«Takaisin

Äänestäkää, äänestäkää!




Tämän viikon Akkaria on oikein ilo hypistellä. Hollantilaisen Daan Jippesin todella taidokas kynänjälki tekee vähintäänkin oikeutta Carl Barksin kirjoittamalle, aina ajankohtaisesti luonnonsuojeluaiheiselle Sudenpentu-tarinalle ?Pelastakaa Mustametsä?. Siinä Roope-setä väläyttää taas pimeämpiä puoliaan liikemiehenä aikoessaan jyrätä herkän erämaa-alueen betoniviidakoksi. Mitä ihmettä? Minne häneltä ovat unohtuneet omat kullankaivuaikansa Klondiken jylhän hyisillä salomailla? Onneksi Roopekin tulee lopulta järkiinsä, ja sudenpentujen temmellyskentät saavat säilyä koskemattomina.


Taikaviitta-saagan päätösosassa sankarillamme on tukalat paikat herra Näkymättömän riepoteltavana. On hurjan mielenkiintoista nähdä, kenet superkonnista valitsette ottamaan revanssin Ankkalinnan urheaa puolustajaa vastaan. Tällä hetkellä Zafire ja herra Näkymätön käyvät tiukkaakin tiukempaa kisaa uusintaottelusta. Taikaviitan tulevaisuus on teidän käsissänne, arvoisa Ankka-väki! Muistakaa siis äänestää, aikaa on ensi viikon keskiviikkoon saakka.


Kuin piste i:n päällä on Bob Karpin ja Al Taliaferron yksisivuinen ?Ahti suo?. Katsokaapa, kuinka vähän repliikkejä tarvitaan napakkaan vitsisarjaan. Sarja elää, lentää ja hengittää ? ja mikä tärkeintä, jaksaa naurattaa, vaikka onkin yli 60 vuotta vanha. Parhaat jutut ne vain näyttävät paranevan vanhetessaan.



Elina Toppari
15.05.2008
Bg_blog_penKerro kaverille |  Takaisin toimituksen blogin etusivulle


Btn_next_single
Btn_prev_single

Kommentit


Taikaviitta äänestys oli hyvä idea. Lehden tarina joka kertoi sudenpennuista oli tosi hyvä. Samoin myös Taikaviitta aiheinen tarina oli hyvä.
dex - 2.12.2008 12:47
Kuka mahtaa voittaa äänestyksen. :)
Puhuva Koira - 24.5.2008 11:54
NÄKYMÄTÖN! NÄKYMÄTÖN! NÄKYMÄTÖN! NÄKYMÄTÖN!!
adz - 23.5.2008 15:41
mä äänestin Zafirea.ja koko lehti oli ihan ok.
maAJJu - 19.5.2008 18:10
tosi hyvä toi akkari! ;D
maapallo_100 - 19.5.2008 18:08
HÄH! Eikö tohtori Hak Kermak pääsisikään jatkoon? Sehän oli paras. Se hävisi vain Kollon takia itse tohtori oli paras.
Julius Geasar10 - 19.5.2008 16:40
Äänestin Kauhukaksosia, ainut edes jotenkin viihdyttävä sarja. Hak Kermak oli todella sekava ja outo, Kauhukaksoset taas voitettiin järjen, ei Taikaviitan tuurin avulla, Zafire oli kyllä ihan hyvä, mutta jälleen tuurilla voitettu, Näkymätön puolestaan oli ihan pliisu. Taikaviitta tulee - voittaa ja vihollinen kiikissä. MISSÄ JUONENKÄÄNTEET?! Barks & Jippesiinkin petyin, koska oli turhan samanlainen kuin vastikään julkaistu "Järven pelastajat." Mutta nyt kun Taikis-saaga on saatu loppuun, parempia tarinoita tulee jälleen :)
Kreacher - 19.5.2008 14:54
Akkari oli mainio!Lisää tällaisia!
J-97 - 18.5.2008 18:14
Anteeksi nyt vaan mutta... oli niin tylsä ja jotenkin väkisin tehdyn oloinen koko taikaviitta juttu, että soisin sen painuvan unholaan ja jäävän myös sinne.
irmeli - 18.5.2008 18:14
j-97 kommentoi Akkari oli mainio!Lisää tällaisia!
J-97 - 18.5.2008 18:13
Äänestäkää Zafirea!!!!
^Katsu^ - 18.5.2008 15:33
Kaikki äänestää herra Näkymätöntä!!
djlordi - 18.5.2008 12:24
safire tietää taikaviitan olevan aku!äänestäkää safiree!siitä tulee tiukka taistelu,jos safire on taikaviittaa eli akua vastaan! äänestäkää safiree!muut olisivat liian helppoja taikaviitalle!
eemu - 18.5.2008 10:05
Aika monipuolinen ja, kun nyt en sattuneesta syystä ole lukenut uusinta akkaria, hyvin kerrottu siitä mitä tapahtuu uusimmassa akkarissa. Ihan jees.. :)
sushi`` - 17.5.2008 20:36
Aika monipuolinen ja, kun nyt en sattuneesta syystä ole lukenut uusinta akkaria, hyvin kerrottu siitä mitä tapahtuu uusimmassa akkarissa. Ihan jees.. :)
sushi`` - 17.5.2008 20:36
Mistä voi äänestää?
Susanna - 17.5.2008 19:24
Äänestäkää zafirea koska hän tietää taikaviitan henkilöllisyyden. Olisi hauska nähdä miten taikaviitta/aku selvittää tilanteen. Herra näkymätön on niin helppo voittaa joten ei ainakaan hän.
samaamas - 17.5.2008 18:52
Äänestäkää zafirea koska hän tietää taikaviitan henkilöllisyyden. Olisi hauska nähdä miten taikaviitta/aku selvittää tilanteen. Herra näkymätön on niin helppo voittaa.
samaamas - 17.5.2008 18:51
Mä äänestin Zafirea ,just sen takii et se tietää et Taikaviitta on oikeesti Aku Ankka.
ihq123 - 17.5.2008 16:26
äänestin zafirea koska hän tietää että aku on taikaviitta ja haluaisin nähdä mitä siitä seuraa
Sami-96 - 17.5.2008 13:19

[^]