Palaa tämän foorumin etusivulle

Oletusprofiili

Karhukelmi

Viestejä: 774

RE:Uusin Aku Ankka-lehti 13.2.2009 15:01

Akkari 7/09
Aku Ankka: Puppe ja Kultsi
Aluksi tuntuu melko tavalliselta, mutta sitten huomaa, että tässä onkin sitä kunnon Korhosmaisuutta. Piirrokset olivat taattua Korhosta ja vielä kansi kaupan päälle. Todellakin, ihan kiva nähdä Korhosta, vaikkei nyt ihan Korhosen parhaimmistoon pääse. 8,25
Iines Ankka: Liike-elämän iloja
Jordi Alfonson piirtämä Iineksen nokka on oudon lyhyenläinen ja tuntuu jotenkin lapsekkaalta. Muuten piirrokset olivat ihan mallikkaat. Juoni eteni liian nopeasti eikä juonella edes ollut kunnon tarkoitusta. Jotakin parempaa olisin odotanut, vaikkei tarina niin hirvittävä ollutkaan. 6,75
Roope-setä: Rakkaudella on hintansa
Samanlainen kuin edellinenkin. Hieman oudohko, mutta tässä oli jotain pientä yritetty. Muuten tarina on aika paljon edellisenlainen. 6,75
Taikaviitta: Kriisi Colosseumilla
Aluksi ajattelin, että "Jes! Taikaviittaa akkarissa. Varmasti hyvä tarina". Toisin kuitenkin kävi. Alku vaikutti ihan kelvolta, mutta Taikaviitan mukaansaaminen oli kuin pakolla tehty. Koko juttu meni loppujen lopuksi alkua ja hieman yllättävää loppua lukuunottamatta mönkään. Rodriquesin Taikaviitta taas oli yllättävän hyvä. 7,00
Kokonaisuus
Edellisen numeron jälkeen odotin jotain paljon, paljon parempaa, mutta tähän on näemmä tyytyminen. Ainoa tarina lehdessä, jota voi hyväksi kehoa on Korhosen tekemä ja sekin 8+. Loput tarinat taas olivat melko samanarvoisia. 7,25

Taikaviitta3

djlordi

Viestejä: 8939

RE:Uusin Aku Ankka-lehti 13.2.2009 17:40

Numero 7/2009
Ystävänpäivä-numero alkaa aika tylsällä tarinalla. Kari Korhosen tekemällä tarinalla outo nimi. Ei tullut mieleenikään, että Hannu olisi ollut "Puppe". Onnellinen loppu tarinalla. Pisteet 3/5. Toinen tarina oli siihen asti ihan kohtuullinen, kun Iines tiputettiin lentokoneesta alas, mutta tarina loppui sitten liian nopeasti. Pisteet 3/5. Yksisivuinen on aivan surkea, ei ole yhtään hauska. Pisteet 2/5 ja ne tulee piirroksista. Miltonin tarinassa Karhukopla pääsee ihmeen helposti Roopen rahasäiliöön murtautumaan, kun yleensä heillä on ongelmia sinne pääsyssä. Tämäkin tarina on aika surkea, vähän sekava. Pisteet 2/5. Jensenin ja Rodriquesin tarina oli selvästi tämän lehden paras. Loppu oli vähän nolo Taikaviitalle. Pisteet 4/5. Viimeinen yksisivuinenkaan ei ole kovin hyvä. Pisteet 3/5.

Taikaviitta3

hupu1998

Liittymispäivä: 26.01.2009
Viestejä: 100

RE:Aku Ankka 50/2008 14.2.2009 16:02

Akuhullu97 kirjoitti:Uusi keskiviikko, uusi lehti, uusi arvostelu. Nyt luin sen, ja pistänkin tänne arvostelun.

Kansi: Ihan hauskaa nähdä Hessuakin kansissa, mutta jotenkin nuo uudet kannet eivät oikein säväytä... Ihan OK idea kuitenkin Wilma Van Den Boschilta. Arvosana: 8-.

