«Takaisin

Lukijablogi: Jääkiekko Ankkalinnassa




jaakiekkoHalusin käsitellä seuraavassa blogitekstissäni jotain ajankohtaista asiaa edellisen 90-luvunkatkuisen nostalgiafiilistelyn vastapainoksi, ja mikäpä olisi ankkamaailmaan paremmin taipuva tämänhetkinen polttava puheenaihe kuin jääkiekko. Ankkalinnassa jos jossakin osataan paneutua penkkiurheiluun asiaan kuuluvalla hartaudella. Vääntäydyttyäni sohvaperunoitumasta ja kannustettuani ääneni käheäksi huippujännittävien otteluiden jälkeen kaivoin esiin Kari Korhosen käsikirjoittaman ja Massarolin piirtämän jakson Armoitettu ääni, joka on jääkiekkoaiheisista tarinoista luultavasti suosikkini.

 

Armoitettu ääni lähtee käyntiin tilanteesta, jossa Aku on mieluisassa työssään urheiluselostajana uransa huipulla: "Sedän selostukset ovat jo käsite.", kuten Lupu toteaa. Ei muuten liene epäselvää, mistä Korhonen on voinut innoituksensa huippusuosittuun selostajaan saada! Ankkalinnalaisjoukkue Mahtiankkojen suuri kannattaja Aku ei kuitenkaan tapansa mukaan onnistu pitämään päätään kylmänä kriittisellä hetkellä, ja tulistuneet kaupunginisät viheltävät pelin poikki vasta kun on jo auttamattomasti liian myöhäistä.

 

Jääkiekkoa useammin ankkalinnalaiset kannattavat jalkapalloa, liekö Ankkalinnan Palloseura sitten Mahtiankkoja menestyksekkäämpi joukkue. Joku toinen saattaisi mahdollisesti epäillä käsikirjoittajia ja heidän kotimaitaan syynä potkupallon suosiolle. Esimerkiksi Mortin ja Vertin joukkue Ylävirran Yritys on ansainnut peräti nimikkotarinoitaan lehden sivuille.

 

Limppua läiskitään myös Per Hedmanin ja Vicarin Olympiakuumetta-sähellyksessä. Tässä kuitenkin Akun sohlaus vie tilaa varsinaiselta ottelulta Ankkalinnan Kiekkojellonien jäädessä pienemmälle huomiolle. Litteä peliväline itsessään tosin varastaa suuren roolin heti aloitusruudusta lähtien. Sekä joukkueita että jaksoja on toki muitakin esittelemäni, mutta kuten Aku Ankasta kirjoittaessa joka kerta huomaa, aineiston laajuuden vuoksi raja on vedettävä aina johonkin, vaikka muutama mehukas pala jäisikin kentän laidalle. Toisaalta tässä on myös yksi Akkarin viehätyksistä –

aina voi löytää jotakin uutta ja mielenkiintoista, eikä aihe ole kertapuraisulla kaluttu.

 

Tekstissä mainitsemani jaksot on julkaistu mm. lehdissä AA 9/1998 ja AA 6/2002 sekä Sportti-Ankka-julkaisussa vuodelta 2003. Näiden lisäksi suosittelen katsomaan aiheeseen liittyen ihastuttavan Aku-lyhärin The Hockey Champ vuodelta 1939.

 

Ja jos jääkiekko on vaikuttanut Akkariin, on vaikutusta tapahtunut myös toiseen suuntaan: armaan länsinaapurimme pelaajien nimittäminen hannuhanhiksi on lähtemättömästi juuttunut puhekieleemme.



_wonderlust_
05.05.2011
Bg_blog_penKerro kaverille |  Takaisin toimituksen blogin etusivulle


Btn_next_single
Btn_prev_single

Kommentit


Pelaan itekkin lätkää, joten kiva että tämmönenkin juttu tuli. Ja vielä lisäksi Suomi voitti maailmanmestaruuden
Yzerman - 16.5.2011 16:03
Ihanan ajankohtaista ja osuvaa tekstiä. Mistä lienee saanut ideansa,........:)
kuriton koira - 7.5.2011 15:59
Aivan mahtavaa Wondy :D Kirjoitat mahtavasti, plussaa todella ajankohtaisesta aiheesta! Olinkin jo odottanut että joku kirjoittaa lätkästä..
Idulidu2 - 7.5.2011 15:51
Sujuvaa kerrontaa yhdistettynä vieläpä ajankohtaiseen asiaan Ankkanäkökulmasta, niin ei voi sanoa muuta kuin, että aivan mahtavaa Wondy! : )
JKP - 6.5.2011 7:42
Kiitän molempia tekstejä kommentoineita yhdellä kertaa, palautetta on kiva saada. Ja jonille tiedoksi, että ainakin kaksi tekstiä tulee vielä.:) Oli liikaa ideoita, ei kolme riitä.:D
_wonderlust_ - 6.5.2011 0:25
Wikipedia tietää anaheim Ducksista kertoa että: Seura perustettiin vuonna 1993 Walt Disney Companyn toimesta... että sinänsä edellämainittu mahtiankkaa ja mighty ducks yhteys on kyllä varmastikkin aika paikkansapitävä :D.
Puristuksissa - 5.5.2011 22:29
Paljon plussaa tulee erityisesti blogin ajankohtaisuudesta, todella hienoa! Blogi oli taas muahtavaa luettavaa ja olen kyllä samoilla linjoilla siinä, että piirtäjien kansallisuus vaikuttaa siihen, että lätkätarinat jäävät usein potkupallo (sori vaan futiksen ystävät)- varjoon. Ja kyllähän Aku hyvin Mertsistä menisi, niin kuin kuvastakin näkee..=)
Sohvaperuna - 5.5.2011 21:07
Ankkalinnan Pallo Seura taitaa tosiaan olla Mahtiankkoja suositumpi, mutta jos käväisisin Ankkalinnassa, kävisin enemmän kuin mieluusti katsomassa Mahtiankkojen otteita. Anaheim Ducks on aina ollut suosikkini Selänteen takia, joten nimiväännös onkin mieleiseni. Anaheim mighty ducks = Ankkalinnan mahtiankat. Hyvä blogi kertakaikkiaan. : )
akupoju - 5.5.2011 19:40
Jälleen loistavaa työtä. Mikäs olisi ollut mukavampaa nyt fiilikseen lukea kuin jääkiekkoa? Ja erittäin hauska blogi, oli taas ilo lukea. Hienoa työtä, jatka tätä hurmosta vielä yhden blogin verran :D
jonikuusysi - 5.5.2011 17:23

[^]