Ensin sitä ihastellaan, että onpas kiinnostavaa. Sitten alkaa ihmettely: Mistä moinen aihe? Mikä saa ihmisen valitsemaan väitöskirjansa aiheeksi Aku Ankka -sarjakuvat?

Asiaa voisi lähteä ruotimaan jo sieltä lapsuudesta, jolloin sukelsin mummolan kaappeihin ja vedin sieltä mukanani pinoittain sarjakuvia aina Ahmed Ahneesta Masiin ja Karvisesta Aku Ankan taskukirjoihin. Minä luin kaikkea, liikaa ja koko ajan, eikä kukaan koskaan sanonut, että sarjakuvat olisivat ”oikeita” kirjoja huonompia.

Tai ehkä se lähti siitä, miten siskon nimellä tilattiin Aku Ankka 1990-luvun puolivälissä. Miten löysimme lehden sivuilta unohtumattomia hetkiä Akusta Lillehammerin olympialaisten mäkihyppääjänä ja ikkunanpesijänä. Tai siihen hetkeen, kun ymmärsimme, että Roopella on menneisyys, jossa Akun vanhemmat kohtaavat toisensa ensimmäisen kerran.

Tätä kohtausta luimme yhä uudestaan ja uudestaan.

Toisaalta kaikki voidaan kiteyttää yhteen olennaiseen luentoon Jyväskylän yliopistossa fuksivuoteni keväällä 2004, jolla sarjakuvataiteilija Petri Hiltunen totesi, että itse asiassahan sekä Carl Barksin että Don Rosan Aku Ankat ovat silkkaa fantasiaa.

En liioittele, jos sanon, että aivoistani kuului selvä KLIK.

Olin fanittanut Don Rosaa sieltä 1990-luvun puolivälistä saakka, vaikken tuolloin fanittamisesta vielä mitään ymmärtänyt. Kun minulle selvisi, kuka oli se pikkutarkka piirtäjä, jonka sarjakuvat saivat minut innostumaan, nauramaan ja selvittämään historiallisia faktoja, aloin hiljalleen siirtyä ainoastaan hänen sarjakuviensa lukemiseen. Ne olivat yksinkertaisesti parhaita. Keräilyn aloitin samana vuonna kuin aloitin yliopiston: löysin kirpparilta aivan laittoman halvalla kokoelman Temppeliherrojen kätketty kruunu.

Mutta vasta Petri Hiltusen fantasialuennolla ymmärsin, että intoni ja tietoni Don Rosan sarjakuvista voisi valjastaa tutkimuskäyttöön myös yliopistomaailmassa. Kurssin esseestä kehkeytyi proseminaarityö, jonka ohjannut nuori tutkija patisti minua innoissaan jatkamaan aiheesta suoraan graduun. Graduseminaarissa professori totesi, ettei ole ehtinyt tutustua aineistooni, eikä voi siksi kommentoida työtäni. Aku Ankka ei selvästikään kuulunut hänen käsitykseensä kirjallisuuden tutkimuskohteista eikä hän ollut valmis muuttamaan mielipidettään.

Kun minulle todettiin, ettei ”ketään kiinnosta joku Don Rosa”, vein jatkotutkimushaaveeni kirjallisuuden oppiaineesta nykykulttuurin tutkimuksen puolelle, jossa minua ei katsottu aineistoni takia kieroon. Olin sarjakuvatutkija, fantasiatutkija ja löysin uudelleen kirjallisuuden perusopintojen aikana kammoksumani postmodernismin. Sain ensimmäisen apurahan, jonka turvin kävin konferensseissa Oxfordissa ja Pariisissa. Isäni kulki naapurustossa kertomassa sukulaisille ja tuttaville, että meidänpä tyttö se lähtee Englantiin puhumaan Aku Ankasta!

Vaikka ei se oikeasti näin helppoa ollut. Kun ensimmäinen apurahani loppui, uutta ei kuulunut. Parhaimmillaan tein kolmea eri työtä väitöskirjan ohessa, jotta sain tutkimukseni etenemään edes hitusen. Opetin kahdessa eri paikassa ja pesin ja parsin pesulassa työhaalareita. Minulla ei ollut lomia ja viikonloput kuluivat teoriakirjojen parissa. Lopulta yliopistossani ymmärrettiin, että kenties tutkimukseni voisi saada valmistuttuaan hieman medianäkyvyyttä, ja minulle myönnettiin kaksi kertaa peräkkäin vuoden mittainen apuraha. (Tai sitten siellä todettiin, etteivät ne pääse minusta ikinä eroon, jos rahaa ei tipu.) Tämän rahoituksen myötä väitöskirjani sai lopulta viimeisen muotonsa.

