Palaa tämän foorumin etusivulle


Milla2

_wonderlust_


Moderaattori Viestejä: 4337

RE:Off-Topic 5.4.2009 12:43Icon_lock

kroisos 99 kirjoitti:täytin siellä myös kymmenen vuotta joten sekin oli toki hauskaa.

Myöhäiset onnittelut: )
Donna Duck kirjoitti:Muutakin toki ostin, kengät, korkokengät joissa oli kahdeksan sentin korko. Kaaduin niillä jo kerran lyöden nenäni pöydänkulmaan...

Rauhallista harjoittelua vain, kyllä se siitä Itse käytän kahdeksan sentin korkoja arkikäytössä, ovat mukavan matalat, eivätkä yhtään vaikeat kävellä. Kasvuiässä ei kuitenkaan kannata käyttää hirveän paljoa korkkareita, saattaa kostautua ikävänä kipuiluna myöhemmin. Kohtuus kaikessa, kuten tavataan sanoa.
Pitäisikin päästä Itikseen. Ensinnäkin tarvitsen puuttuvan koulukirjan ja toisekseen haluaisin uudet kengät. Kahdetkin, ja toisia myydään ainakin Spiritstoressa. Kävi kerrankin tuuri: olin haaveillut kapeilla koroilla varustetuista pvc-/kiiltonahka-avokkaista, ja eräänä päivänä Suosikin välistä tupsahtaa suoraan eteeni mainoslehtinen, jossa tällaisia kenkiä on useammat. Loistavaa Enää pitäisi tosiaan päästä sinne kauppaan.. (Enkä ole vieläkään syönyt saamaani Mignonia!)

Ratsupoliisikokelas

Frodo95


Viestejä: 1700

RE:Off-Topic 5.4.2009 13:17Icon_lock

Meille tulee tänään pikkuserkut Perniöstä. Ihan hauska nähdäIlahtunut
Meillä on käynyt myös noita virpojia hakemassa karkkia ja antamassa niitä kräkejä.

Roope23

Scoore McDuck


Liittymispäivä: 30.11.2008
Viestejä: 229

RE:Off-Topic 5.4.2009 14:28Icon_lock

Olettekos jo huomannut tuota yhtä täysin päätöntä topiccia Pulinoiden etusivulta? Joo hohhoi, mikä "keskustelu" taas siinä onkaan. Tarkoitan sitä topiccia juuri, jonka otsikostakaan ei saa mitään selvää. Mitäs sanotte kyseisestä topicista?

Kisumisu

kisumisu98


Liittymispäivä: 05.12.2008
Viestejä: 2036

RE:Off-Topic 5.4.2009 14:30Icon_lock

Virvottua nytten tuli(onneksi). Ens vuotena sitte uudestaan. Tuli aikas paljon suklaata ja myös muutama kolikko. Sain nyt kasaan tarvittavat rahat uutta kevät takkia varten. Mistähän sen nyt vaan ostais...

Aku_pim2

tupu100


Viestejä: 65

RE:Off-Topic 5.4.2009 14:42Icon_lock

Minäkin kävin virpomassa ja hyvän "saaliin" sain.

Milla2

_wonderlust_


Moderaattori Viestejä: 4337

RE:RE:Off-Topic 5.4.2009 14:42Icon_lock

Scoore McDuck kirjoittiRoope_yllattynytlettekos jo huomannut tuota yhtä täysin päätöntä topiccia Pulinoiden etusivulta? Joo hohhoi, mikä "keskustelu" taas siinä onkaan. Tarkoitan sitä topiccia juuri, jonka otsikostakaan ei saa mitään selvää. Mitäs sanotte kyseisestä topicista?

Silkkaa (puoli)trollailua. Ilmoita asiattomasta viestistä -linkkiä vaan. Tuollaisten tekijöillä ei oikeasti voi olla mitään mielenkiintoa foorumeita kohtaan eikä mitään tarkoitusta toimiensa takana. Nyppii.
On se suklaa sitten kivaa<3 Vajaa puolikas Mignon jäljellä.

Aku_pim2

tupu100


Viestejä: 65

RE:RE:RE:Off-Topic 5.4.2009 14:46Icon_lock

_wonderlust_ kirjoitti:
Scoore McDuck kirjoittiRoope_yllattynytlettekos jo huomannut tuota yhtä täysin päätöntä topiccia Pulinoiden etusivulta? Joo hohhoi, mikä &#034;keskustelu&#034; taas siinä onkaan. Tarkoitan sitä topiccia juuri, jonka otsikostakaan ei saa mitään selvää. Mitäs sanotte kyseisestä topicista?

Silkkaa (puoli)trollailua. Ilmoita asiattomasta viestistä -linkkiä vaan. Tuollaisten tekijöillä ei oikeasti voi olla mitään mielenkiintoa foorumeita kohtaan eikä mitään tarkoitusta toimiensa takana. Nyppii.<br />
On se suklaa sitten kivaa&lt;3 Vajaa puolikas Mignon jäljellä.


Kävin siellä ja se oli aivan turha!

Ratsupoliisikokelas

Frodo95


Viestejä: 1700

RE:RE:RE:Off-Topic 5.4.2009 14:46Icon_lock

_wonderlust_ kirjoittiRoope_yllattynytn se suklaa sitten kivaa&lt;3 Vajaa puolikas Mignon jäljellä.
Kuinkas paljon Wondy sai karkkia kun oli virpomassa?Ilahtunut
Meillä on käynyt neljä eri noitaporukkaa, kaksi poikaa, loput tyttöjä joista vanhimmat olivat yhtä vanhoja kuin itse : D

Milla2

_wonderlust_


Moderaattori Viestejä: 4337

RE:RE:RE:RE:Off-Topic 5.4.2009 14:51Icon_lock

Frodo95 kirjoitti:Kuinkas paljon Wondy sai karkkia kun oli virpomassa?Ilahtunut

Olen ehkä hilppasen liian vanha virpomiseen:'D Voisin olla turhan hämärä näky normivetimissäni virpomassa.. Tosin näytän sen verran ikäistäni nuoremmalta, että tietyin lavastuksin olisin kyllä käynyt ala-astelaisesta.. Pääsiäissaldoni näyttää siis edelleen erittäin vajaata mignonia. Enää pelkkä kanta jäljellä: ( Kanta on kyllä ehkä vähän väärä sana.. Alaosa?
Meillä ei ole edes käynyt yhtään virpojaa. Ei meillä kyllä olisi edes mitään annettavaa, joten hyvä näin. Ei tarvitse mennä pelottelemaan pikkulapsia ovelle>: )

Kaija

HIM-fani


Viestejä: 399

RE:Off-Topic 5.4.2009 15:01Icon_lock

Minä en ole käynyt enkä aijokkaan mennä virpomaan. Olen siihen jo ehkä vähän liian vanha!=)

Palaa tämän foorumin etusivulle



[^]