Re: Viikon käyttäjä 7.11.2010 20:25
Jättäkääs siis nuo turhat tilanteiden päivittelyt pois ja Tapparafani: tuplapostaus ei ole sitten sallittavaa.
Tällä viikolla päätös kelle ääni kuuluu minun osaltani ei ole ollut helppo. Minulla oli mielessä jopa 4 käyttäjää, jotka ansaitsisivat ääneni, mutta ainoastaanhan yhdelle voin antaa ääneni.
Kirjasta, Wondystä, Donista ja Ninnusta päätin kuitenkin valita lopulta Wondyn ja miksi sitten valitsin hänet?
Wondy ei ollut alkuviikosta kvinkaan aktiivinen keskustelujen puolella ja minua alkoi hiljalleen ihmetyttämään mihin hän oli jäännyt, kun ihmettelin hetken aikaa Wondy ilmestyikin aika nopeasti kirjoittamaan jotakin ja onkin ollut loppuviikon hyvinkin aktiivinen. Harmittelin myös viikko takaperin, kun Wondy ei ollut käyttänyt Akupedia oikeuksiaan ja maanantaina hän tasikin jo korjata ekaa artikkelia. Loppu viikosta ehdin sanoa sarjiksen chatissa ääneen miksi Wondy ei vastaa YV:hen ja miltein heti Wondy ilmestyikin sarjiksen chattiin. Tällä viikolla on jotenkin tuntunut, että aina kun harmittelen jotakin juttua mitä Wondy ei ole tehnyt hän jotenkin korjaa sen asian nopeasti : D. Tarina voi kuulostaa hieman hullulta xD. Wondy on kuitenkin ollut tällä viikolla lopulta myös aktiivinen ja ystävällinen kaikkia kohtaan : ).
Kiitos teille kaikille, jotka olette antaneet minulle äänenne. Tämän viikon mahdollinen voitto, joka tietenkään ei ole vielä todellakaan varma, tulee minulle pienoisena yllätyksenä, koska en ole ollut erityisen aktiivinen edes tällä viikolla. Kiitos kaikille!
Nythän tilanne on seuraava:
1. "Hiidenkirnu": 5 ääntä
2. spyduck: 2 ääntä
3. DONUONTYHMÄ, Vince, AkutykkääIineksestä, ensi@lantti, Temer, Tapparafani96, Viittavitsi, Donald-91 ja _wonderlust_: 1 ääni