Aarteista arvokkain: Alku ehkä hiukan tylsähkö, mutta ei se koko tarinaa pilannut. Rodriquesilta ihan hyvät piirrokset, ja Lars Jensenin kässäri myös ihan hyvä. Arvosana: 8+.

Katto kuosiin: Hyvä piirrostyyli, niin kuin Vicarilta yleensä. Mutta, tämä toinen Lars Jensenin käsikirjoittama tarina oli kuitenkin huonompi, kuin ensimmänen. Hieman lyhyt ja tylsähkö juoni. Arvosana: 7½.

Aavehotelli: Ihan hyvä piirrostyyli Hans Van Oudenaardenilta, mutta (taas kerran) juoni hiukan tökkii. Alussa tylsähkö juoni kuitenkin muuttuu paremmaksi, ja vielä ihan onnistunut loppu. Arvosana: 8.

Kengurumeininki: No niin, ihan hyvä Hessu-kansi, mutta Hessu-tarina ei taas olekaan niin hyvä. Kömpelö piirrostyyli, eikä juonikaan ole kovinkaan hyvä. Vielä loppukin on tylsä, en osaa sanoa, miksi, mutta kuitenkin. Arvosana 7+.

Melko hyvä akkari kuitenkin, lehden keskiarvo oli 7,75.

Ei siis kovinkaan hyvä akkari, mutta toivotaan, että seuraava(t) on/ovat parempia. Katsotaan.
Aion olla samaa mieltä akuhullun kanssa.sori jos kirjotin näin lyhyesti.mutta oli kuitenkin ihan hyvä se no:50/2008. kansi oli ihan o.k

Taikaviitta3

djlordi

Viestejä: 8939

RE:Uusin Aku Ankka-lehti 18.2.2009 20:18

Numero 8/2009
Kansi: En tykkää yhtään Wilma van den Boschin kansista. Tämäkin on ruma. Lehden ensimmäinen tarina "Aku Ankka: Koneongelma" on kohtuullinen tarina, varsinkin loppu on hyvä, kun Roopelle selviää, että Aku on tuhlannut hänen rahojaan. Pisteet 3/5. Toinen tarina "Aku Ankka: Talvinen tarina" on jälleen Vicarilta hieno tarina. Loppui vain vähän liian nopeasti. Pisteet 4/5. Kolmas tarina "Pelle Peloton: Apu löytyy läheltä" on huonoin Kari Korhosen tarina tänä vuonna. Tarina on outo, enkä muutenkaan tykkää Pelottomasta. Pisteet 2/5. Daan Jippesin tarina "Hansu kohtaa Vaeltaja-Sirkkasen" on tosi hauska, mutta kun Hansu astuu kauhan päälle, niin se tuskin oikeasti lähtisi lentoon. Loppukin on vielä hauska. Pisteet 5/5. Viimeinen, yksisivuinen tarina "Roope-Setä: Inflaatio iskee" on myös ihan hyvä. Pisteet 4/5.

