Lukijablogi: Minä pidän Aku Ankasta
Huomenta.
Elikkä siis, nämä seuraavat kaksi viikkoa saatte joko nauttia tai kärsiä näistä kliseisistä blogikirjoituksistani. Pahoittelen, jos Wondy vaikutti niin suuresti, ettei mikään enää tunnu samalta… Olen siis 14-vuotias poika (jolle ei ole vieläkään tullut äänenmurrosta) Helsingistä, ja vaikka pyrinkin välttämään kliseitä tekstissäni, en voi mitenkään olla laittamatta tähän alkuun "Minä ja Aku Ankka"-blogia, sillä jokaisen alkuvelvollisuushan se on.
En muista tarkkaan, kuinka ylipäätään aloin kiinnostua ankasta, mutta enköhän tarttunut Akkariin jo melko pian sen jälkeen, kun 3-vuotiaana opin lukemaan. Varhaisin ankkakokemukseni on vuodelta 2001, kun viiden vanhana luin läheisen puiston kerhotiloissa sarjakuvia muiden lasten leikkiessä ulkona (ja niinä aikoina myös rupesin lukemaan mummolassa ahkerasti Disney-sarjakuvia). Kotonamme oli jo ennestään muutamia ankkajulkaisuja, joita luin innolla ja jotka ovat tätä nykyä hyvin nostalgisia minulle.
Meille ruvettiin tilaamaan Akkaria vuonna 2003, aluksi vain kokeilumielessä. Keskituloinen perheemme ei viitsinyt tuhlata rahojaan mokomaan sarjakuvaan vuodesta toiseen, joten kahtena seuraavana vuotena pikkusisarukseni saivat tilaamisvuoron. Sinä aikana tyydytin sarjishimoni lukemalla taskareita ja Akkareita läheisessä puistossa. Samoihin aikoihin innostuin myös ankan piirtämisestä – 8-vuotiaana piirtelin mallista ankkaa aikani ratoksi, ja varsinaisen, yhtäkkisen sysäyksen piirtelylleni toi vuosi 2006, jolloin mummoni alkoi tilata Akkaria jälleen minulle. Piirrostyylini hioutui tuon vuoden syksyyn mennessä jo nyt tunnistettavaksi (ja jokaistahan nyt kiinnostaa tämä piirrostyylini historia :)). Akkari on siitä lähtien tullutkin minulle joka vuosi.
Vuoden 2006 kesäkuussa, ollessani 9-vuotias, liityin ensimmäistä kertaa ankka-aiheiselle keskustelufoorumille, Ankkikseen. Viestieni laatu toki alkuaikoina oli mitä oli, mutta ankkoihin se loi pysyvän kiinnostuksen – mitä tietoa ankantekijöistä mahtaakaan löytyä netin syövereistä?
Akkarin sivut uudistuivat 10.3.2008, ja uudistumispäivänä rekisteröidyin sinne heti. Pyörin siellä satunnaisesti noin vuoden ajan, ennen kuin sähköpostiosoitteeni vaihtui, ja salasanani unohtui sen myötä. 2010 heinäkuussa päätin rekisteröityä näille sivuille jälleen, ja tällä tunnuksella temmellän täällä vieläkin.
Tiedän, että elämäni olisi paljon köyhempää ilman Aku Ankkaa. Kuitenkin pyrin jostain syystä siirtymään aina vähemmistön puolelle, joka tulee minusta ikään kuin luonnostaan. Esim. Don Rosaa fanitin vielä viitisen vuotta sitten, mutta sittemmin olen tullut vakaasti sille mielelle, että ko. ankantekijä on kansan ja median parissa suuresti yliarvostettu. Myös mm. lehden tason laskeminen on tehnyt nykyisistä lukukokemuksistani hieman innottomia. Nykyajan Akkarin tarinat ovat usein varsin tavanomaisia ja ennalta-arvattavia, joka on saanut minut harkitsemaan jopa tilauksen lopettamista. Pysyn kuitenkin vielä siinä uskossa, että jossain vaiheessa on vielä tulossa oikea jytky…
DOT
17.05.2011
Kerro kaverille |
Takaisin toimituksen blogin etusivulle
Kommentit
