Uusin Aku Ankka -lehti

Seuraa 
Liittynyt18.6.2012

No niin, tämän tein, jotta säästyttäisiin yksittäisiltä lehtiarvostelu-keskusteluilta. Ei ole mitään ideaa, kun tehdään jokaisesta lehdestä uusi topic. On jo ennenkin ollut tällä nimellä keskusteluita, mutta niihin on sitten kommentoitu vain siitä yhdestä "uusimmasta" lehdestä. Jotta roskaviestien määrä vähentyisi, vastatkaa kaikki TÄHÄN topicciin, ja arvostelkaa uusin Aku Ankka-lehti. Esim. Ankkiksessa tämä "Uusin Aku Ankka"-järjestelmä toimii hyvin, ottakaamme mallia, ja pistetään täälläkin toimimaan. Jos ei jaksa tehdä kunnon arvostelua, niin jättää saman tien vastaamatta. Myöskin kaikenlaisia mielipiteitä ja kysymyksiä voi laittaa. Ja tähän tyyliin vastauksia, toivon niin, lainaukseni toisesta keskustelusta:

AA 49/2008

"Kansi: Daan Jippesin piirrokset olivat aika huonot, eivät minun mieleeni. Jippesiltä on nähty paljon parempiakin piirroksia. Juoni hieman teennäinen. Arvosana: 7-.

Moukkia ja kirjatoukkia: Ihan hyvä tarina. Juoni oli hieman kulunut, ja ennalta arvattava. Kuitenkin kiva nähdä Kai Vainiomäkeä akkarissa. Saisi olla enemmänkin. Feriolin piirrokset olivat ihan hyvät, sitä tavallista Feriolia. Ja, olen ehkä hiukan kyllästynyt tarinoihin, jossa Akulle käy huonosti lopussa. Arvosana: 8.

Paljon onnea vaan!: No niin, mahtuihan lehteen pohjanoteerauskin. Bernadón piirroksista en pidä yhtään, ja hahmona vielä Matami Mimmi. Juoni tavallinen, ja perin tylsä. Arvosana: 5½.

Kyllä Koira koiran tuntee: Ihan hyvä käsikirjoitus Sune Troelstrupilta. Ideaa en muista nähneeni ennen. Miguelin piirrokset perusluokkaa, ihan hyviä siis. Ehkäpä lehden toiseksi paras tarina. Arvosana: 8+.

Mikki Hiiri ja Robin Hood (osa 3): Ehdottomasti lehden paras tarina. Piirrostyyli mainiota, niinkuin aina Gottfredsonilla. Ted Osbornen käsikirjoitus oli myös varsin kelvollinen. Varsinkin Mikin joutuminen kirjan kautta Sherwoodin metsään oli hauska silaus. 30-luvun Mikki-sarjat ovat vailla vertaa. Ainakin useimmiten. Arvosana: 9.

Kauppa se on joka kannattaa: Aika huono juoni. Nykyisistä yksisivuisista en paljoakaan pidä. Piirtäjä, Piet Voordes, on uusi tuutavuus minulle. Piirrostyyli ei ihmeemmin säväytä. Ei muistuta paljoa ketään. Jan Krusen kässäri oli aika huono siis. Arvosana: 7-.

Kokonaisuus: 7½"

Ja mielellään otsikkoon tuo lehden numero, ettei sitä tarvitsisi viestissä mainita. Eli muuttakaa viestinne otsikoksi lehden numero. Toivottavasti idea toimii, ja ei kun vain sitten arvostelemaan uusimpia lehtiä, kun niitä tulee.

Sivut

Kommentit (1121)

djlordi
Seuraa 
Liittynyt18.6.2012

Nostan jo valmiiksi tämän keskustelun ylös tämän päivän lehteä varten.

Sitten vielä uutinen: Ensi viikolla Aku Ankka tulee tiistaina 23.12., koska keskiviikkona onkin jo jouluaatto, ja silloin postia ei tule.

Vierailija

olin ihan kiva kun poikkeuksellisesti ei ollut akua missään muuten no mielenkiintoista olisi jos kaikki olisi enemmän liittynyt yhteen saammeko seuraavassa lehdessä tietää missä aku on

Vierailija

Juuri tämmöiset tosiaan ovat niitä hyviä tpicceja! Voi kun näitä tehtäis paljon enemmän tällaisia.

