Taikaviitta vs. supervorot osa 5
Loppukeväästä koettiin Taikaviitan huima kamppailu supervoroja vastaan. Tohtori Hak Kermak, Kauhukaksoset, Zafire sekä herra Näkymätön paiskoivat kapuloita Taikaviitan rattaisiin, minkä kerkesivät, mutta selli kutsui vuorollaan kutakin. Toimituksen saamien tietojen mukaan suurin kansansuosikki saisi vielä toisen erän ottelussa Ankkalinnan tukea ja turvaa eli Taikaviittaa vastaan, joten tarvitsi enää ratkaista, kuka tai ketkä supervoroista ovat kansan suurimmat suosikit. Sarjan viimeisen osan jälkeen netin äänestysuurnat avattiin viikoksi ja lukijat saivat äänestää mieleistään voittajaa. Äänestys oli lähes alusta alkaen kahden kauppa Zafiren ja herra Näkymättömän väillä, eikä toimitus tiennyt ennen äänestysajan umpeutumista, kumpi voiton veisi.
Tällä viikolla sarjan viides osa on kuitenkin nähtävissä! Vaikka pidänkin voittajan vielä salassa, voin vakuuttaa, että myös muidenkin paluulla oli vankat kannattajansa, joten ei ole poissuljettu mahdollisuus, että loputkin tarinat vielä Suomessa nähtäisiin. Muodossa tai toisessa. Tämän blogin kommenttiosio on oiva paikka olla puolesta tai vastaan. Samoin olisi kiintoisaa tietää, miten mielestänne italialainen, paremminkin Taskareista tuttu piirrostyyli sopi mielestänne Aku Ankan sivuille.
Muuten tämän viikon Akkari on pirteän kesäinen. Wanda Gattinon piirtämässä johtosarjassa Mummo kotieläimineen joutuu muuttamaan Roopen rahasäiliön pihamaalle visukintun pieleen menneiden tieteellisten kokeiden vuoksi, ja lehden päättävässä sarjassa Aku on perustanut kojun Ankkalinnanmäelle.
Jos kesäsää jatkuu yhtä harmaana kuin tänään, huominen on ainakin siis pelastettu!

Aki Hyyppä
24.06.2008
Kerro kaverille |
Takaisin toimituksen blogin etusivulle
Kommentit
- 1
- 2
- 3
- Viimeinen sivu
