«Takaisin

Lukijablogi: Stereotypioita




Tässä toiseksi viimeisessä blogissani olen päättänyt ruveta tutkailemaan erästä toista Disney-universumiin kuuluvaa piirrettä, sillä en tietenkään saanut tarpeekseni edellisestä sepustuksestani. Jos ette ymmärrä sanaa stereotyyppisyys, voi Google tai Wikipedia auttaa (en osaa selittää asioita :D). Tässä tosin poikkeuksena näyttäisi olevan se, että Disney-universumi on luonut oman stereotypiansa, jota sitten tekijöiden kuuluisi noudattaa.

 

iinesOtetaan ensimmäisenä esille vaikkapa Iines ­– pinkkiin mekkoon ja rusettiin sonnustautuva herkkätunteinen ankkaneito, joka kuitenkin aina tarpeen tullen katsoo parhaakseen hutkia miehiä laukullaan. Oikeuteen Iinestä ei lukuisista pahoinpitelyistä huolimatta kuitenkaan viedä, sillä ankkalinnalaistenkin mielestä naiset ovat puolustuskyvyttömiä pikku raukkoja.

 

Vaikka kyllähän oikeudenkäynnitkin ovat toisinaan melkoista hulabaloota: tuomari paukuttelee puuklapillaan pöytää minkä ehtii, puolustajille ei anneta ollenkaan suunvuoroa, ja tuomiot ovatkin yleensä joko fantastiljoonan sakko tai suoraan vankilaan ilman selityksiä. Ja vankilat ne vasta stereotyyppisiä ovatkin – sellit ovat ahtaita, kalterein varustettuja kopperoita, jonka kalustuksena on yksi seinään taitettava lauta (jota myös sängyksi kutsutaan) ja hyvällä tuurilla oma lavuaari. Vankiloissa istuvilla roistoilla on tietysti tuima ilme, paksut kulmakarvat, pientä parransänkeä ja ties mitä arpea naamassa.

 

Hämärähemmojen pankkiryöstötkin ovat tietty osa jokapäiväistä elämää; poliisit ovat helposti höynäytettävissä, tie pankkiholviin on täysin esteetön ja lukko aukeaa parilla tiirikanheilautuksella. Seuraavan päivän lehdissä lukee suurin otsikoin ”Suuri ryöstö Ankallispankissa! Kuinka rosvot onnistuivat murtamaan huippuvarman turvajärjestelmän?” Tietysti siksi, koska mitään pomminvarmaa turvajärjestelmää ei ole. Ainoa varteenotettava sellainen lienee Roope Ankan rahasäiliössä, joka on kyllä upea valopilkku stereotypioiden sankassa sumussa.

 

Saatte tässä ennen seuraavan blogini ilmestymistä vaikkapa lukea vanhoja Akkareita ja etsiä näitä edellämainittuja kuuluisia stereotypioita. Löytyykö niitä, vai oliko kaikki tuo vain minun oma stereotypiani Ankkalinnasta?



DOT
26.05.2011
Bg_blog_penKerro kaverille |  Takaisin toimituksen blogin etusivulle


Btn_next_single
Btn_prev_single

Kommentit


Tuo "ankkalinnalaisten mielestä naiset ovat pikku raukkoja" on hieman kyseenalainen, mutta varmaan joiltakin osin paikkaansapitävä. Don Rosakin on kauhistunut, kun naislukijat sanovat suosikkihahmokseen stereotyyppi-Iineksen, vaikka loistaviakin naarashahmoja löytyy - esimerkiksi Milla Magia ja Kultu Kimallus. Noista ensimmäinen muuten sotii myös valitettavan yleistä pahat ovat rumia -stereotypiaa vastaan (:
*Kultu* - 27.5.2011 20:10
Noita stereotupioita Ankkalinnasta tosiaan paljon löytyy. Ja kuten tuossa joku jo mainitsikin, tuomarit usein hutkivat suunsoittajia vasarallaan. Oikein mainio ja syvällinen blogi tämäkin!
Paapoja - 26.5.2011 19:40
Noitahan "puolustuskyvyttömiä" naisia on kyllä paljon :) Yksi stereotypiä on se, että viisaat ihmiset ovat joko rillipäitä tai naama täynnä finnejä. Jos he ovat vanhoja, heillä on yleensä parta.
McDuck-fani - 26.5.2011 16:48
uskomatonta, täm ä on jo sinun 5 blogisi! Hienosti olet jaksellut kirjoittaa, ja hienoja ovat nämä kaikki blogit! hienoa!
Veli Huilu - 26.5.2011 15:00
Kyllähän tämä on itsekkin huomattu. Hieno blogi muuten. Ja tuli vain mieleen niistä oikeidenkäynneistä ,että se tuomarikin usein lyö ihmisiä sillä nuijallaan :)
Puliwari - 26.5.2011 14:06

[^]