Herttainen Topi ja Tessu

Vuoden alussa ilmestyi DVD:nä Disneyn Topi ja Tessu -elokuvan juhlajulkaisu. Vuonna 1981 ensi-iltansa saanut Topi ja Tessu kertoo koiran ja ketun epätodennäköisestä kaveruudesta. Pentuina yhdessä leikkineet kaverit joutuvat julman todellisuuden eteen, kun Tessusta koulutetaan metsästyskoira, ja Topi-kettu joutuu palaamaan metsään. Elokuva kasvaa kuitenkin kauniiksi kertomukseksi ystävyydestä ja uskollisuudesta.
Topi ja Tessu on murroskauden elokuva Disneyn studioiden historiassa. Se jäi monien klassisen kauden animaattorien viimeiseksi työksi, ja sen aikana heidän opissaan oli joukko nuoria animaattoreita. Levyn ekstrojen mielenkiintoisessa Kulissien takana -dokumentissa haastatellaan sekä vanhan että uuden polven tekijöitä, ja siitä ilmenee hyvin, miten Disneyn perinne pyrittiin siirtämään sukupolvelta toiselle.
Kokonaisuutena Topi ja Tessu ei ole Disneyn studioiden parhaimpia töitä. Tosin eläinhahmot, niiden animointi ja niiden keskinäisten suhteiden kuvaaminen ovat kaikki Disneyn totuttua huippuluokkaa, mutta ihmishahmot jäävät pahvisiksi eikä niiden animaatiokaan ole aina kovin onnistunutta. Juonen kehittelyynkin olisi voinut satsata vähän enemmän.
Topi ja Tessu on puutteistaan huolimatta herttainen ja lämmin elokuva, jolla on kaunis sanoma. Ihan pienimmille katsojille taistelukohtaus harmaakarhun kanssa saattaa olla turhan jännittävä.
DVD:n ekstroista löytyy jo mainitun dokumentin lisäksi mm. pelejä ja puuhaa, taidegalleria sekä pari klassista Disney-lyhäriä.
Jukka Heiskanen
22.05.2008
Kerro kaverille |
Takaisin toimituksen blogin etusivulle
Kommentit