Lyhyet erikoiset: Aku Ankka. Eipä musta mitenkään häävi. 7

Aku Ankka: Liukasta luikua. Minusta aika hyvä ja hauska. Ne kakkos Pyrstöpulkat oli tosi metkan näköset. 8

Aku Ankka: Vaarallinen lelu. Olen lukenut tämän jossain aikaisemminkin, mutta ei se minua haitannut, koska tämä on minusta tosi hauska sarjis! 9

Aku Ankka: Ankea lukukokemus. Aikas hauska tämäkin! Piirrokset eivät kyllä olleet mitenkään erityisen hienot. 7-

KARHUPOPLA: Taideväärennös. En oikein pitänyt. Murtautuminen Museoon oli tosin todella hieno. 6

Siinä meikäläisen mielipiteet. Toivotaan kaikki paljon enemmän näin hyviä topicceja. Mutta lisätään tietty myös vanhoihin:).

djlordi
Seuraa 
Liittynyt18.6.2012

Hyvä että löysit tämän, itsekin juuri etsin tätä, mutta olikin jo nostettu. Bernadon tarina oli muuten hyvä, mutta kun Bernado on surkea piirtäjä, niin en voinut antaa sille kuin 2/5 pistettä. Juntturila-tarinan jatko-osa ei yltänyt aivan alun tasolle. Hyvä yksisivuinen oli.

Vierailija

Lada kirjoitti:olin ihan kiva kun poikkeuksellisesti ei ollut akua missään muuten no mielenkiintoista olisi jos kaikki olisi enemmän liittynyt yhteen saammeko seuraavassa lehdessä tietää missä aku on

no siinä lehden etusivulla sanottiin "ensi viikolla aku ankan 75- vuotisjuhlanumerossa selviää, mitä akulle on tapahtunut" :)

Akuhullu97
Seuraa 
Liittynyt18.6.2012

No niin. Kipeänä neljättä päivää.^^ Arvostelullekin riittää nyt aikaa. Kiitokset Mattiille nostamisesta. =)

Kansi: Oikein piristävä kuva siinä heti alkajaiseksi. Idea oli ihan kiva, vaikkakin tuon tapaisia olenkin jo paljon nähnyt. Ei noihin kuitenkaan heti kyllästy, kivoja piristyksiä. Pitkästä aikaa Ulrich Schröderiä. Lähiaikoina kun on niin paljon ollut Miche Nadorpia, tervetullutta vaihtelua nyt. Pisteet: 8

Ankan elämää 5: Ihan hieno tämä sisäkannessa oleva keräilykuva, idea vain ei ol ihan paras, Rotan piirrokset kyllä kelpaavat.

Tupu, Hupu ja Lupu: Sudenpentujen joutsenlaulu: Johan oli pitkä nimi. :^D Juu, itse asiassa oikein hauska tarina. Olen aina pitänyt tämän sarjan käsikirjoittajia McGrealeja oikein hyvinä käsikirjoittaijna. Sen näkee tästäkin, oikein kiva ja vaiherikas juoni. Piirrokset ovat yhden nykyajan lempipiirtäjistäni; Rodriquesin. Hän osaa piirtää hyvin aivan minkälaisen vain ankan, asennosta riippumatta, aina on kuitenkin tuloksena hieno ankka. 8½

Pelle Peloton: Älyn räpäys: Tästä tarinasta en pitänyt yhtään. Transgaardin juoni oli perin tylsä ja tavallinen. Kyllä se on ennenkin nähty, että Aku menee Pellelle, ja sählää jokin Pellen laitteen kanssa. Vielä tylsemmäksi tarinan tki Bernadon piirrokset. Niitä en vain jotenkin kestä, ivan liian jäykkiä ovat hahmot, ja myöskin vähän sellaisia yksityiskohdattomia. En toki todellakaan halua mitään Rosa-yksityiskohtia, mutta kuitenkin. Pisteet: 6-