Oletusprofiili

Karhukelmi

Viestejä: 774

RE:Uusin Aku Ankka-lehti 19.2.2009 14:46

Akkari 8/09
[b]Aku Ankka: Koneongelma[/b]
Alku oli hyvin salamyhkäinen ja siksi hyvä. Sitten hiljalleen poistutaan hyvästä juonesta käytettyyn. Tarina oli kuitenkin loppuun asti ihan hauska, josta tietysti ennen vielä plussaa. Nunezin piirrokset ovat yleensä keskivertoja ja niin ne olivat tälläkin kertaa. Ihan pirteät piirrokset. [b]7,75[/b]
[b]Aku Ankka: Talvinen tarina[/b]
Tässä tarinassa olikin sitten paljon kirkkaammat värit kuin edellisessä tarinassa, jonka väritys tuntui liian hailakalta. Ihmettelin ensin tarinan nimeä, joka tuntui ihmeelliseltä siihen verrattuna, mitä ensimmäiseltä sivulta voisi päätellä. Jotakin parempaa odotin, mutta tällä kertaa on kai tyytyminen tähän. Vicarin piirrokset olivat ihan piristävät, vaikka tässä tarinassa varsinkin huomaa, että piirrosjälki alkaa hiljalleen huonontua. [b]7,25[/b]
[b]Pelle Peloton: Apu löytyy läheltä[/b]
Arvasin heti, että tämä tarina kuuluu Korhosen oudoimpiin tarinoihin. Kaikin puolin tarinalla ei ole mitään tarkoitusta. Onneksi Korhosen piirrokset olivat ihan onnistuneet ja Pikku Apulainen osassa mukana. [b]6,25[/b]
[b]Hansu kohtaa Vaeltaja-Sirkkasen[/b]
Melko yksinkertainen tarina, mutta toiminnasta ei ainakaan ollut puutetta. Koko tarina oli taitavasti upotettu vähiin sivuihin. Loppukin oli todella yllättävä, ja erinomainen oivallus Jippesiltä jättää loppu hieman auki. Piirroksetkin sopivat tarinaan mainiosti. [b]7,75[/b]
[b]Kokonaisuus[/b]
Rotan kuva oli tavallista hienompi. Siitä vähän (pikkuriikkisen) plussaa. Lehti antoi merkkejä jo paremmasta, mutta olisi hyvä, jos lehden kokonaisnumero saataisiin pysymään kasin yläpuolella. [b]7,50[/b]
PS: Yksisivuinen oli mainio, mutta siä ei lasketa keskiarvoon.

Aku3_barks

Donald-91

Viestejä: 10681

RE:Uusin Aku Ankka-lehti 21.2.2009 12:32

Paljon parempi lehti on kuin edeltävällä viikolla. Seuraavaksi lyhyet arvostelut tarinoittain:
Aku Ankka: "Koneongelma": Lehden paras tarina. Tarina muistuttaa siitä aivan alkuperäisestä Aku Ankasta, eli siitä, millainen Aku oli alkuaikoinaan. Tarinan loppupuolella Akulle käy niinkuin aina, joten melko perinteikäs tarina. Keskinkertainen piirrosjälki, mutta hyvä juoni. Arvosana: 9-
Aku Ankka: "Talvinen tarina": Keskinkertainen juoni, mutta mestarillinen piirrosjälki. Vähän outo juttu jotenkin, vaikka asetelma on tuttu: Aku ja Tulppu kinastelevat taas kerran. Arvosana: 8
Pelle Peloton: "Apu löytyy läheltä": Lehden suomalainen tarina ei viime viikon tavoin vakuuttanut. Piirrosjälki on kyllä ihan OK, mutta juoni ontuu enemmän tai vähemmän. Jännä nähdä, milloin tulee täysin suomalainen Aku Ankka, jonka tarinat olisivat Kari Korhosen, Kai Vainiomäen ja Jukka Murtosaaren yhteistyötä kannesta kanteen!! Ilahtunut Arvosana: 6½
Hansu: "...kohtaa Vaeltaja-Sirkkasen": Erittäin nopeatempoinen tarina; tapahtumat tapahtuvat yllättävänkin nopeasti. Piirrosjälki muistuttaa erehdyttävän paljon itsensä Carl Barksin tyyliä. Käsikirjoitus on ihan keskinkertainen. Arvosana: 7½
Roope-Setä: "Inflaatio iskee" Maailman laajuinen talouskriisi näkyy iskeneen nyt myös Aku Ankan tarinoihin, heh heh! Roope_silmanisku Todella hyvä juoni, mutta piirrosjälki on vähän sitä sun tätä. Ja taas yksi nimiväännös: Leppilammesta oli väännetty Läppälampi. Arvosana: 7½

Koko lehden keskiarvo: 8-

Aku28

AkuAnkka132722

Liittymispäivä: 19.02.2009
Viestejä: 132

RE:Uusin Aku Ankka-lehti 22.2.2009 16:37

Ihan OK

Aku54

Salwer1st/

Liittymispäivä: 06.05.2008
Viestejä: 7632

RE:Uusin Aku Ankka-lehti 25.3.2009 16:06

AA 13/2009

Kansi: Tämän olenkin jo jostain nähnyt. Todella hauska kansi Nadorpilta. Miten lie tuo maalauskin tehty. Hauska idea, että Aku on taidenäyttelyn/museon oppaana ja upottaa päänsä taulusta läpi. Toiveikas

