«Takaisin

Barksia joka makuun

Toimitus päätti Akkarin 60-vuotisjuhlan kunniaksi pähkäillä kukin kaksi Carl Barks -suosikkiaan lehden sivuille, ja viime viikon numerossa ilmestyikin ensimmäinen valinnoistamme eli Kiipeliä kerrakseen (Duck out of Luck, 1964). Ajattelimme myös muutamin blogisanoin perustella valintojamme, joten vuoden mittaan saatte siis ainakin kahdeksan vuodatusta toimituksen Barks-suosikkisarjoista!

Kiipeliä kerrakseen ei ole mikään unohtumaton, juonellisesti briljantti kymmensivuinen, mutta muutamat päättömät yksityiskohdat ja käänteet nostavat sen massasta – jos Barksin kohdalla voidaan massasta sen perinteisessä merkityksessä edes puhua...

Tällä kaikella on tietenkin tekemistä sen kanssa, milloin kunkin suosikkisarjansa on lukenut. Itselleni unohtumattomin tämän tarinan julkaisuista lie Aku Ankan parhaat XVIII vuodelta 1984. Albumi, josta tämäkin sarjan kymmeniä kertoja olen herkässä iässä lukenut, on edelleen kunniapaikalla kirjahyllyssäni. Voisin tässä samalla paasata albumimuotoisen sarjakuvan ihanuudesta, mutta se ei kuulu tähän. Nykyään kun sarjisalpparit alkavat olla katoava julkaisumuoto. Asiaan.

Mieleni sopukoihin ovat ennen kaikkea porautuneet Hannun pukeutuminen Naamiokylän luistelukummitukseksi ja Ankkalinnan nykytaitelijoiden hurmahenkinen ilmaantuminen Hannun kollaasia arvioimaan. Juonellisesti tyystin päättömiä ykstyiskohtia, mutta tulevat aina pysymään mielessäni! Samoin pikaluistelun ja pilkkikisan yhdistäminen vaatii perin outoa mieltä, ja ennen kaikkea palkitsemistavan kummallisuus. Logiikan kanssa niillä ei ole mitään tekemistä, mutta tarvitseeko vitsisarjan aina olla loppuun saakka järjellä ruodittavissa? Seikkailusarjan pitää olla looginen, mutta vitsisarjan ei!

”Mikä silmiä hivelevä dadaismin ja draaman liitto!”