Lukijablogi: Akkari kohtaa vaativan ankistin

Nyt kun on minun vuoroni kirjoittaa blogi, kerronkin ensimmäiseksi vähän itsestäni. Olen 26-vuotias raumalainen nuorimies, joka harrastaa mm. sarjakuvia. Parhaat sarjakuvani, kuinkas muutenkaan, ovat Disneyn tuotantoa, ja niiden parissa tulee vietettyä aikaa aina tunti tai pari päivää kohti, joskus enemmänkin.

Mutta jos nyt mennään asiaan, niin kerron suhteestani Aku Ankkaan, siihen suosittuun sarjakuvaan. Tarinani alkoi monta vuotta sitten, jolloin elettiin 90-luvun alkupuoliskoa ja minä olin ala-asteikäinen. Eräänä kauniina päivänä me saimme puhelun joltakulta lehtimyyjältä ja äitini meni vastaamaan. Hän kysyi, haluaisinko minä, että minulle tilataan Aku Ankkaa. Vastaus oli tietenkin kyllä, sillä sarjakuvathan ovat hauskaa luettavaa. Äiti vastasi lehtimyyjälle, että kyllä tilataan, ja minä jäin odottamaan seuraavaa keskiviikkoa ja ensimmäistä Akkariani. Tilasimme lehteä muutamia vuosia, kunnes kyllästyin siihen. Jotenkin sen tarinat alkoivat maistua puulta.

Sitten muutamia vuosia myöhemmin, ollessani seitsemännellä luokalla, kiinnostuin uudestaan tästä Maailman hauskimmista kuvasarjalehdestä, niinpä aloin tilata sitä uudestaan. Silloin aloin kiinnostua joistakin piirtäjistäkin, joiden piirrostyyli jäi mieleeni ja joiden aikaansaannoksia oli hauska katsella. Näitä olivat mm. Don Rosa (oli silloin vielä suosikkini), Carl Barks ja Vicar. Ensimmäiseksi mainitun kertomuksissa oli, ja on edelleen, mielenkiintoa herättäviä historiallisia viittauksia ja henkilöitä. Barksin sarjoissa panin merkille hänen mukavan pehmeän piirrostyylinsä sekä luonnolliset ja eloisat ankkansa. Lisäksi ankkojen liikkeet olivat täydellisen hallittuja.

Vicarin tarinoiden piirrokset olivat hauskan lennokkaita ja Akulle sattui vaikka mitä. Lisäksi arvon taiteilijan piirtämät ilmeet olivat, ja ovat vieläkin, parhaimmistoa. Suosikkisarjani häneltä on Vaara Kattivaarasta, jossa Aku ylennetään omituisten sattumien kautta margariinifestivaalin suunnittelijaksi, mutta onnistuu pilaamaan senkin sylkäisten pomoltaan saamansa sikarin, joka sytyttää maassa olevat oljet tuleen. Seuraukset ovat tietysti kamalia, ja rasvaisia.

Päätin eräässä vaiheessa lopettaa Ankan tilaamisen. Koulutöyt lisääntyivät ja aiheuttivat paineita, silloisten kavereiden kanssa tuli vietettyä paljon aikaa ja muutkin vapaa-ajan toimet ja harrastukset vaativat ajankäytöstäni oman osansa. Lisäksi huomasin Akkarin tason hieman huononevan, mikä tietysti oli harmillinen takaisku.

Sitten taas joitakin vuosia myöhemmin, 2000-luvulla, tilailin Ankkaa muutamissa pienissä jaksoissa, koska oli taas aikaa lukea niitä. Rasittavan päivän jälkeen oli mukavaa, nautinnollista ja rauhoittavaa lukea tätä Suomen parasta sarjakuvaa. Ja välillä irtosi jopa parhaat naurut, ja parhaiten tuli naurettua Akun ja Hessun parissa. Eli en suinkaan vähättele kyseisen lehden arvoa meille suomalaisille. Sinä aikana myös suosikkipiirtäjieni määrä lisääntyi aika monellakin taitelijalla. Mutta huomasin Akkarin tason taas kerran huonontuneen tuntuvasti, sillä hyviä piirtäjiä oli vähemmän ja tarinoiden juonet olivat usein samanlaisia, lukuun ottamatta Barksin toivesarjoja, Don Rosan seikkailuja ja Vicarin omintakeisia sarjoja.

Niinpä tuli aika tehdä päätös, päätös lopettaa lehden tilaaminen ja olla vastaisuudessakin tilamaatta sitä! Mutta ei se välttämättä tarkoita, ettenkö minä voisi joskus irtonumeroita ostaa, päinvastoin.

Kommentit