Roope-setä: Kovaa peliä Juntturilassa Osa 2: Oikein kiva tarina. Paul Halas on hyvä käsikirjoittaja, kiva juoni, joka naurattaa. Sitä on kiva lukea. Carlos Motan piittokset huomioin paremmin joku aika sitten olleessa Aku Ankassa, sarjassa Kapteeni Kääkin tarina. Hienoja ja iloisia piirroksia, juonen mukaan piirrokstkin vaihtelee hienosti. Tuollaista odotan jatkossakin, Motaa vain enemmänkin. Pisteet: 8+

Roope-setä näkee valon: Jan Krusen juoni oli ihan kiva. Aika tavallinen 1-sivuinen tarina. Juonessa ei ole oikein valitttavaa tai kehumista. Sellaista peruskamaa... Stavenuiterin piirrokset muistuttavat hieman Heymanseja. Ihan hyvin hän piirtää. Pisteet: 7

Ihan hyvälaatuinen akkari tämä, kaksi hyvää tarinaa.

Toivon todella, ettei tullut nyt tuplana tämä viesti. Tuli nimittäin "Akua huolletaan", kun lähetin tämän. Toivottavasti se ei sitten tule tuonne myöhässä. Ainakaan nyt ei näy.

djlordi
Seuraa 
Liittynyt18.6.2012

Numero 8/2009

Kansi: En tykkää yhtään Wilma van den Boschin kansista. Tämäkin on ruma. Lehden ensimmäinen tarina "Aku Ankka: Koneongelma" on kohtuullinen tarina, varsinkin loppu on hyvä, kun Roopelle selviää, että Aku on tuhlannut hänen rahojaan. Pisteet 3/5. Toinen tarina "Aku Ankka: Talvinen tarina" on jälleen Vicarilta hieno tarina. Loppui vain vähän liian nopeasti. Pisteet 4/5. Kolmas tarina "Pelle Peloton: Apu löytyy läheltä" on huonoin Kari Korhosen tarina tänä vuonna. Tarina on outo, enkä muutenkaan tykkää Pelottomasta. Pisteet 2/5. Daan Jippesin tarina "Hansu kohtaa Vaeltaja-Sirkkasen" on tosi hauska, mutta kun Hansu astuu kauhan päälle, niin se tuskin oikeasti lähtisi lentoon. Loppukin on vielä hauska. Pisteet 5/5. Viimeinen, yksisivuinen tarina "Roope-Setä: Inflaatio iskee" on myös ihan hyvä. Pisteet 4/5.

Vierailija

Tässäpä minun arvosteluni tämän viikon akkarista 4/2009, joka oli aika keskiverto akkari.

Johtosarja Syteen ja saveen on aika mainio ja hauska. Aku yrittää jälleen kerran voittaa jonkun kilpailun, mutta onni ei vieläkään potkaissut. Arvosana: 8

Levoton lastenvahti tarinassa harvinaista on se, että se on Leenun, Liinun ja Tiinun nimikkotarina. Tarina on opettavainen ja hauska, kiitos hyvälle käsikirjoitukselle. Tarinan ainoa huono puoli on sen piirtäjä, jostain syystä en vain pidä Rodriquesin tyylistä. Arvosana: 7½

Lehden piristysruiskeena toimii Tikun ja Takun vekkuli ja mainio tarina, joka sai minut lehteä lukiessa hyvälle mielelle. Plussaa siitä, että on klassikko vankasta akkarista. Arvosana: 8-

Taideväärennös-jatkosarja on aika perinteinen Karhukoplan kömmähdys-tarina. Alku näyttää lupaavalta, mutta lopulta kopla joutuu poliisin hoteihin. Pitkästä aikaa hyvä jatkosarja. Arvosana: 8

Vierailija

Uusin lehti oli:

Kansi: Ihan hyvä. Ideakin on ihan OK. Ei mikään paras kansi. Arvosana: 8½

Aku Ankka: Liukasta luikua: Hyvä Vicarin tyylinnäyte (niinkuin aina). Juoni on hyvä ja sujuva. Tämän tarinan arvosana on: 9-

Aku Ankka: Vaarallinen lelu: Kaikki Barksin sarjat ovat mahtavia, tämä on myös, mutta ei kuitenkaan niin hyvä kuin esimekiksi vuoden ensimmäisessä olleessa Aku Ankassa. Hyvä juoni, voi lukea uudelleen ja uudelleen. Arvosana: 9½

Aku Ankka: Ankea lukukokemus: Al Taliaferro keksi aina vaan uusia hyviä yksisivuisia, eikä ideat ollut ollenkaan loppu. Tämä yksisivuinen on ihan hyvä, mutta ei paras. Ajatus on kuitenkin hyvä Arvosana: 8+

Karhukopla: Taideväärennös: En ole vielä lukenut, koska en ole jaksanut. Kuulostaa hyvältä jatkosarjalta. Arvosana tulee myöhemmin.

