RE:RE:Off-Topic 9.3.2009 14:21
Donald-91 kirjoitti: Minun mielestä Rosa kyllä ansaitsee vaikuttamisen Roopen elämään. Sen perustelen sillä lyhyesti, että onhan jokaisella piirtäjällä oikeus piirtää kutakin hahmoa yhtä lailla. Vaikka tarinat samanlaisia eivät olisikaan.
Ei, vaikka suuri yleisö tät Rosala toivoisikin ja juuri Rosaa pidettäisiin henkilönä, jota Roopen teot symboloisivat, ei se vain toimi. Pääsyy on tietenkin se, että Rosa itse ei tulisi suostumaan koko hommaan. Hänhän on Barksin fani henkeen ja vereen eikä pitäisi itseään arvoisena siihen kunniaan. Rosan mielestähän vain Barks on arvoinen Roopen symboloimaksi ja itse olen kyllä myös sitä mieltä. Juuri Barkshan Roopen loi ja kehitti nykyisenlaiseksi.
Toisekseen, Rosa jos kuka kannattaa yhtenäisyyttä ja loogista tapahtumaketjua. Hän ei rikkoisi aikajatkumoa vähänpätöisen itsensä takia, vaan ainaostaan Barksia hän pitää siinä arvossa. Tästä siis tuloksena Roopen kuolinkuva, joka nimenomaan on kunnianosoitus BARKSILLE. Rosahan on tunnettu siitä(kin), että hänen tarinoissaan juonijatkumo pelittää ja hän itsekin sitä vaalii. Ei Rosa pikkuvitsejä pidemmälle halua itseään mukaan sekoittaa.
Nuo aikaisemmat komppailevat aika paljon Rosan teksiten yleiskuvaa, jonka saa rivien välistä tulkittua. Hänestä saa persoonanakin yllättävän paljon irti niistä pienistä johdannoista.
Muiden kuin Rosan tarinathan eivät mitään jatkumoa noudata, vaan tilanne aina nollautuu. Siis periaatteessa Ankoille voi tehdä tarinoissa mitä lystää. Mutta Rosahan tässä on poikkeus ja hän ei vastaavaan ryhdy. Ja jos Roopen eläköinti liitettäsiin Rosan lopettamiseen, se olisi vain ele, joka menisi väärään osoitteeseen ja myöhässäkin jopa. Tästä siis esimerkkinä Roopen hautakivikuva, joka on kunnianosoitus BARKSILLE. Barks sen symbolisen eleen ansaitsee, ei kukaan muu.
Edelleen, googlettakaa kuvahaussa sanat "scrooge rosa tombstone". Kunnianositus BARKSILLE, ei Rosalle itselleen, Barksille.