Lukijablogi: Räpylöitä ja ärräpäitä

Kuten ankkasaitin foorumipuolella liikkuneet tietänevät, täällä kirjoittava lukijabloggaaja kävi tekemässä Helsingin-reissun 27.–29.6. ja vierailin monissa nähtävyysrakennuksissa, museoissa ja näyttelyissä. Pikaisesti kerroin myös käyneeni niin 60- kuin 100-vuotispäivilläkin, nimittäin Aku Ankka -lehden kuusi vuosikymmentä kestäneen taipaleen ja suomalaisen sarjakuvan vielä neljä vuosikymmentä enemmän kestäneen matkan kunniaksi pystytetyissä näyttelyissä. Kirjoitan tässä blogitekstissäni omia ajatuksiani näyttelyiden suhteen.

Aloittakaamme Räpylänjälkiä-näyttelystä, vaikka kävinkin siellä myöhemmin. Päivälehden museossa järjestetyn näyttelyn idea oli tietenkin kertoa Aku Ankka -lehden taipaleesta. Siinä ei onnistuttu, sillä tämä näyttely oli selkeästi tarkoitettu leikki-ikäisille. Toimintaa oli paljon, minkä takia paikka oli tyännä kirmailevia ja huutavia lapsia. Tästä syystä näyttelyssä ei voinut kunnolla keskittyä edes siihen pieneen määrään, joka varmasti kiinosti kaikkia vanhempia, eli Aku Ankka -lehden vaiheita kertoviin kirjoituksiin ja Markku Kivekkään keräilyaarteisiin (ja niistä kertoviin teksteihin). Näyttelyssä ei ollut oikeastaan siis mitään nähtävää, ottaen huomioon senkin, että lehtemme vaiheista kertovat jutut olivat niukkoja ja tylsiä kaikkien tietämiä asioita. Panostusta ei siis ollut mielestäni näyttelyyn ollut, mitä nyt Kivekkään ”aarteet” ovat toki näkemisen arvoiset. Non-stoppina esitettyjä videoita vahtaavat kakarat (anteeksi karkea ilmaisuni) karkottivat minut tyystin vanhojen filmien luota – pikkulapsi-ihminen kun en ole. Annettakoon kuitenkin plussaa näyttelyssä olevien työntekijöiden asuista – akumaiset merimiesnutut olivat oikein kivat.

Rymyä, raikua ja ärräpäitä -näyttely Suomen kansallismuseossa oli taas oikein piristävä yllätys. Suomalaisen sarjakuvan 100-vuotisjuhla oli siis todellakin onnistunut. Suomalaiset sarjakuvat eivät ole koskaan olleet lähellä sydäntäni, vaikka hyviä vitsejä tuleekin vastaan. Kyllä suomalaiset osaavat myös kivoja tarinoita väsätä. Näyttelyssä oli esillä suomalaisen sarjakuvan matka aina 1800-luvun kehityksen tienoilta nykypäivään asti. Merkkipaaluna toimi tietenkin 100 vuotta sitten (1911) ilmestynyt ensimmäinen suomalainen sarjakuva, eli Ilmari Vainion Professori Itikaisen tutkimusretki. Esillä nättelyssä oli harvinaisia suomalaisia albumeita ja originaaleja sekä niin suomisarjakuvan pioneerit kuin uudetkin taitajat. Tauluteleviosta näki mukavasti näytteitä varhaisista sarjakuvataiteilijoiden tekemistä kotimaisista animaatioista, jotka olivatkin mielenkiintoista katsottavaa nekin. Näyttely oli selvästi erityisellä huolella ja taidolla kasattu onnistuneeksi – etten sanoisi jopa fantastiseksi.

Näinpä tuli kierrettyä kaksi merkittävän tapahtuman kunniaksi järjestettyä näyttelyä. Räpylänjälkiä-näyttelyä en suosittele kellekään, pysykää siitä kaukana. Rymä, raikua ja ärräpäitä -näyttelyä suosittelen taasen kaikille, paitsi suomalaisuuden ja/tai sarjakuvan vihaajille. Kerrassaan upea tunne, kun johonkin niinkin (loppujen lopuksi) vähäpätöiseen asiaan kuin suomalainen sarjakuva panostetaan näin paljon. Elämys, ei voi muuta sanoakaan. Hyvä Suomi!

Kommentit