Vierailija

No, pistän nyt vaihteeksi tännekin noita Ankkis-arvostelujani.

AA 22/2009

Roope-setä: Vain vaatimaton lantti

Pitkästä aikaa Roopejohtosarja. Toisaalta ehkä tämän tarinan luettua voi sanoa, että sinne Akujohtosarjoihin kannattaa sittenkin jäädä, sillä tämä tarina ei todellakaan ollut kummoinen. Perjaatteessa tässä on kolme erillistä pikkutarinaa, ja nämä kaikki ovat aika kehnoja - "välivaiheet" ovat samanlaisia kaikki ja juonenkäänteitä ei sen erityisemmin nähdäkään.

Ensimmäinen pikkutarina on sekä lyhyin, että selkeästi melko hiomaton, mutta mielenkiintoinen tuo osittain oli. Esimerkiksi tarinan alku olisi ollut hauska kuulla. Viidakko on aina kiehtonut minua, mieleeni on erityisesti jäänyt yksi melko varmasti vuonna 1999 julkaistu viidakkoseikkailu, jossa oli kunnon jännitystä. Tässä pienessä seikkailussa ei ollut oikein mitään suoraan sanottuna, vaikkakin ensilantin käyttötarkoitus oli ihan hyvä.

Toinen pieni kertomus onkin sitten tylsä ja jotenkin tuulesta temmattu - ensilantti auttaa taas, ja ensimmäisenä minulle näistä parista sivusta tuli mieleen Rosan tarina Aarre lasimaljassa. Tunnelma ei ollut jännittynyt ja pikkutarina ei osoittanut minkäänlaisia kinnostuksen aiheita. Ensilantin apu oli kyllä tarpeen ja kohta, jossa sitä tarvittiin oli aika kekseliäs.

Kolmas kertomus on puolestaan jo aika mielenkiintoisen oloinen, mutta vähän venähtänyt. Se, miten ensilantti tässä auttoi Roopea, oli selvästi niin keksitty, että. Gilbertiltä oli ns. loogiset ideat aivan loppuneet. Pientä pitkittelyn oloa oli myös tässä, niin kuin edellisessäkin pikkukertomuksessa havaittavissa.

Vaikka tarinakokonaisuus oli monipuolinen, se jätti aika kylmän maun suuhun. Aiheet eivät ollet kiinnostavia ja ne olivat tuiki tavallisia. Näitä erillisiä pikkutarinoita yhdessä tarinakokonaisuudessa on ollut paljon (esim. yhdessä taskaritarinassa ankanpojat viettivät kesälomansa eri serkkujen luona ja sattui ja tapahtui jokaisella vähän erilaista) ja tämä on ehdottomasti yksi kehnoimmista sellaisista tarinoista. Ensilantin käyttötarkoitukset olisi voinut esittää hauskemmin ja sujuvammin. Jotenkin irrallinen ja vähän väkinäinen johtosarja. 6,75

Pepi: Linnun teillä

Jo yksinkertaisuudessaan Pepi -tarinat eivät vain voi olla erityisen hyviä. Hahmoa vastaan minulla ei mitään ole, mutta tarinat ovat aika yksitoikkoisia, lapsellisia ja tylsiä, tämä oli hieman erilaisempi Pepi -tarina, mutta silti yhtä kehno kuin kaikki muutkin. Kaiken kukkuraksi tarina oli myös aika sekava, mieluummin julkaistaisiin niitä Hubbardin vanhoja Pepi -kertomuksia, kuin täilläistä nykyaikaista Pepiä Janssenilta ja Danielilta. 5,00

