Ankkalinnassa. Tai kuten Aku, joka on aina onnistuu säheltämään kaiken huonolla tuurillaan, mutta silti hänellä on rakastava perhe ja sukulaiset ympärillään. Identtisiä kolmosia on harvempi nähnyt, mutta se, mihin moni samaistuu ankanpojissa, on heidän yhteistyönsä. Ne kolme pitävät jatkuvasti yhtä kuten parhaat ystävykset konsanaan. Unohtamatta rikasta Roopea, jolla on rahaa ja joka näyttää ulospäin aivan jotain muulta kuin mitä oikeasti on. Näitä hahmoja jaksaa aina seurata ja katsoa, eikä niihin ihan heti kyllästy.
Akkari on siis opettanut jo 60 vuotta lapsia lukemaan sekä viihdyttänyt muita ja tarjonnut kaikille rikasta suomen kieltä. Tässä ajassa on ehtinyt tapahtua paljon, ja uusia sukupolvia on ehtinyt syntyä, eli on mahdollista, että jo kolme sukupolvea on ehtinyt oppia tavaamaan sanoja Akkarin sivuilta. Jokainen löytää Akkarista jotakin. Uskon ja toivon, että Akkarilla on edessään vielä ainakin toinen 60 vuotta suomalaisten ankkahullujen parissa.
Hiidenkirnu
25.02.2011
Kerro kaverille |
Takaisin toimituksen blogin etusivulle
Kommentit
