Nettitoimituksen kuulumisia

Täällä Aku Ankan nettitoimituksessa on riittänyt sivujen uudistamisesta lähtien sen verran puuhaa, että blogikirjoitteluni on jäänyt aivan hunningolle. Nyt lienee syytä ryhdistäytyä ja valaista teitä hieman nettisivuston taustoista sekä oikaista samalla muutama huhu.
Aku Ankan nettisivut -keskustelupalstalla on levinnyt viime päivinä villi huhu, että toimituksen palkkaama ?kirjoitusvalvoja? olisi käynyt palstalla vastailemassa käyttäjien kysymyksiin. Lisäksi siellä on erheellisesti kerrottu, että olisimme jo jakaneet jollekulle onnekkaalle Julle Ankanpään mitalin. Todellisuudessa toimituksen jäsenet ja avustajat eivät esiinny keskustelupalstoilla millään satunnaisilla nimillä ja hahmoilla, vaan toimituksen käytössä on oma Ankkaprofiili nimellä Toimitus, ja profiilikuvana on ohessa näkyvä pieni apina, jollaista ei ole tarjolla käyttäjien profiilikuvissa. Myös toimituksen profiilin violetti taustaväri eroaa käyttäjien vaaleanruskeasta. Julle Ankanpään mitaleja ei ole vielä jaettu yhtään kappaletta, mutta toimituksen suunnitelmissa on järjestää syksyllä virtuaalinen mitalienjakotilaisuus, jonka myötä muutama aktiivinen ja asiallinen netankisti saa profiiliinsa tällaisen harvinaisuuden. Kysymys-vastaus-palstalle näyttäisi olevan kysyntää, joten lupaan tehdä asian hyväksi jotain heti kaikkien toimituksen jäsenten palattua kesälomilta.
Keskustelupalstoilta löytyy aina välillä toimitukselle suunnattuja palautteita ja kyselyjä. Seuraamme toki keskusteluja mahdollisuuksien mukaan, mutta ehdottomasti paras tapa saada palautteensa perille on lähettää meille suoraan palautesähköpostia. Linkki palautelomakkeeseen löytyy jokaisen sivun alalaidasta Akun punaisen postilaatikon vierestä. Mikäli teillä on kehitysideoita, kysymyksiä nettisivuston toiminnasta tai huomaatte, että jokin sivu on rikki, kannattaa aina lähettää asiasta palautetta. Keskustelupalstalla näkyvää ?Ilmoita asiattomasta viestistä? -nappia kannattaa myös käyttää aina, kun eteen sattuu asiaton viesti. Napin painaminen ei missään nimessä merkitse viestin kirjoittajalle automaattista jäähyä, mutta se auttaa keskustelupalstan valvojia huomaamaan asiattomuudet helpommin ja nopeammin. Asiattomuuksilla tarkoitetaan lähinnä karkeaa kielenkäyttöä ja täysin Aku Ankan nettisivuille kuulumattomia viestejä. Turhista, yhden sanan viesteistä ja tuplapostauksista ei sen sijaan kannata lähettää ilmoitusta, vaikka ne välillä vievätkin turhaa tilaa palstoilta. Tärkeintä on antaa kaiken ikäisten Aku Ankan ystävien vaihtaa ajatuksia ystävällisessä hengessä.
Pelejä on toivottu kovasti lisää, ja linkki muutamaan uuteen Disney-peliin onkin juuri tänään lisätty Pelit&puuhat-sivuston alle. Linkki uudelle pelisivulle löytyy Pelit&puuhat-sivun ylälaidasta. Uusia Aku Ankan omia pelejäkin on suunnitteilla, mutta niistä lisää myöhemmin! Ankallisvisa, Akudo ja sanaristikko päivitetään joka kuukausi, joten kannattaa käydä harjoittamassa hoksottimiaan niiden parissa. Lomien jälkeen päivitetään myös Hessun hahmovisaan ja Hessun kuvasuperpähkinään uusia kuvia. Ankallisgallerian kuvia päivitetään joka viikko, ja galleristimme Iines onkin luvannut lisätä sinne tänään liudan hienoja, loma-aiheisia ankallistaideteoksia. Käykääpä katsomassa ja ihailemassa!
Virva Pitsinki
10.07.2008
Kerro kaverille |
Takaisin toimituksen blogin etusivulle
Kommentit
