Vierailija

Tehdas oli pilkkopimeä Salvadorin hiipiessä sinne sydänyöllä. Normaalisti häntä olisi pelottanut kauheasti, mutta onneksi kuninkaallinen luumuperhe oli mukana, kiitos Suurenmoisen Suunnitelman. Salvador oli nyt täysin vakuuttunut siitä, että johtaja oli paha. Hän oli eräänä päivänä nähnyt johtajan pelottelevan ihmisiä kaduilla vaaleanpunaiseen pupupukuun sonnustautuneena. Viimein Salvador ja luumut saapuivat niin kutsutulle "pääkallonpaikalle", johtajan työhuoneeseen. Aluksi he luulivat sitä kaapin varjoksi, mutta pian he kuin yhdestä henkäyksestä tajusivat asian todellisen laidan. Salvadorista huone tuntui yhtäkkisesti astetta viileämmältä ja piilotti päänsä kauluksen alle niin, että vain silmät jäivät näkyviin. Johtaja nousi pöytänsä äärestä ja käveli hitaasti kohti Salvadoria osoittaen tätä lakritsipiipulla. Poika tiesi, että johtajalla oli taas kepposet mielessään. Piippuhan voisi sisältää vaikkapa syyhypulveria. Salvador ei tajunnut mikä häneen iski. Joku läimäytti lujaa pojan selkää, ja hän lähti riivatusti juoksemaan kohti työpöytää. Salvador juoksi johtajan ohitse nopeammin kuin kukaan muu poika hänen kotikulmillaan ja laittoi luumuperheen johtajan pöydällä sijaitsevaan hedelmäkoriin. Silloin näytti siltä kuin salama olisi välähtänyt korissa ja sillä samalla hetkellä Salvador tiesi ystäviensä palanneen rakkaaseen luumumaahansa. Johtaja katsoi poikaa epämiellyttävästi ja ojensi lakritsipiipun aivan hänen nenänsä eteen - olisiko se ystävyyden vai vihan merkki? Salvador ei oikein tiennyt mitä tapahtui, mutta hän huomasi yhtäkkiä olevansa sen hämärän miehen sylissä, joka kantoi mustaa kissaa sylissään, Salvador huomasi, ettei kissaa enää ollut. Salvador Dalí, joka ei koskaan maalannut luumuaiheisia tauluja, kuoli 84-vuotiaana omassa kodissaan. Silminnäkijät kuvasivat hänen kuolemansa hyvin rauhalliseksi. Vielä vanhoina päivinään Dalí halusi käydä verestämässä lapsuudenmuistojaan tehtaalla, mutta ei löytänyt sitä. Kukaan ei tiennyt tehtaasta mitään.

Kommentit (0)