«Takaisin

Jalkapallohuumaa!




Tämän viikon Akkari oli kannesta kanteen silkkaa potkupallon juhlaa. Jollain lailla on aina riski teemoittaa kokonainen numero yhden ainoan aiheen käyttöön, sillä jos joku teistä lukijoista ei perusta pallonpeluun päälle, ei lehti nouse kaikkien aikojen suosikkilistalla kovin korkealle.

Onneksi löysimme lehteen sarjoja, joiden luulisimme ilahduttavan muitakin kuin vain jalkapallofaneja. Esimerkiksi johtosarja Odotettu avauspotku on oikeastaan aihepiiristään huolimatta ihan perinteinen ankanpoikien etsivätarina. Sitä paitsi Carlos Mota on nykyään sen laadun lahjakkuus, että uskaltaisimme täällä toimituksessa jo veikata hänestä yhtä tulevaisuuden supertähdistä. Miehen viiva on peribrancalaista, mutta alkanut kehittyä jo omaan persoonalliseen suuntaansa. Harvoin muuten Akkarissa näkee noin ilmiselviä karikatyyrejä kuin Taito Peksmanista oli piirretty. Eikä Englanti päässyt edes kisoihin...

Ylävirran Yritys puolestaan on yksi toivotuimmista uusista tarinasarjoista ja se onkin kehittynyt suorastaan sympaattiseksi junnufudissaagaksi vuosien mittaan. Rodriques muuten on aivan paatunut jalkapallofanaatikko, joka kyseli Suomessa käydessään Mestarien liigan välierän tuloksia. Onneksi Pacon suosikki Barcelona tippui ManUn kyydistä lopullisesti vasta toisessa osaottelussa.

Miguelia olen kehunut jo jossain aiemmassa blogissani eikä tässäkään tarinassa ole moitteen sijaa. Jens Hansegård on yleensä luotettava käsikirjoittaja, ja tähänkin oli löytynyt Miguelin notkeaan kynänjälkeen sopivaa kahjokomiikkaa.

Maanantaina palaan uusin jutuin, sillä lomakausi alkaa täällä Ankkalinnassakin, ja arvon kollegat jäävät lomille. Saatte siis syyttää minua ja outoa huumorintajuani muutaman seuraavan viikon lehdistä, jotka työn alle sattuvat!



Aki Hyyppä
13.06.2008
Bg_blog_penKerro kaverille |  Takaisin toimituksen blogin etusivulle


Btn_next_single
Btn_prev_single

Kommentit


Jep, jep!
Juppe-setä - 10.2.2010 17:19
Jalkkis tarinoita lisää!
EmBBu - 29.7.2008 10:07
Ai, Roope-Sedässä ja Akussa käytetään samoja kansi-ideoita? No kivaa. :/
cakku - 26.6.2008 10:01
Ihan hyvä oli.
Tommi97 - 25.6.2008 20:58
Hyvä lehti, vaikka en pidä jalkapallosta.
Mika - 25.6.2008 18:41
Olihan se hyvä akkari.
hihhuli - 24.6.2008 12:57
Hyvä akkari.
sonic1999 - 24.6.2008 10:38
Numero oli hauskaa luettavaa vaikken jalkapallosta välitäkkään. Ylävirran yritykset on niin hyviä, ettei siinä huomaakkaan, että se kertoo jalkkisjoukkueesta. Terkkuja vaan! :)
Inesley - 17.6.2008 18:12
todella hyvä akkari! kaikki tarinat oli tosi hyvii mut ylävirran yritys tarinoita voisi olla akkareissa enemmän
jl duck - 17.6.2008 12:37
Tosi hyvä artikkeli ja kylläö sitä Ylävirran Yritystä saisi tulla lisää
Ankkarock - 16.6.2008 19:03
Samanlainen kansi kuin sedässä, melkein. Ihan kiva lehti kokonaisuudessaan, päihitti viimeviikkoisen 100-0.
KanadaX - 16.6.2008 13:43
Tosi hyvä jalkapalloaiheinen lehti!
MK12345 - 16.6.2008 13:09
Jalkkis tarinat akkareissa on mahtavia :)
AnkkaRaptori - 16.6.2008 12:12
Jaa-a, keskiarvoksi laskin 8,56. Tämän vuoden keskitasoa. Ylävirran yritys-tarina oli lehden paras ja Hansegård yllätti kerrankin olemalla lehden keskiarvoa nostava tekijä. Tarinassa oli joitakin typeriä ratkaisuja, mutta mm. Tulpun pihajuhla-kohtaus sekä tarinan ratkaisevat käänteet olivat hyviä. Mota on aika hyvä piirtäjä ja Gattinoa parempi, mutta piirtäjä ei paljoa pelasta, jos tarina ontuu. Kaikista hämäyksistä huolimatta tarina oli ennalta-arvattava kaikilta osin. Lisäksi käänteet olivat hieman epäuskottavia. Juoni oli tuttua huttua, mutta toisto onkin tehokeino. Se vain ei toimi eikä tule koskaan toimimaan ankkojen maailmassa. Lehti oli pienoinen pettymys, mutta hyvä, että Ylävirran yritystä saatiin. Käsikirjoittajatiimistä puuttuivat enää Per Hedman ja Gorm Transgaard, sillä kaikki nämä tekijät ovat käsikirjoituksiltaan melko samankaltaisia. He kai tekevät eniten käsikirjoituksia nykyaikana lehdelle, mutta mikään piirtäjäkään ei tunnu enemmän liukuhihnatekijältä. Surkein mahdollinen käsikirjoittajajoukko vaikka Paul Halas ja Transgaard ovat joskus yllättävän hyviäkin. Vielä on ehkä kesän odotettavin lehti tulossa. Nostaa taatusti keskiarvoa, ellei muut tarinat sitten ole keskiarvon alapuolella.
Mikko M - 15.6.2008 18:39
Super hyvä! on mielen kiintoista tiettää aku ankasta niin paljon.Mä tykkään kirjottella tänne aku ankan netti sivuille paljon.Alotin just tänään keräämään suden pentu mitalleja.
walt disnep - 15.6.2008 17:59
No artikkeli on hyvä sillä jalkapallo on kivaa.
Ankka__7 - 15.6.2008 15:58
mutsilti toosi hyvä
tiax<3 - 15.6.2008 13:53
melkosen jalkkis pitonen lehti =)
tiax<3 - 15.6.2008 13:52
TOSI HYVÄ. ;) :D ;D >:( 8)
Ankkarock - 14.6.2008 22:57
Lehti oli mahtava! Se on vaan hyvä kun on välillä tuollaisia esim. futis -aiheisia teemanumeroita.
Niku Kipittäjä - 14.6.2008 22:30

[^]