«Takaisin

Kesäretki Ankkalinnaan




Kuusi viikkoa sitten aloitin kolmikuukautisen pestini Aku Ankan kesätoimittajana. Sukellus ankkamaailmaan on ollut antoisa, ja olen oppinut paljon uutta niin sivujen taittamisesta, internet-sivujen päivittämisestä kuin lehden teosta ylipäätäänkin. Ankkalinnan väki oli toki minulle tuttua jo entuudestaan ? Aku ja kumppanit ovat vanhoja lapsuudenystäviäni, ja parin vuoden ajan olen suomentanut juttuja Aku Ankan viikkolehteen. Olen koulutukseltani englannin kääntäjä ja Akkari-käännösten lisäksi suomennan kauno- ja tietokirjallisuutta. Kuluneiden viikkojen aikana olen päässyt katsomaan ankkatekstejä toimittajan näkökulmasta. Tällä kertaa tehtäväni ei ole ollut kääntää tekstejä, vaan hioa toisten tekemistä suomennoksista mahdollisimman sujuvia, hauskoja ja nasevia kokonaisuuksia.

Tällä viikolla ilmestyvä lehti on ensimmäinen Akkari, jonka juttujen toimittamiseen olen osallistunut. Luvassa on muun muassa Wandan piirtämä monivaiheinen Aku-toilailu, Estebanin taiteilema Karhukopla-tarina sekä viime numerossa alkaneen Mikki-jatkosarjan toinen osa. Toivottavasti nautitte lukukokemuksesta yhtä paljon kuin minä olen nauttinut sattuvien sutkausten metsästämisestä, pilkun viilaamisesta ja tekstin asettelusta puhekupliin!



Tanja Falk
11.07.2008
Bg_blog_penKerro kaverille |  Takaisin toimituksen blogin etusivulle