Roope-setä: Suoraa suoneen

Ihan hauska parisivuinen. Sisältöä oli mukavasti ja tämä tuntui jo ihan mukiin menevältä pikkutarinalta. Paljon enempää ei ole sanottavaa, vitsisarja, joka on kekseliäs, muttei niin hauska, että ihan naurattamaan alkaisi. Suomentaja oli osunut aika hyvin sanoituksissaan ja Bas Heymansin piirrokset olivat ihan kelvollista katseltavaa. Viihdyttävä vitsisarja. 7,25

Roope-setä: Mykkäkoulu

Heymanseja peräkkäin. Odotin jo viime tarinan käsikirjoituksen olevan Jonkerin käsialaa, mutta tässähän sitä vasta sitten oli. Hieman Barksmainen tarina, esimerkiksi 10-sivuisena olisi ollut loistava. Jos oltaisiin keksitty Roopelle vain lisää erilaisia yrityksiä päästä neuvomaan Akua, olisi tästä saatu varsin hauska. Nytkin tämä on ihan hyvä, vaikka tosiaan parantamisen varaakin olisi ollut. Alan yhä enemmän lämmetä näillä hollantilaissarjoille. 7,25

Pelle Peloton: Hyvän maun puolesta

Idea on tuore, mutta vähän alakuloinen. Pelle keksii ja Pelle sählää -tyyppinen tarina parhaimmillaan. Oli keksintö mikä tahansa, niin kaavamaisuuteen pitäisi saada jotain uutta. Perjaatteessa idea sanomalehtiä syövistä ankkalinnalaisista kuulostaa ihan hauskalta, mutta loppujen lopuksi ei se olekaan niin kummoinen. Varsinkin kun loppu on jätetty vähän auki, ei ole jaksettu tehdä kunnollista loppuratkaisua, vaan tälläinen niin tavallinen, Pelle viimeisessä ruudussa takaa-ajattevana tai piileskelemässä (tässä tapauksessa jälkimmäinen). Tarina liikkuu aika lailla 6,75-7,00 välillä, mutta päätän nyt nostaa ylöspäin. 7,00

Kokonaisuus

Harvoin Heymansit tai edes hollantilaistarinat ovat lehden parhaita, mutta tälläkertaa kävi niin. Keskiarvo taitaa olla vuoden huonoimpia, mutta ilman Pepi -tarinaa, lehti olisi ollut ihan kelvollinen (vaikkakin johtosarja oli vuoden kehnoimpia). Erilaisuutta ainakin oli, johtosarjassa pitkästä aikaa Roope. Kuitenkin se kolmijako puuttui ja se näkyy selkeästi keskiarvossa. Johtosarja - välisarja - jatko- tai loppusarja. Akkari täynnä pieniä tarinoita ei voi olla kovin kaksinen, sillä yleensä lyhyet tarinan ovat maksimissaan vähän yli seiskan arvoisia, kun taas helposti ne voivat olla vaikka vitosia. Toivottavasti ryhdistäydytään, viime viikon lehti oli tähän verrattuna loistava. 6,65

Hiidenkirnu
Seuraa 
Liittynyt18.6.2012

Nostan tämän nyt, koska Kreacher on tehnyt uuden samanlaisen topicin.

Multa on jäännykin muutama lehti arvostelematta. Arvostellaanpa nyt uusin.

Aku Ankka 2/2009

Kansi:Hyvä talvinen kansi ja samalla hauska. Arvosana:8½

Ankan elämää 1:Eli tämän vuoden keräilysarja on nimeltää Ankan elämää. Ensimmäisessä kuvassa Aku on pilkillä. Hieno tekele Rotalta. Hieno sarja tulossa vuoden mittaan:).Arvosana:8½

Sirkuksen tenho

Tarinassa oli hyvä juoni, mutta se loppu aika ihmeellisesti. Hyvät piirrokset Rodriquelta. Arvosana:8

Pilkkijä pyryssä

Elikkä tämä tarina aloittaa sarjan Ankan elämää. Hieno sarja tulossa. Tarinassa oli hyvät piirrokset, joka oli Vicarin käsialaa. Totuttuun tapaan Aku pilaa kaiken poraamalla sääntöjen vastaisesti monta reikää ja sen takia jää sortuu. Aku ei itse voita kilpailua, mutta valeminä voittaa. Arvosana:8

Avaruuden räntäukko

Koko lehden paras tarina. Manriquen piirrokset aivan loistavia ja juonikin hyvä. Aku ei saa sitten loppujen lopuksi kostettua pojille vaikka hänellä oli hyvä suunnitelma. Arvosana:9

Arvosana:9-

Hyvin jatkuu vuoden akkarit. Koko lehden arvosana 9- on hyvä ja siintä voi ainakin päätellä, että lehti oli tällä kertaa onnistunut. Hienoa työtä. Tästä on hyvä lähteä jatkamaan ja odottelemaan taas ensi viikon Aku Ankkaa, joka ilmestyy siis 14.1.2009.

