Lukijablogi: PAM!
Nyt siis on minun, poppi10:n vuoro kirjoittaa blogia. Aloitan sen kirjoittamalla PAMista.
Niin sanottu PAM-sarja on käsikirjoittaja Lars Jensenin ja piirtäjä Flemming Andersenin luomus, joka ilmestyy Suomessa ainoastaan Taskareissa. Niille, jotka eivät ole kuulleetkaan PAMista: PAM (Päihitämme Avaruuden Muukalaiset) on salainen järjestö, jonka leivissä työskentelevät Akun ja Touhon lisäksi myös muiden muassa johtaja tohtori Kaviaari, Katarriina Karski, Kolina, Vaapukka, Eikka sekä Höytylä. PAM:in tarkoitus on estää kaikenlaisia mörköjä, kummituksia ja avaruusolentoja valloittamasta maata tai pelottelemasta ihmisiä.
Ensimmäinen PAM-tarina ilmestyi Aku Ankan Taskukirjan numerossa 261 (Kapteeni käskee) ja viimeisin numerossa 373 (Umpijäässä). Suomessa tarinoita on ilmestynyt tähän mennessä 14.
Erikoista tarinoissa on se, että melkein kaikissa(paitsi ensimmäisessä) otsikkoon sisältyvät jollain lailla kirjaimet P, A, ja M, esimerkkeinä siitä Taas PAMahtaa! tai Pöyristyttävän Ahne Muukalainen.
Pahoittelen tekstin lyhyyttä, mutta aiheesta ei löytynyt paljoakaan tietoa. Seuraavasta blogistani tulee luultavasti pidempi.
poppi10
19.10.2011
Kerro kaverille |
Takaisin toimituksen blogin etusivulle
Kommentit
