«Takaisin

Jotain ihan muuta




Tällä kertaa luvassa onkin varsin erilainen blogi kuin mihin olette tottuneet. Kuten tarkkaavaisimmat teistä ovat huomanneet, on tavallisen kirjoittajakaartin joukossa ollut viime aikoina myös toimitusharjoittelija. Kaksi blogia on allekirjoittanut aikaisemmin naputellut, ja tämä jää viimeiseksi. Tänään nimittäin loppuu kahden kuukauden harjoittelupestini.

Niin kuin varmaankin arvaatte, olen pienestä pitäen ollut intohimoinen Aku Ankka -fani. Niinpä on ollut suorastaan unelmien täyttymys päästä tutustumaan toimitukseen, jota pilttinä pidin lähes tarunhohtoisena paikkana. Tuolloin melkein tuntui, että eihän Akkaria oikeasti edes kukaan tee, lehdet vain ilmestyvät postiluukkuun jostain taikamaailmasta.

Nautinnollisimpiin hetkiin elämässäni niin lapsena, nuorena kuin aikuisenakin on kuulunut se, kun olen voinut kaikessa rauhassa avata lehden ja uppoutua Ankkalinnan ihmeelliseen maailmaan. Nyt olen saanut itse osallistua tuon maailman luomiseen omalla vaatimattomalla panoksellani. Vaatimattomalla sen vuoksi, että vaikka olen tehnyt samoja töitä kuin vakituiset toimittajat, on heidän asiantuntemuksensa, kokemuksensa ja kielellinen lahjakkuutensa lähes pökerryttäneet minut. Todellisia ammattilaisia. Mutta juuri siksihän Akkari on niin käsittämättömän suosittu.

Minä siis lähden nyt muille laitumille. Kehnoina päivinä tulen muistelemaan blogeja, joiden kommenteissa joku teistä lukijoista on kehunut editoimaani sarjaa. Miettikääpä itse, miten hyvältä se teistä tuntuisi.



Aarno Malin / toimitusharjoittelija
28.11.2008
Bg_blog_penKerro kaverille |  Takaisin toimituksen blogin etusivulle


Btn_next_single
Btn_prev_single

Kommentit


Minäkin tahtoisin toimitukseen. Siellä on varmaan kivaa!
Disneyland - 5.1.2009 9:06
MÄ KI HALU AISIN TOIMITUKSEEN.
vauhtivaakku577 - 7.12.2008 13:51
Erilaisia ne sun blogit vähä oli, mutt ihan hyviä.
Ankka - uimari - 5.12.2008 20:17
tää olikin tosii erinlainen Bloki mihin ollaan totuttu:) no ei vaihtelu ainakaan huonoa tee... onhan se kiva nähän maapallon elämää...
Jenskutti - 4.12.2008 16:42
Toivottavasti muistat paljon hyviä kommentteja.
shaymin6.6 - 1.12.2008 18:43
Toivottavasti muistat paljon hyviä kommentteja ja editoimasi sarjat ovat varmaan tosi kivoja.
shaymin6.6 - 1.12.2008 18:42
olisi mahtavaa jos itsekkin pääsisin tulevaisuudessa toimitukseen töihin.niin ja onnea vaan uudesta "jopista"
ankkakonda - 1.12.2008 15:57
varmaan mahtavaa olla toimituksessa. Viime akkari oli ihan hyvä
akulino - 1.12.2008 8:18
Toimituksessa olivarmana kivaa.Minäkin haluaiin...
Akuhullu35 - 30.11.2008 15:32
Oli varmasti mukavaa olla Aku Ankalla töissä. Viime lehti ei ollut läheskään parhaita, mutta ihan luettava kuitenkin.
djlordi - 30.11.2008 15:06
Harmi kun pestisi päättyy. Viime viikon akkari oli vuoden keskiverto tasoa. Ihan hyvä, mutta parempikin olisi voinut olla. Siitä puuttui sitä jotain. Ensi viikolta parempaa?
Salwer1st/ - 29.11.2008 10:49
Eikös Akkari tulekkaan postilaatikkoon suoraan taikamaailmasta? Minä olen aina luullut niin. :D Olisi varmasti kivaa päästä Akkarin "valimistukseen". No, ei tässä muuta, joten... He, hei Aarno! Ja kiitos!
ouppi - 29.11.2008 9:09
Juu, onhan se varmaan mahtavaa päästä Aku Ankan työntekijäksi unelmapestiisä. Silloin tällöin minäkin uneksin Ankkapiirtäjän urasta. Onnea vaan minun puolesta Aarno!
Taikisfani - 28.11.2008 20:06
Juu, lehdet tulee postissa, sitten ne lukee, arkistoi, eikä siitä enempää välitä. Sitten joskus niitä lukee uudestaan ja... Tosiaan, itsekkin toivoisin että joskus pääsisin - edes joksikin aikaa sinne Toimituksen hommiin. Saa aina haaveilla, koska en usko että se tulisi toteutumaan... :^/ Joo, ja kuten tuossa mainitsit, kaikenlaiset kehut tuntuvat erittäin mukavilta. Luulen, että jos minä joskus sinne Toimitukseen pääsisin, ihan vakituiseen paikkaan, olisi se unelmajopini, enkä varmasti tahtoisi työtä vaihtaa! Mukavaa loppu marraskuuta sinne! Terv. Sami-96!
Sami-96 - 28.11.2008 16:45

[^]