«Takaisin

Tällä viikolla vain yksi tarina




Tämän viikon Aku Ankka on toukokuun lopussa kuolleen ex-päätoimittaja Markku Kivekkään (1947?2008) muistonumero. Markku teki uran Aku Ankan ja Disney-elokuvien parissa jo pienestä pojasta alkaen voittaessaan 1960-luvun alussa kahteen kertaan Tupla tai kuitti -visailun. Aku Ankassa Markku aloitti toimittajana 1970 ja vuodesta 1988 aina eläkkeelle jäämiseensä saakka 2007 hän toimi päätoimittajana. Koko Aku Ankan toimitus muistelee kaiholla oppi-isäänsä ja suomalaisen populaarikulttuurin suurmiestä.

Markun muistonumerossa on vain yksi tarina. Sen valitsemisessa ei tarvinnut paljon päätään vaivata, sillä tiesimme hyvin, mikä on Markun mielestä SE tarina. Markku on itse sen suomentanut vuonna 1981, emmekä muuttaneet käännöksestä kuin Markun itsensä huomioiman virheen. Seikkailu täyttää koko lehden, mutta se on yksi kaikkien aikojen parhaista ankkatarinoista.



Aki Hyyppä
01.07.2008
Bg_blog_penKerro kaverille |  Takaisin toimituksen blogin etusivulle


Btn_next_single
Btn_prev_single

Kommentit


Sori, kun on niin vanha artikkeli, mutta oli pakko sanoa jotain. Eli tuntui ihan hirveältä, kun kuulin, että Markku oli kuollut. Levätköön rauhassa...
Karhukelmi - 11.1.2009 19:53
Harmi kun Markku kuoli:(
akuhullu99 - 9.8.2008 16:59
Oh shit! Ei enää koskaan yksitarinaisia lehtiä!
EmBBu - 29.7.2008 9:56
Tosi hyvä tarina oli ja osanotto markun kuolemaan.
Kimiiii - 24.7.2008 18:16
Fantastinen tarina. Otan osaa...
Ankka-fani :) - 11.7.2008 12:49
hyvä artikkeli
judoka - 8.7.2008 16:58
Mahtava tarina se oli. Vaikka olen lukenut sen. Otan osaa Markun kuolemasta. Markku levätköön.
SarjisAku - 5.7.2008 20:32
Älyttömän hyvä tarina. Markku teki elämäntyönsä Akun parissa , hän tulee olemaan mielissämme ikuisesti.
Samuli - 5.7.2008 17:52
Todella hyvä tarina Barksin ja Markun yhteistyön tekemänä.
Pallo 98 - 4.7.2008 9:43
Hyvä tarina, mutta parempia on lehdet joissa on enemmän tarinoita kuin yksi.
djlordi - 4.7.2008 9:06
Barks-tarinat ovat aina hyviä, mutta voiko tätä paremmaksi pistää??? Rauhaa Markulle.
Maailman rikkain ankka - 3.7.2008 21:48
Todella hyvä tarina! Rauhaa Markulle
Barks-Fani - 3.7.2008 19:09
Mahtava tarina! Levätköön Markku rauhassa...
Mac Ducky - 3.7.2008 17:41
Siis aivan mahtava Akkari! Onnittelut toimitukselle.
Rosa fani - 3.7.2008 15:49
Olipa mukavaa lukea tämä tarina ensimmäistä kertaa josta olin kyllä kuullut aikaisemmin mutta nyt vasta siis eka kerran luin tämän. Muistan kun minulle tuli Aku-lehti aikaisemmin vuosina 89-95 niin kesällä -90 Aku Ankka-lehden kesäliitteessä tuo ruutu Rivollin kapakkatappelusta oli valittu yhdeksi mieleenpainuvista sarjakuvaruuduista. Kyllä Carl osasi tosiaan hyvät tarinat laatia ja Markku tehdä hyvät suomennokset. Kunnia Carlin ja Markun muistolle...
Jokke79 - 3.7.2008 14:00
Joo, toi on just iks parhaista Barksin tarinoista mikä tossa oli! Jes, lisää Barksia.
Sami-96 - 3.7.2008 13:20
R.I.P. Markku... Teit hienon uran akkarin leivissä ja jätit jälkesi suomalaisiin sarjakuvaperinteisiin!
Pahvitimali - 3.7.2008 11:32
Otan osaa Markun kuolemaan... surullinen juttu...
Ankkatar - 2.7.2008 15:31
Ja vielä terveisiä kaikille käyttäjille ja suruvalitteluni vielä tosta. Aivan kuten joku siellä sanoiki nii Markku parka... no, hyvää kesää kaikille.
Sudenpentu95 - 2.7.2008 13:07
Hieno artikkeli, olen samaa mieltä vaikka, olisha siellä lehdessä voinu olla joku yhden sivun vitsi sarjakin vielä lisäksi.
Sudenpentu95 - 2.7.2008 13:04

[^]