Kansikuvakilpailu herätti ankkakansan
Aku Ankan numerossa 19/2008 käynnistynyt kansikuvakilpailu sai ankkakansan liikkeelle. Ideana oli piirtää kansikuvaehdotus ja lähettää se toimituksen arvioitavaksi. Heti seuraavana päivänä kilpailun käynnistymisen jälkeen alkoi postinkantaja tuoda yhä uusia ja uusia kansikuvaehdotuksia. Kuvia tulvi koko ajan lisää ja vielä kilpailuajan päätyttyä toimitukseen tupsahti muutamia kymmeniä ehdotuksia. Pikaisen arvioinnin jälkeen toimitukseen on kertynyt noin 700 eri ehdotusta.
Ei työ ihan heti lopu kesken..
Monissa kansikuvaehdotuksissa oli käytetty jotain perinteistä ideaa, kuten avonaiseen kaivoon kävelemistä tai Akun ja Taikaviitan risteytystä. Monet näistä töistä jäivät vähemmälle huomiolle, vaikka piirutusjälki olisikin ollut erinomaista. Toimitukseen tuli muutamia ehdotuksia, joissa oli täysin ainutlaatuinen ajatus. Nämä ideat jäivät erittäin hyvin mieleen. Osallistujien ikähaarukka oli erittäin laaja. Nuorimmat osallistujat olivat vain 4-5 -vuotiaita, kun taas vanhimman osallistujan ikä oli kunnioitettavat 54 vuotta. Ehdotusten aihepiiri oli vastaavasti erittäin laaja. Eniten ehdotukset käsittelivät Akun ja ankanpoikien tempauksia. Tuttuja Ankkalinnan hahmoja vilahteli lähes jokaisessa kuvassa. Erikoisimpia aiheita olivat oikeiden ihmisten ja ankkojen yhteiskuvat. Näistä mainittakoon koomikko Charlie Chaplinin ja Aku Ankan yhteisposeeraus. Harvat tyytyivät piirtämään vain yhden ehdotuksen. Suurimmista kirjeistä löytyi jopa 15 eri ehdotusta.
Pitkällisen uurastuksen jälkeen ankallisgalleriasta löytyy nyt noin 70 % kaikista ehdotuksista. Käytännössä tämä käsittää piirulleen 500 ehdotusta. Loputkin ehdotukset on tarkoitus saada ankallisgalleriaan kuluvan kuun puoleenväliin mennessä, mikäli allekirjoittaneen skanneri ei ylikuumene liikaa. Toimituksen oma raati ja ankkataiteilija Kari Korhonen valitsevat ehdotuksista parhaat. Tulokset nähdään elokuun lehdessä.

Jukka Sierla/Toimituksen kesäapulainen
06.06.2008
Kerro kaverille |
Takaisin toimituksen blogin etusivulle
Kommentit