Tutkimukseni oli suoraa jatkoa gradulle, jossa erittelin Rosan käyttämiä erilaisia fantasiamaailmoja. Koska se ei kuitenkaan ollut riittävä aihe väitöskirjatutkimukselle, laajensin tutkimukseni kattamaan myös Rosan käyttämät historialliset ja intertekstuaaliset viittaukset. Loppujen lopuksi minulle muotoutui kolme tutkimuskysymystä: Miten sarjakuva esittää fantasiaa kuvan ja tekstin tasolla? Miten Rosa muokkaa (konventionaalisia) Disney-sarjakuvia yhdistämällä toisiinsa fantasiaa ja postmodernia historiankuvausta? Ja mitä funktioita erilaisten maailmojen kuvaamisella on Don Rosan tuotannossa?

Käytännössä tutkin siis sitä, millaisia keinoja sarjakuvakerronnalla on fantasian kuvaamiselle. Miten fantasian maailmat kuvataan ja ennen kaikkea miten niihin siirrytään. Mitä näytetään kuvin, mitä kerrotaan tekstein? Yhdistin aluksi kirjallisuuden fantasiateorioita kuvataiteen tutkimukseen, mutta koska sarjakuva eroaa kerronnaltaan niin paljon kuvataiteen keinoista, päädyin tekemään tarkkaa sarjakuva-analyysia ja lähilukua, joista lopulta muodostui sarjakuvan analyysimallini. Analyysimalli ei ollut tutkimuskysymykseni, mutta se syntyi tärkeimmän kysymyksen pohjalta.

”Sammon salaisuus” on analyysin aarreaitta

Mallini mukaan sarjakuva-analyysissa pitää ottaa huomioon neljä eri pääkohtaa: teksti, kuva, tekijä ja lukija. Teksti kertoo sarjakuvan nimen, tarinan, juonen, hahmot ja tapahtumapaikan. Onko näissä jotain erikoista huomioitavaa oman tutkimuskohteeni eli fantasian puitteissa? Onko tarinassa läsnä yliluonnollisia olentoja, ihmeellisiä paikkoja, kuvaako sarjakuvan nimi jo jotain fantastista?

Sitten on paneuduttava kuviin. Millainen on ruutujen kuvakerronta? Ovatko ruudut muodoltaan poikkeavia? Rikotaanko niiden reunoja ja missä yhteydessä? Miten hahmot on sommiteltu ruutuihin ja ruudut sivuille? Millaista merkkikieli on, entä puhekuplat? Eroavatko puhekuplat toisistaan, tai puhuvatko tietyt hahmot eri fonteilla? Vaikuttaako kuvan perspektiivi jotenkin?

Näillä kahdella pärjää jo varsin pitkälle. Mutta mikäli mahdollista, kannattaa ottaa huomioon myös tekijän taustat. Mitä hän on kertonut sarjakuvastaan esimerkiksi esipuheissa? Millaisia lähteitä hän on käyttänyt taustanaan? Onko hänellä ollut selkeä tavoite tehdä esimerkiksi parodiaa tai lisätä intertekstuaalisia viittauksia toisiin teoksiin?

Lopuksi on myös muistettava lukijoiden vaikutus. Meidän oma kulttuurinen tietoutemme vaikuttaa siihen, ymmärrämmekö sarjakuvaan sisällytetyt viittaukset. Se, mikä on osa Yhdysvaltojen historiaa, ei välttämättä ole niin tuttua eurooppalaiselle ja päinvastoin. Jo oma lukuharrastuksemme vaikuttaa sarjakuvan analysointiin: mangaa tuntemattoman länsimaalaisen voi olla perin hankala tottua ”väärästä” suunnasta alkavaan sarjakuvaan saati sitten analysoida sen poikkeavaa merkkikieltä.

Näiden seikkojen valossa istuin työhuoneella tai kotisohvalla ja ahmin Rosan sarjakuvia. Erottelin niistä erilaisia fantasiamaailmoja ja postmoderneja piirteitä. Kasasin 48 sarjakuvaa tarkempaa analyysia tai yksittäisiä viittauksia varten. Huomasin, että Rosan tapa sijoittaa tarinansa Barksin kulta-aikaan eli 1950-luvulle näkyi sarjakuvien fantasiamaailmoissa: tuohon aikaan maapallo oli vielä melko tutkimaton eikä ihminen ollut käynyt Kuussa. Oli siis helppoa sijoittaa Amazonin viidakkoon tai Himalajan vuoristoon kadonneita laaksoja Barksin tavoin, tai pohtia avaruusolioiden läsnäoloa Jupiterin ja Marsin välisellä asteroidivyöhykkeellä. Rosan ankat seikkailivat myös menneisyydessä ja myytteihin pohjautuvissa paikoissa. Aku siirtyi Roopen uneen Karhukoplan perässä ja näki hengen toteuttaman toiveen avulla vaihtoehtoisen Ankkalinnan. Roope koki rajatilakokemuksen ja siirtyi hetkeksi esi-isiensä luo pilvien reunalle. Ja ne kerrat, jolloin Pelle Pelottoman futuristinen keksintö tai Milla Magian uusi taika loivat muutoksia Ankkalinnan arkeen… Kaikkiin näihin erilaisiin fantasiamaailmoihin liittyi voimakkaasti seikkailun teema ja jopa perheen merkitys. Aarre ei koskaan ollut pääosassa, vaan itse matka ja siitä kertyvät muistot.

