«Takaisin

Ankalliset nettivinkit




Netin ihmeellisestä maailmasta löytyy monen monituisia ankkoihin liittyviä harrastelijasivustoja. Esittelemme muutaman niistä teille lyhyesti.

Ankkis on perustettu vuoden 2003 lopussa ?Hekan? ja ?Subminin? toimesta. Kävijämäärä on vuosien saatossa kasvanut tasaisesti. Välillä on koettu pieniä taantumakausia, mutta tällä hetkellä jäsenmäärä on vahvassa nousussa. Foorumilla käydään ahkeraa ankkahenkistä keskustelua. Muita ankoista kiinnostuneita käyttäjiä löytyy foorumilta jo toista sataa. Voit ottaa kantaa kriittiseen ankkakeskusteluun tai vaikka kommentoida uusinta Aku Ankka -lehteä.

Ankkalinnakkeen historia alkoi jo useampi vuosi sitten, kun Ankkis-foorumin ylläpito perusti Ankkalinnakkeen. Alkuaikojen elo oli erittäin hiljaista ja kiinnostus sivustoa kohtaan vähäistä. Ankkalinnakkeen nykyinen ylläpitäjä Jukka ideoi toisen perustajan Jonin kanssa perustavansa Kääk!-nimisen sivuston. Tämä tapahtui vuoden 2006 kesän aikana. Kääk!-sivusto avattiin 26. elokuuta 2006. Kääk!-sivusto ehti toimia vain vähän aikaa, sillä pian Ankkis-foorumin ylläpidon kanssa tehtiin sopimus, jolloin Kääk! ja Ankkalinnake yhdistyivät Ankkalinnakkeeksi. Koko Ankkalinnake uudistui ja lähti kehittymään kohti laajaa fanisivustokokonaisuutta. Nykyään Ankkalinnakkeesta löytyy esimerkiksi hahmo- ja piirtäjäesittelyjä, haastatteluja, faktatietoa, kolumneja, artikkeleita ja ankannettuja nimiä. Lisäksi sivustolla on säännöllisesti käynnissä erilaisia kilpailuja. Fanart-galleriasta ja Sarjakuvat-osiosta voit bongata tuttuja hahmoja.

Kvaak.fi -sarjakuvaportaali toimii sarjakuvista kiinnostuneiden kohtaamispaikkana. Sivustolla arvostellaan laajasti erityylisiä sarjakuvajulkaisuja, sekä kerrotaan uusimmista tapahtumista sarjakuvien saralla. Ankat ovat myös näyttävästi esillä sivuston tarjonnassa.

Perunamaa sai alkunsa vuoden 1998 elokuussa, kun Matti Oskari Bohm sai idean sivustosta, joka kokoaisi siipiensä suojaan erilaisia harrastajien ylläpitämiä verkkopalveluita. Perunamaa koostuu viidestä osasta: Taskaritietokannasta, Sarjakuvalistauksia -sivusta, Sarjakuvarockista, Don Rosan fanisivustosta ja Ankkalinnan Pamaus -lehden kotisivuista. Taskaritietokantaan on vuosien aikana kertynyt runsaasti tietoa Aku Ankan taskukirjoista. Sarjakuvalistauksia -sivulta löytää paljon tietoa uusimmista alan julkaisuista. Sarjakuvarock taas kertoo eri lehtien taivalluksesta Suomessa. Ankkamestari puolestaan tutustuttaa Don Rosan uraan. Viimeisenä listalta löytyy Timo Ronkaisen julkaiseman Ankkalinnan Pamaus -lehden ja Ankistit ry:n kotisivu.

Osoitteet:

www.ankkis.net

www.ankkalinnake.org

www.kvaak.fi

www.perunamaa.net



Jukka Sierla/Toimituksen kesäapulainen
12.06.2008
Bg_blog_penKerro kaverille |  Takaisin toimituksen blogin etusivulle


Btn_next_single
Btn_prev_single

Kommentit


Ankkalinnakkeesta sanottakoon että odotin aivan muuta mitä löysin. Kaikista hahmoista odotin jos jonkinlaista kuvaa.
sarjis09 - 18.3.2009 18:30
Ankkalinnakkeesta sanottakoon, että www.ankkalinnake.org ei enään toimi vaan tämän tilalla ainakin näyttäisi olevan ankkalinnake.tiala.org
sarjis09 - 18.3.2009 18:21
Juu, olen käynyt noilla kaikilla sivuilla, ja olen rekannut ankkikseen tällä kyseisellä käyttäjänimellä. Kannattaa käydä siellä!
Akulainen95 - 10.9.2008 16:43
Kappas vain, voishan noita kattomassa käydä...
Sami-96 - 20.6.2008 10:11
Ihan hyvä juttu, en tiennyt ennen.
Ankkafani1 - 19.6.2008 22:25
en tienny noista. kiitos vaan. pitää joskus käydä noissa osoitteissa
jl duck - 17.6.2008 12:32
En oo tommosistakaa tienny.Kiitti vaan teille.
sammy - 14.6.2008 23:15
Mäkään en tienny noita paikkoja.. pitää mennä kattoo.!
tontsa. - 13.6.2008 19:07
Oho! Mainostusta...Taskukirjatietokanta on hyvä perunamaassa, ja oon noissa muissakin joskus käynyt.
djlordi - 13.6.2008 16:33
Olen käynyt kaikissa noissa, sekä myös Inducksissa jota tuossa ei mainittu.
Akuhullu97 - 13.6.2008 13:07
OHO en oo ennen tienny noita paikkoja
harry - 13.6.2008 11:24
Hyvin kirjoitettu.
MH - 13.6.2008 10:29
Täytyypä mennä ketsomaan noita linkkejä.
Salwer1st/ - 13.6.2008 9:14
En ole tiennyt noista mitään.Käydäänpä katsomassa
judoka - 12.6.2008 16:52
En tienny noista ku perunamaa.netin. Niit sivui täytyy kattoo!
Frodo95 - 12.6.2008 16:47
Sitte on vielä ainakin Inducks.org..Mutta noista mitä luettelit niin paras on perunamaa.net
Ankka313 - 12.6.2008 14:31

[^]