Kroisos Pennonen (engl. John D. Rockerduck) on Aku Ankka -lehdessä ja Aku Ankan taskukirjoissa esiintyvä hahmo, joka kilpailee Roope Ankan kanssa maailman rikkaimman ankan tittelistä yhdessä Kulta-Into Piin kanssa.

Roopella on näistä kolmesta eniten omaisuutta. Pennosen englanninkielinen nimi viittaa amerikkalaiseen dollarimiljardööriin John D. Rockefelleriin ja suomenkielinen nimi muinaisen Lyydian upporikkaaseen kuningas Kroisokseen.

Kroisos esiintyi ensi kerran Carl Barksin tarinassa Ihmebentsiini vuonna 1961. Tämä tarina oli Barksin ainoa Kroisos-tarina ja sikäli erikoinen, että tässä tarinassa Kroisos voitti Roopen kilpaillessaan häntä vastaan. Barksin Kroisos oli selvästi nuorempi kuin Roope, mutta italialaisten tarinoiden Kroisos näyttää peräti samanikäiseltä kuin Roope. Italialaiset piirtäjät ottivat hahmon käyttöönsä, ja nykyisin Pennonen onkin yksi ankkatarinoiden suosituimmista konnahahmoista. Italialaisten tarinoissa Kroisos on syntynyt samaan aikaan kuin Roope (ks. AATK 90, Kullan mahti) ja mm. kaivanut samaan aikaan Roopen kanssa kultaa Klondikesta. Suurena ongelmana on pitkään pidetty sitä, kumpi on maailman toiseksi rikkain ankka, Kroisos Pennonen vai Kulta-Into Pii.

Kroisos Pennonen on syntynyt New Yorkissa, mutta asuu Ankkalinnassa. Hän on perinyt rahansa. Pennosen menneisyys on suurelta osin hämärän peitossa, mutta Don Rosa kertoo kirjassaan Roope Ankan elämä ja teot, että Roope kohtasi Kroisoksen ja tämän isän Howard Pennosen jo vuonna 1884 loppupuolella ollessaan mainarina Montanassa. Kroisos esitetään hemmoteltuna kakarana. Kroisos Pennonen on esiintynyt vain kaksi kertaa samassa tarinassa Kulta-Into Piin kanssa. Kyseinen toinen tarina on Aku Ankan taskukirjan numerossa 309, Tähtien setä. Kroisoksella on lähes aina tapana syödä knallinsa, jos hän häviää Roopelle kilpailussa. Näitä kilpailuja onkin Miljardööriklubilla vauraudesta kehkeytynyt Roopen ja Kroisoksen välillä useasti.

Kroisos Pennosen ruumiinrakenne on siis ankan, aivan kuten Roopella, Akulla, jne. Hän pitää yllään useimmiten mustaa pikkutakkia, jonka povitaskussa on keltainen kukka. Pikkutakin alla hän pitää valkoista kauluspaitaa, ja kaulassaan hänellä on suuri, punainen kravatti. Päässään hänellä on pyöreät silmälasit ja useimmiten musta knalli (sisätiloissa Kroisos on yleensä ilman knallia). Kroisoksella on myös hyvin hahtuvainen poskiparta, hyvin erilainen kuin Roopella. Kroisoksen poskiparrassa on yleensä vain muutamia pitkiä haituvia. Jaloissaan Kroisos pitää keltaisia kenkiä, jotka näyttävät kiiltonahkakengiltä. Aina Roopelle hävittyään Pennonen syö hattunsa eli knallinsa hovimestari Lievistön avustamana.

Kroisos on samantapainen kuin Roope, mutta erona on, että Kroisos on perinyt rahansa ja Roope ansainnut omansa. Kroisos Pennonen on yleensä käyttänyt kepulikonsteja Roopen päihittämiseksi kilpailuissa, samalla tavalla kuin Kulta-Into Pii. Molemmilla herroilla on hovimestari. Kroisoksella Lievistö ja Roopella Juuso. Molemmat palvelijat vakoilevat toistensa pomoja, ja yrittävät hankkia heille tietoja toisen suunnitelmista. Juuson tilalle voidaan tosin nähdä joku muukin. Kroisos saattaa myös palkata Karhukoplan vakoilemaan Roopea. Joissakin sarjoissa nähdään myös kaksoispeliä pelaava GG. GG on Roopen ja Kroisoksen vakoilija. Kumpikaan ei tiedä että GG pelaa kaksoispeliä.

Kroisos Pennonen eri kielillä:

 

Italia: Rockerduck

Saksa: Klaas Klever, Emil Erpel

Ruotsi: von Pluring, P. Luring

Tanska: Andy Anderbilt, Rockerduck

Norja: Rikeruk

Puola: John Kwakerfeller

Alankomaat: Rockerduck

Islanti: Jói Rokkafellir

Portugali: Patacôncio

Indonesia: Roker Bebek

Aku Ankka, José Carioca ja Panchito Pistoles kutsuvat "tiimiään" kolmeksi caballeroksi. toisaalta Panchito kutsuu Akua Aguelloksi ja José Aquelliksi.

"Kolme caballeroa" onkin aika osuva nimi heille, sillä nämä kolme rämäpäätä osaavat todellakin hankkiutua hankaluuksiin ja ennen kaikkea selviytyä niistä.

