Lukijablogi: Kuinka tunnistan pahiksen
Maailma on paha paikka, ja myös auvoisassa lintukodossa Ankkalinnassa vilisee roistoja ja ryöväreitä varsin taajaan. Ankka- ja hiiriuniversumin rikolliskattauksesta löytyy kriminaalia jos jonkinmoista: on rikollisjengejä (Karhukopla), järjestäytynyttä rikollisuutta (Kelmien kerho) ja yliluonnolliseen turvautuvia maagikkoja (Milla Magia), joiden onnistuminen alallaan vaihtelee paitsi henkilöiden myös tapausten välillä. Vaikka Karhukoplaa ei ehkä ensimmäisenä ajattele erityisen menestyksekkäänä rikollisorganisaationa, se on kuitenkin onnistunut kähveltämään Roopen rahat monta monituista kertaa.
Ilahduttavaa on myös alamaailman sankareiden rötöskohteiden monipuolisuus. Siinä missä Karhukoplalle kelpaavat Roopen rahasäiliön ohella pankit ja pienemmätkin näpistykset, Millan päähänpinttymänä on vain yksi tietty kolikko. Ehkä erikoisimpia ovat sellaiset epärehelliset lurjukset, jotka eivät tavoittele mitään konkreettista, kuten rahasäiliön sisuksia. Kulta-Into Piille riittää, että Roopen menettäessä mittavan omaisuutensa hänestä tulee maailman rikkain ankka, ja Musta Ritari alias Arpin Lusène tahtoo slurpata Roopen rahat olemattomiin. Keskeistä Ankkalinnan rikollisuudessa onkin Roopen houkuttelevan suuri omaisuus, jonka katoamista joko omiin taskuihin tai katoamista ylipäätään toivovat monet henkilöt.
Kuinka pahiksen sitten erottaa Ankkalinnan katukuvasta? Silmiinpistäviä tunnusmerkkejä ovat ainakin sänki, suupielestä roikkuva sikarinpätkä tai sätkä sekä tuima ilme. Näyttävät kulmakarvat näyttelevät merkittävää osaa monen rötösherran naamataulussa. Valtaosa rötöstelijöistä on myös miehiä, vaikka tasapuolisuuden nimissä on sanottava, että järkähtämättömät oikeuden puolustajatkin ovat lähes yksinomaan miespuolisia. Virkistävistä poikkeuksistaan rikas Ankkalinna toki tekee poikkeuksia näissäkin asioissa, esimerkkinä voi ottaa vaikkapa naissupersankari Viitattaren sekä Pekan vaimon Hertan, jota ei miehensä tapaan voi laskea kunnialliseksi veronmaksajaksi.
Siinä hieman turinointia Ankkalinnan pimeämmästä puolesta, ja tämä bloggaus toimikoon samalla aasinsiltana erääseen tapahtumaan akuankka.fi-sivustolla: ankkalinnalaisrikollisuuteen liittyvä Koodinmurto-seikkailu starttailee tätä kirjoittaessani aivan näillä näppäimillä, joten älkää unohtako osallistua siihen! Viime kerrasta on varmasti vielä parannettu, myös foorumin puolella aiheeseen liittyvässä keskustelussa, ja Koodinmurto kakkosesta saadaan epäilemättä vähintäänkin yhtä hauska tapaus sivuston historiaan kuin edeltäjästään.
Kuka on suosikkirikollisesi Ankkalinnasta, entä aiotko osallistua koodinmurtoon? Sana on vapaa, kommentoi tätä tekstiä, liity Koodinmurto-keskusteluun foorumilla tai tartu suoraan toimeen arvoituksen ratkaisemiseksi!
Rikollisen hauskaa koodinmurtelua toivottaa Wondy
11.05.2011
Kerro kaverille |
Takaisin toimituksen blogin etusivulle
Kommentit
