Piirtäkää kansia!

Keskiviikon Aku Ankassa julkaisemamme toukokuun palkintotehtävä on saanut jo muutamassa päivässä aikaan melkoisen säpinän Ankallisgallerian liepeille, kun kansi-ideoita tulvii ovista ja akkunoista. Muutamia loistoideoita on saapunutkin, mutta lisää saa toki tulla toukokuun loppuun asti. Älkääkä turhaan kainostelko älynväläystenne suhteen ? olkaa siis rohkeasti luovia ja luottakaa huumorintajuumme. Niin me täällä toimituksessakin teemme.
Minun on tässä yhteydessä tunnustettava, että en vielä noin viisi vuotta sitten sietänyt William Van Hornin sarjoja enkä etenkään kummallista kumimaista piirrostyyliä. Puuhailin vielä tuolloin Taskukirjojen, Roope-setien ja muiden ankkajulkaisujen parissa, joissa ei yleensä Williamin sarjoja nähty. Pystyin siis pääasiassa välttelemään niitä. Kaikki muuttui, kun siirryin tekemään Aku Ankka ?viikkolehteä ja jouduin toimittamaan niitä ihan itse. Van Hornillahan onkin tiukka näkemys ja hassulla tavalla outo huumorintaju! Nykyään ne ovat kohokohta Akkarin toimitustyössä, sillä koskaan ei voi olla varma, mitä seuraavaksi tapahtuu. Seikkailujen lähtökohdat ovat yleensä hassuja, ja matkalla erikoiseen loppuun tapahtuu kaikkea kummallista. Voiko siitä enää sarja parantua? Eläköön, William Van Horn!
Toinen yhtä tunteisiin vetoava herkkupala tämän viikon Aku Ankassa oli Velmu Viurusilmän klassikkovisiitti Tony Stroblin piirtämässä sarjassa Televisiotemppuja ja takapotkuja. Samoin vanhaa kunnon mietintämyssyä on ollut jo oikein ikävä. Pellellä on vuosien saatossa ollut useita eri tapoja keksiä. Ihan aluksi Pelle kopautti itseään lekalla nuppiin tai juoksi päistikkaa seinään saadakseen harmaat pienet aivosolunsa liikkeeseen. Sittemmin Pellen komeaa kampausta komistamaan kehitettiin mietintämyssy, jossa uinuvat korpit innoittavat Pellen huimiin innovaatioihin. Me vaadimme mietintämyssyä takaisin sarjoihin!
Tulevan Taikaviitta-äänestyksen vuoksi me toimituksessa olemme päättäneet, ettemme liikaa hehkuta yksittäisiä roistoja, mutta pakko on sanoa, että Zafiressa on tyyliä. Ilman Iineksen proosallista puuttumista asioiden kulkuun Taikaviitta olisi vielä joutunut juomaan tappion karvaan kalkin. Odottakaamme siis innolla ensi viikkoa ja herra Näkymättömän seikkailua!
Piirtämisiin!
Aki Hyyppä
09.05.2008
Kerro kaverille |
Takaisin toimituksen blogin etusivulle
Kommentit