Panchito, José ja Aku ovat hyviä ystäviä, joilla on kaikilla yhteistä, esimerkiksi rahaongelmat. He asuvat kaikki kaukana toisistaan: José asuu Brasiliassa, Aku Calisotan osavaltiossa Ankkalinnassa ja Panchito taas Meksikossa Chihuahuassa. José ja Panchito pitävät Akua vähintäänkin veroisinaan toisin kuin useimmat ankkalinnalaiset. Kaikki kolme, Aku, Panchito ja José pitävät seikkailuista yleensäkin jännityksestä.

Panchito Pistoles: Panchito on kukko, jolla on hevonen. Hänen hevosensa nimi on Señor Martinez. Ehkä tunnetuimmat Aku Ankka -lehden tarinat, joissa Panchito esiintyy, ovat Don Rosan "Kolmen caballeron paluu" ja "Seitsemän (miinus neljä) rohkeata caballeroa", joissa Panchito kutsuu Akua Aguelloksi. Panchiton tähdittämiä sarjoja julkaistaan Suomessa pääasiallisesti Aku Ankka Ekstrassa.

José Carioca: José on brasilialainen papukaija. José esiintyi ensimmäistä kertaa elokuvassa Saludos Amigos vuonna 1942 ja toisen kerran elokuvassa Kolme caballeroa vuonna 1944. José Cariocan ystäviä ovat  Akun ja Panchiton lisäksi myös Nestor ja Pedro, jotka tavataan Josén tavoin tuon tuosta Aku Ankka Ekstra -lehdessä. José Carioca tunnetaan Brasiliassa tavallisesti nimellä Zé Carioca. José ei voi vastustaa Rosabellaa, Rositaa ja muita söpöliinejä. Brasiliassa Josè Carioca on suosittu sarjakuvahahmo. Vuonna 1989 julkaistu Aku Ankan taskukirjan erikoisnumero José Carioca on omistettu José Carioca -sarjakuville.

Aku Ankka: Akun kaikki tunnemmekin jo. Hän on ankkalinnan kenties epäonnisin kaveri, jolla on huollettavanaan kolme sisarenpoikaa, Tupu, Hupu ja Lupu, sekä vielä koira ja toisinaan jopa kissa. Akun tyttöystävä on Iines Ankka. Aku on äkkipikainen, riidanhaluinen ja epäonninen.

Aku Ankan suku tulee kolmesta suvusta: Ankanpään suvusta, MacAnkan Klaanin suvusta ja Ankkojen suvusta.

Hannu Hanhi on esimerkiksi sukua Aku Ankan kanssa tällä tavalla: Aku Ankka on Hortensia MacAnkan ja Aaron Ankan lapsi, Aaron Ankka on Kaino-Vieno Ankan (Mummo Ankan) ja Hepsu Ankan lapsi, Hepsu ja Kaino-Vieno saivat myös kaksi muuta lasta, Unto Ankan ja Dora Ankan. Sitten Dora Ankka ja Hjalmar Hanhi saivat lapsen, Hannu Hanhen.

Kaino-Vieno ankka (Mummo Ankka) on taas Julle Ankanpään lapsenlapsi, Kaino-Vieno Ankka (Mummo Ankka) on Olga Ankanpään ja Kornelius Ankanpään lapsi. Kaino-Vienolla on myös veli nimeltä Konrad Ankanpää. Hän meni naimisiin Gerda Hanhen kanssa. He saivat lapsen nimeltä Hanna Hanhi. Gerda Hanhella oli myös toinen lapsi Serkku Kiljuhanhi. Hanna Hanhi ja Martti Hanhi saivat lapsen ja nimesivät hänet Hansu Hanheksi.

Palataanpa ankkojen sukuun. Kaino-Vieno Ankan (Mummo Ankan) lapsi, Unto Ankka meni naimisiin Aino Ankan kanssa. He saivat kaksi lasta Touho Ankan ja Sisuvius Ankan.

Sitten MacAnkan klaanin suku. Sekin polveutuu kahdesta suvusta, muuta pian yhtyy: Ensimmäiset suvut olivat Kananjalan suku ja tietysti MacAnkan suku. Kananjalan suvusta oli ensimmäinen Ritari Kananjalka. MacAnkan suvusta ensimmäinen oli Sir Rahakas MacAnkka. Lordi Ohrapää Kananjalka muutti heti sukunsa nimeksi MacAnkka. Lordi Ohrapää MacAnkka sai lapsen Sir Mahakas MacAnkan, Sir Rahakas MacAnkka sai lapsen nimeltä Julius MacAnkka. Sir Mahakkaan lapsi oli Joonas MacAnkka. Oli myös Malcolm MacAnkka, mutta hänellä ei ollut lapsia. Richard Ankanmielellä hänellä oli yksi lapsi, Molli Mac Ankka, joka aikoinaan meni naimisiin Kalle Ankanpään kanssa. He saivat lapsia; Fergus MacAnkka, Jake MacAnkka ja Angus Hiidenkirnu MacAnkka. Fergus MacAnkka ja Lauha MacAnkka saivat lapsia; Matida MacAnkka, Roope MacAnkka ja Hortensia MacAnkka. Ja niin kuin alussa sanottiin, niin Hortensia MacAnkka ja Aaron Ankka saivat kaksi lasta; Della Ankka ja Aku Ankka. Della ja (etunimi tuntematon) Ankka ovat Tupun, Hupun ja Lupun isä ja äiti.

Oletko kiinnostunut Ankkain suvun juhlakirjasta? Voit tilata sen Aku Ankan kaupasta.