Aku Ankka: Rajakahakka: Tälle sarjalla todellakin nauroin. Kyllä Mau osaa käsikirjoituksiakin tehdä. Kamalan hauska kässäri ja Maun piirrokset kohdillaan - niin kuin aina. Arvosanaksi antaisin jopa 9,5. Sarja jolle voi nauraa on aina hyvä.

Aku Ankka: Tahmea loppuottelu: Pitkästä aikaa van den Boschia sarjojen muodossa Akkarissa. Oli ihan hyvä sarja, käsikirjoitus oli oikein hyvä. Akun sininen paita ehkä vähän häiritsi, pidän enemmän mustasta. Arvosanaksi menköön nyt 7,75, tappiota tuli hiukan van den Boschin tyylistä.

Aku Ankka: Leuhkat eväät: Myös Nadorpia ei ole aikoihin Akkaissa nähty sarjapiirtäjänä. Edelleenkään en liiemmin tykkää hänen jäljestään itse sarjoissa. Käsikirjoitus Volker Reichelta ehkä hieman tönkkö, josta jouduin vähän sakottamaan. Ihan mukava sarja silti. Arvosanaksi 7,5.

Aku Ankka: Grilli kuumana: Heymansin veljistä nuorempi jatkoi samaa rataa mihin isoveli jäi. Tämäkin oli todellinen huumoripommi. Käsikirjoitus Herman Roozenilta oli aivan loistava ja humoristinen. Loppuvitsille hekotin aika rajusti. Pisteet myös piirroksista Basille. Arvosanaksi annan 9, hieno sarja!

Keskiarvo: 8,5 (8,4375)

Kokonaisuus: Yksi vuoden parhaista akkareista, yllätti minut positiivisesti. Tätä haluaisin lisää. Maun ja Basin sarjoja lisää! Jollei nyt ollut aivan vuoden paras, niin kirkkaasti meni ainakin kolmen kärkeen.

Roope

samppa

Viestejä: 1044

RE:Uusin Aku Ankka-lehti 25.3.2009 18:49

Aku Ankka 13/2009 oli kyllä huikea! Mau Heymans, Bosch, Nadorp ja Bas Heymans yhdessä lehdessä! Kannatti kyllä luke. Antaisin keskiarvoksi 8.

Taikaviitta3

djlordi

Viestejä: 8939

RE:Uusin Aku Ankka-lehti 25.3.2009 18:57

Numero 13/2009
Hieno kansikuva Michel Nadorpilta. Lehtikin tällä kertaa ihan mukava, kun on vain hollantilaispiirtäjiä. Mau Heymansin tarina Aku Ankka: "Rajakahakka" muuttuu hieman huonoksi siinä kohtaa, kun Kamreeri Kuivasto tulee puhumaan "sekavia". Onneksi lopussa Aku ja Teppo lähettävät laatikossa Kuivaston Timbuktuun. Pisteet 4/5. Wilma van den Boschin tarinassa Aku Ankka: "Tahmea loppuottelu" saa Aku vuorostaan lähteä Timbuktuun. Lopussa ihmetyttää, miksi Iines katsoo jalkapalloa, vaikka aiemmin valitti siitä Akulle. Iines saisi hävetä vähän. Pisteet 3/5. Michel Nadorpin tarina Aku Ankka "Leuhkat eväät" on hyvin väritetty. Muutenkin tarina on ihan hyvä. Heti tuli Salkkareiden Ismo mieleen, kun Aku sanoi: "Sivuun siitä!". Pisteet 4/5. Bas Heymansin Aku Ankka "Grilli kuumana" on vähän outo tarina. Aku munaa itsensä. Pisteet 3/5.

Palaa tämän foorumin etusivulle