Postmodernismin näkökulma auttoi myös huomaamaan kaikki ne tavat, joilla Rosa uudisti Disneyn varsin perinteisinä pidettyjä sarjakuvia. Ei pelkästään se, miten monipuolisesti Rosa käytti ruutuja ja poikkeavia kuvakulmia, vaan erityisesti historian sekoittaminen Disney-maailmaan sekä se valtava työmäärä, jonka hän käytti luodakseen intertekstuaalisen viittaussuhteen Carl Barksin sarjakuviin. Rosa loi ankkojen maailmaan jatkumon, ajallisen ulottuvuuden, jossa hahmot eivät enää olleet irrallisia toimijoita episodimaisissa seikkailuissa. Ankat muistivat menneet tapahtumat ja aiempien sarjakuvien seikkailunsa. Roopen elämä kytkeytyi osaksi Yhdysvaltojen historiaa jo siinä määrin, että voitiin puhua Forrest Gumpin kaltaisesta perspektiivistä: me lukijat näimme maailmanhistorian merkkitapahtumat kuten Titanicin uppoamisen ja Venäjän vallankumouksen Roopen oman elämän kehyksinä, mutta Roopelle ne näyttäytyivät vain tapahtumina muiden joukossa.

Ymmärsin faniuden merkityksen. Sen paneutumisen ja intohimon, joka yhdisti minut tutkijana ja Rosan taiteilijana. Kummankin fanius loi pohjan sille polulle, jolle puolivahingossa astui, ja joka muodostui elämän kannalta yllättävän merkitykselliseksi.

Tutkija ja taiteilija ovat tavanneet jo viidesti. Tämä on vuoden 2013 sarjakuvafestivaaleilta Ranskan Angoulêmesta.

Viisi vuotta kestänyt projekti nimeltä väitöskirja sai päätöksensä perjantaina 12.12.2014, jolloin väittelin filosofian tohtoriksi. Vaikken olekaan ensimmäinen Aku Ankasta tohtoriksi väitellyt, sain jo varhaisessa vaiheessa ankkatohtorin lisänimen. Lähestulkoon koko yliopistoaikani, sen reilut kymmenen vuotta, olen viettänyt toinen jalka Ankkalinnassa. Luulen, etten sieltä koskaan pääse kokonaan pois. Enkä oikeastaan edes halua.

Kommentit (3)

metri
Liittynyt28.5.2009

Melkoinen urakka on ollut, joten kaikki kunnia Katja Kontturille. Olen itsekin Aku- ja Rosa-fani, joten ymmärrän hänen intonsa. Olisi mahtavaa voida joskus lukea tämän väitöksen teksti. Tietääköhän kukaan, käykö se päinsä? Tietääkseni joitakin väitöksiä on julkaistu yleisölle, vaikka iso osa arkistoidaan kai yliopistojen kätköihin.

Kai meikälläkin on ikuisesti toinen jalka Ankkalinnassa.

Marsu

Katja Kontturin väitöskirja "Ankkalinna - portti kahden maailman välillä : Don Rosan Disney-sarjakuvat postmodernina fantasiana" on kaikkien ladattavissa Jyväskylän yliopiston julkaisuarkistossa Jyxissä, osoite http://urn.fi/URN:ISBN:978-951-39-5985-2 Valtaosa suomalaisissa yliopistoissa tehtävästä tutkimuksesta on onneksi julkista, hyvä niin! Päästään me maallitkotkin osallisiksi tieteestä.

fun and fan

Upeeta ja mahtavaa! Kunpa olisin itse voinut tehdä saman. Nyt vain nautin näistä sarjakuvista ilman tieteellistä tarkkuutta, muuta kuin Don Rosan mestarillisten yksityiskohtien kautta.

Taidanpa lukea tuon väitöskirjankin, josko taas oppisi jotain uutta.

Seuraa 

Sivusilmällä Ankkalinnaa katselevat huolella Ankka-taiteilijoiden, -kääntäjien ja -fanien joukosta käsin poimitut yksilöt. Aina tilaisuuden tullen pyydämme myös toimituksessa vierailevia ulkomaanihmeitä avaamaan ajatuksiaan lukijoille.