Btn_next_single
Btn_prev_single

Kommentit


Nuo Estebanin Karhuveikot ovat luvalla sanoen aika kummallisia :D Ne eivät tuntuneet aidoilta oikeilta Karhuveikoilta,vaan joltain ihan muulta rosvokoplalta...
Ankka313 - 2.8.2008 8:52
ihanhyvä mutta oli sinaanut olla pidempi
pokotin - 1.8.2008 8:53
Aku-tarina oli hyvä mutta mikki tarina huono. Mikki tarinat on aina huonoja...
EmBBu - 29.7.2008 9:18
Onnea kesätyöllesi ja hyvä artikkeli.
Kimiiii - 24.7.2008 18:19
Olen samaa mieltä Joonatan 2:sen kanssa.Hyvä artikkeli
judoka - 23.7.2008 10:25
Hyvä artikkeli=)
aku fani - 19.7.2008 20:33
Menettelee, mutta Mikki jatkis oli samaa kuin kaikki lajikumppaninsa. ja aku tarina oli ookoo.
SUURUUNO - 18.7.2008 15:24
No, noi karhuveikot näytti aika oudoilta...
Sami-96 - 18.7.2008 10:45
Arvioni on 7,30. En tykännyt Estebanin tyylistä.
angga14 - 18.7.2008 10:05
Esteban on ihan kohtalaisen hyvä piirtäjä.
akuhullu99 - 17.7.2008 19:49
Varmasti nautin! Muuten ihan hyvä artikkeli.
Akulainen95 - 17.7.2008 16:39
Keskiarvo lehdelle 9,25 elikkä reilusti keskitason alapuolella. Karhuveikotkin oli aika hassuja, muuten ihan OK lehti.
Nega-Ankka - 17.7.2008 15:35
Lehti oli keskitason alapuolella. Keskiarvo oli 8,33. Nostavana tekijänä oli ensimmäinen tarina. Se oli selkeä, yksinkertainen ja omalaatuisesti toteutettu. Siitä erottuu omintakeisuus ja tekijän tyyli ja siksi se olikin hyvä tarina. Henkilöhahmot olivat persoonallisia, ehkä hieman ylilyöviä, mutta se kuuluu Vainiomäen tyyliin. Kylpyammeita noutava koira on silti Vainiomäen ja ehkä koko ankkahistorian yllättävin ja omalaatuisin idea. Vainiomäki osaa keksiä aivan uudenlaisia juonia, joissa on tosin tuttu toteutustapa ja kaava, mutta paljon uusia ideoita. Tarinalle annoin arvosanaksi 9. Karhukopla-tarina kärsi rakenteellisista seikoista. Se ei ole millään tavalla erikoinen. Karhukopla esitettiin kerrankin fiksuina ja älykkäistä repliikeistä plussaa. Esteban on ehkä huonoin valinta piirtämään Karhukoplaa, mutta piirroksista harvoin verotan. Superhessu-yksisivuinen oli aika pöhkö. Vitsi oli hessumainen, mutta Bill Walshin yksisivuiset ovat monin verroin nerokkaampia. Ne ovat itse asiassa ankkamaailman nerokkaimpia yksisivuisia. Labanin jäätelötarina ei ollut mitenkään ihmeellinen. Hauskaa, että Miguel piirtää yhä hyvin. Ja Laban käsikirjoittaa jouhevasti. Tarina oli tyhjä, mutta pirteä. Mikki-jatkiksen toinen osa jatkoi McRealin maineen mustentamista. Eilen luin erään 2001-vuoden lehden ja siinä olevat Pat & Carol McReal-tarinat olivat hyviä. Tuttu totuus on se, että he tekevät maailman huonoimpia Mikki-tarinoita ja kohtuullisen hyviä Aku-tarinoita. Maximino piirtää ehkä liian lapsekkaasti. Siitä en tosin verottanut. McRealien suurin kompastuskivi on aina ollut repliikeissä, jotka osaavat olla mahdottoman tyhmiä ja huonosti keksittyjä. McRealien tarinoissa näkeekin puheliaimpia hahmoja. Hahmot puhuvat yleensä taukoamatta itsekseenkin ja vieläpä itsestäänselvyyksiä. No, se piirre erottaa heidät muista liukuhihnakäsikirjoittajista. Viimeinen yksisivuinen oli todella ristiriitainen. Kaikki varmasti huomasivat kuinka tarinan hahmovalinta oli epäonnistunut. Aku olisi sopinut tarinaan kyllä paljon paremmin. En ymmärrä, että mikä oivallus oli laittaa Taavi tällaisen tarinan päähahmoksi. Itse tarina oli vain mukiinmenevä. Lyhyet repliikit ovat toki nerokkaita ja tarina oli muutenkin perinteinen yksisivuinen. Toivotaan, että viikon päästä tulee parempi lehti. Tämä jätti melkoisen tyhjän olon, ettei oikein keksinyt, miten tällaista arvostella. Vainiomäen tarina oli kuitenkin todella hyvä valinta lehteen. Milloinkohan näemme Murtosaaren tarinoita? Hänen piirtämän kansikuvan näimme, mutta missä viipyvät viime vuonna luvatut tarinat?
Mikko M - 17.7.2008 12:58
Minusta Estebanin karhuveikot näyttävät vähän omituisilta mutta oli kivaa kun pitkästä aikaa tuli Mikki-jatkis. Myös Akutoilailut olivat kivoja. Ja sitten vielä Superhessu tarina. Kaiken puolin hyvä lehti. Olisi varmaan kivaa päästä Aku Ankan toimitukseen kesätyöläiseksi tai vaikka toimittajaksi. Miten sinne voi päästä, toimitus?
Sir Ankanmieli - 16.7.2008 17:19
Wandan sarja oli ihan hyvä, mutta Karhukopla-tarina oli tosi huono. En myöskään pitänyt Mikki-jatkiksesta, aika tavallista tylsää kamaa. Tonyn piirtämät yksisivuiset toivat vähän vaihtelua lehteen, mutta eivät nekään mitään kauhean hyviä olleet. Mutta toivotan kuitenkin hyvää kesää sinulle, Tanja!
Acnex - 16.7.2008 16:25
ihan hyvä
pokotin - 16.7.2008 14:42
Ensimmäinen tarina oli oikein spektaakkeli, varsinainen erikoisuus! Erinomainen oli myös Mikki-tarina, jättietanat jännittivät eniten.
TAIKAVIITTA 1 - 16.7.2008 14:08
Ainakin lehden kansi on hieno, en oo vielä lukenut sitä.
djlordi - 16.7.2008 14:02
Wanda Gattinon piirtämä ja Väiniömäen käsikirjoittama tarina oli hyvä. Oikeastaan todella hyvä. Karhukopla tarinasta en kovinkaan pitänyt kuten en myöskään Mikki jatkiksesta. Stroblin vitsisarjat olivat hyviä. Lopulta arvosana tuon Väiniömäen käsikirjoittaman tarinan ansiosta annan numeron 7½.
Mac Ducky - 16.7.2008 13:29
en ole vielä lukenut koko lehteä
akuz ankkaz - 16.7.2008 12:53

[^]