«Takaisin

Lukijablogi: Historiani




Terve! Nyt olen vuorossa minä, Candyking. Olen odottanut koko kesän vuoroani, ja nytten sen aika on tullut! Aion kertoa teille (kuten useimmat) miten aloin lukea Aku Ankkoja ja Roope-setää. Oli vuosi 2004, jolloin isäni alkoi tilata meille Aku Ankkaa. En osannut vielä lukea, mutta isäni luki sitä minulle iltasaduksi. Vanhenin ja opin aa51522005lukemaan, mutta sitten niiden tilaaminen lopetettiin, koska olimme muuttamassa. Aloimme tilata noin vuoden päästä uudestaan Akua, mutta parin vuoden päästä jätin lukematta ja kiinnostus alkoi loppua. Eräänä päivänä tuli Aku postissa, ja päätin lukea sitä ja muistin, kuinka hyvä se on, ja jatkoin lukemista! Ensimmäisen Roope-setäni olen saanut syntymäpäivälahjaksi vuonna 2008. Aloin lukea ja ostaa kaupasta, mutta kuitenkin aloimme sitä tilata, ja tulee luettua aina kaikki Roopet. Eniten olen tykännyt jouluspesiaaleista ja tykkään vieläkin. Tulemme Aku Ankkaa tilaamaan varmaan vielä monta pitkää vuotta. Nytten se on vähän jäänyt vähemmälle koulukiireiden takia. Olen suositellut ystävillenikin Aku Ankkoja, koska ne ovat todella hauskoja ja mukavia lehtiä. Koulussa luen aina tehtävien jälkeen Aku Ankkaa, mutta siihenkään ei jää aikaa kuin 5-10 minuuttia.



Candyking
06.09.2011
Bg_blog_penKerro kaverille |  Takaisin toimituksen blogin etusivulle


Btn_next_single
Btn_prev_single

Kommentit


Akua ei ole luonut carl barks vaan walt disney.
kasper99 - 9.9.2011 14:41
Lähetin taas nii koht varmaa tulee!
candyking - 7.9.2011 16:17
Todellisuudessa en olisi uskonut, että onnistut saamaan näin hyvän blogin, mutta nähtävästi olin väärässä. Toivottavasti muutkin blogisi tulevat olemaan yhtä hyviä, sillä näitä on kyllä kiva lukea. =)
xx-roope-kerälijä - 6.9.2011 18:40
eiei, minusta tämä oli oikein hyvä blogi, jatka samaa rataa!
Veli Huilu - 6.9.2011 18:40
Ei ehkä ihan hyvä ku muitte mut kai se kelpaa
candyking - 6.9.2011 15:51

[^]