Re: Re: Politiikka 8.2.2012 17:25
Lainaus:Touhula:
Lainaus:
AkuAnkkaFani-99: Nii-in, onhan se, mutta monet kaverini ovat valittaneet sitä, kun Niinistö aikoo liittää Suomen vuonna 2015 NATO: on, vaikka sinnehän on vielä niin monen monituista vuotta, että mitä sitä vielä murehtia, Niinistönkin mieli saattaa muuttua vielä monet kerrat.
Ei Niinistö ole Suomea Natoon liittämässä. Esimerkiksi Ylen viimeisessä tentissä hän sanoi, että asia ei ole nyt ajankohtainen, ja mahdollisesta Nato-jäsenyydestä pidettäisiin kansanäänestys. Presidentti ei voi yksin liittää Suomea mihinkään puolustusliittoon tai vastaavaan.
Aivan. Minua ärsyttää suuresti se, kun porukka ajattelee, että presidentillä olisi älyttömästi valtaa, vaikka todellisuudessahan sillä ei juurikaan valtaa ole, vaan se toimii lähinnä Suomen keulakuvana. Esimerkiksi meidän luokkalaiset pojat eivät halunneet Haavistoa presidentiksi, sillä he kuvittelivat, että jos Haavisto pääsisi presidentiksi hän kieltäisi heti metsästyksen ja kalastuksen yms. Ja tämän typerän päätelmän he ovat saaneet siitä, että hän kuuluu Vihreisiin - > viherhöperö - > haluaa kieltää kalastuksen yms. Haaviston on homous on kuitenkin ollut suurin valituksen aihe luokassani ja suurin syy miksei häntä presidentiksi haluta. Toiseksi suurin syy on varmasti se, että hän kuuluu Vihreisiin.
Lainaus:
asoR noD: Ne jotka äänestivät/halusivat äänestää Haavistoa sen vuoksi, että hän on homo ajattelevat erittäin omituisesti ja tyhmästi mielestäni.
Aivan. Yksi luokkaani kuuluva tyttö tuntui haluavan Haaviston presidentiksi vain siksi, että hän on homo. Kyseinen tyttö nimittäin luulee, että jos Haavisto pääsisi presidentiksi, rasistisuus Suomessa vähenisi, vaikkei näin todellisuudessa tapahtuisi. Ulkopuolelle Suomi kyllä näyttäisi suvaitsevaiselta maalta, mutta oikeasti suomalaisten rasistisuus ei vähenisi. Muutenkin paras presidentti pitäisi valita poliittisin mielipiteiden perusteella, eikä seksuaalisen suuntautumisen pitäisi vaikuttaa siihen ollenkaan.
Lainaus:
asoR noD: Ajatelkaapa, jos Haavisto olisi hetero.
Jos niin olisi, niin Haavisto olisi todennäköisesti nyt presidentti.
Lainaus:Touhula:
Lainaus:Donald-91:
Lainaus:
akselipoika: Mitenkäs sitten Haavisto pääsi toiselle kierokselle, eikä Väyrynen?
Erittäin hyvä kysymys. Jos Väyrynen olisi antanut kovemman tuen, niin hänen olisi silloin luullut myös pääsevän myös sinne toiselle kierrokselle Haaviston sijastaa.
Ensimmäinen ja toinen kierros ovat hieman eri asioita. Minä sanoin uskovani, että Väyrynen olisi pärjännyt Haavistoa paremmin toisella kierroksella. Ensimmäisen kierroksen tulos ja Haaviston pääseminen toiselle kierrokselle ei liity siihen asiaan mitenkään.
Touhulan kanssa samaa mieltä. Itsekin epäilen, että Väyrysen ja Niinistön kilpailu olisi ollut tiukempi kuin Haaviston ja Niinistön, mutta Väyrysen todelliset mahdollisuudet presidentiksi olisivat olleet hyvin pienet. Niinistöhän oli jo kauan ennen presidentinvaaleja selvästi todennäköisin tulevat presidentti ja näinhän siinä kävikin.
Lainaus:
00 saituri: hyvä päätös että Niinistöstä tuli pressa!
Minusta ei. =( Olisin halunnut, että Väyrynen olisi päässyt presidentiksi, mutta näin siinä kävi, ei voi mitään.
Mitä mieltä olette muuten kuntauudistuksesta, eli siitä, että kuntia vähennettäisiin huomattavasti?