"Kukaan ei ole täydellinen ja minä olen täydellinen esimerkki siitä."
~Hirnu, epätäydellistä kirjoittamista foorumilla vuodesta 2008

djlordi
Seuraa 
Liittynyt18.6.2012

Numero 2/2009

Ensimmäisen tarinan seitsemän alkusivua olivat hyviä, mutta kun Ankanpojat huomasivat Akun huijauksen odotin heiltä vähän kiinnostavampaa kostoa. Loppu siis aika huono. Pisteet 3/5. Toinen tarina on vähän parempi. Harvoin Aku huijaa kalastuksessa, koska on siinä muutenkin tosi hyvä, mutta tällä kertaa oli suurta epäonnea. Pisteet 4/5. Viimeisessä tarinassa Ankanpojat tekivät aika pahasti, kun tiputtivat talon katolta lumet Akun päälle. Pojat vain nauravat ja Akukaan ei pahemmin suutu. Oikeasti se on vaarallista puuhaa. Pisteet 3/5.

Numero 1/2009

Vuoden ensimmäisen lehden eka tarina ei ollut mikään loistava, vaikka Hedman ja Vicar ovat molemmat hyviä. Aikaa ei oikeasti pysty muuttamaan, joten siitä miinusta. Pisteet 3/5. Carl Barksin Kulmikkaat munat: Turhaa tarinan pitkittämistä alussa, kun on monta assistenttia. Tätä tarinaa ei kyllä monta kertaa jaksa lukea, sen verran tylsä ja pitkä. Pisteet 3/5. Viimeinen, yksisivuinen tarina on kohtuullinen. Pisteet 3/5.

Vierailija

Noh, laitetaanpas arvostelu viikon paperista, eli akkarista 50/2008.

Kansikuva oli selvästi viime viikkoa parempi, aiheet eivät ole loppuneet. Mutta ei tämä parhaasta päästä ole. Perusseiska-tasoa.

Yksi juttu vielä liittyen kansiin: Tänä vuonna ei ole vielä tullut yhtään(!) jouluaiheista kantta, vaikka viime vuonna niitä tuli jo ehkä (en tarkkaan muista...) jopa marraskuun puolella...

Aarteista arvokkain: Hmm, piirtäjä miellyttää, Rodriques nimittäin. Lars Jensen oli keittänyt kasaan mukiinmenevän, mutta aika tavanomaisen tarinan. Tykkäsin silti, vaikka nuo avaruusalusjutut alkavat jo kohta tympiä...

Katto kuntoon: Piirtäjä miellyttää taas, hienoa Vicarin tyyliä! Jensenin toinen kässäri oli pettymys. En tajunnut yhtään ideaa. Joku tiedemies(kö) se punatakkinen heppu oli??!!. Omituinen tarina.. Katolle ottamaan aurinkoa, kun katto on räjähtänyt. No joo, ei mikään mahtitarina, mutta luettava...

Aavehotelli: Piirtäjä oli ihan hyvä. Oliko se uusi piirtäjä? On ilmeisesti joitain tarinoita kuitenkin piirtänyt. Aihe oli mukava, mutta jotenkin käytetyn oloinen. OK-tason juttua...

Kengurumeininki: Ei tule oikein mitään mieleen, ei mikään erikoinen. Tyhmiä nuo lurjukset, kuten aina...(jättää vihreät lahkeensa näkyviin ja piilottaa helyt kengurun pussiin...heh!)

Aku Ankka oli kokonaisuudessaan keskiviikon mukava, mutta ei järisyttävä tarinapaketti. Mukavaa oli lukea. Parempi kuin viime viikolla, mutta parempaakin voidaan odottaa. Ehkä 7-8 arvosanan julkaisu.

Sivut

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat