Laputa - linna taivaalla

Elokuvateattereissa pyörii parhaillaan japanilaisen mestarianimaattorin Hayao Miyazakin filmi Laputa - linna taivaalla. Leffa valmistui vuonna 1986, Tuulten laakson Nausicaän ja Naapurini Totoron välissä.
Nausicaän menestys mahdollisti Studio Ghiblin perustamisen, ja Laputa on Miyazakin ensimmäinen oman studion nimissä tehty pitkä animaatio. Sekä teknisesti että taiteellisesti se on aivan erinomaista laatua.
Elokuva on yksi vauhdikkaimmista ja seikkailullisimmista Miyazakeista. Kaivosmiehen apupoika Pazu pelastaa Sheeta-tytön, joka putoaa alas ilmalaivasta, mutta jonka kaulassa oleva salaperäinen koru kumoaa painovoiman. Käy ilmi, että Sheeta on muinaisen, taivaalla leijuvan Laputa-linnan kruununperillinen. Pian parivaljakon kannoilla ovat sekä mainion isoäiti Dolan rosvojoukko että hyytävät valtion agentit, joista yhdellä on aivan omat suunnitelmat Sheetan ja leijukiven varalle. Elokuvan hahmoista suurimman vaikutuksen tekevät yhtä aikaa pelottavat ja hellyttävät Laputan suojelurobotit.
Laputan linna edustaa teknisesti ylivertaista mutta lähes unohdettua muinaista kulttuuria, jonka tuhon siemen on ollut siinä itsessään. Miyazaki varoittaa unohtamasta tekniseen kehitykseen liittyvää moraalista vastuuta.
Elokuvan järisyttävä loppukahakka on ilmeisen selvästi inspiroinut Disneyn Atlantis-elokuvan tekijöitä.
Jukka Heiskanen
26.03.2009
Kerro kaverille |
Takaisin toimituksen blogin etusivulle
Kommentit
