Musta Pekka (Black Pete) on Mikki Hiiren vihollinen.

Ensimmäisen kerran animaatiossa vuonna 1925 esiintynyt Musta Pekka tunnettiin aiemmin nimellä Jopi Jalkapuoli (Peg-Leg Pete), mutta 1940-luvulla ilkimyksen nimi muuttui ja puujalan tilalle alettiin piirtää tavallinen jalka, sillä toisen maailmansodan päätyttyä jalkapuolen esittäminen roistona katsottiin sopimattomaksi. Toinen selitys Pekan nykyiselle olomuodolle on, että piirtäjien oli vaikea muistaa, kumpi jalka oli puinen ja kumpi ei. Musta Pekan seurassa tavataan usein muitakin kissahahmoisia roistoja – hänen tyttöystävänsä Hertta ja tiedeserkkunsa Karvakatti.

Monissa Paul Murryn piirtämissä seikkailuissa Pekalla on rötösreissuillaan mukana usein Rankku-niminen parrakas apulainen.

Hopon Poppoo -animaatiosarjassa Pekalla oli vaimo nimeltään Petra ja kaksi lasta: P.J. eli Pekka Juniori ja Papu. Heillä on myös koira.

Sarjakuvatarinat tietävät kertoa, että Mustan Pekan kaukaisiin esi-isiin kuuluvat hunnipäällikkö Attila ja merirosvo Mustaparta. Mustalla Pekalla on ollut uransa myötä useita rikostovereita. Useimmiten Pekka nähdään jo edellä mainitun Rankun kanssa, joka toisinaan tavataan myös Jeri-nimisenä. Onpa Pekka toisinaa rötöstellyt yhdessä myös Mustakaavun kanssa.

Vain yhden Mikki Hiiri -tarinan piirtänyt Carl Barks piirsi Pekan Punaisen hatun arvoituksen lisäksi myös sarjoihin Jäämaan aarre, Keksijäin mittelö, Vetinen taisto ja Merirosvon kulta.

Mustan Pekan lempinimi on oikeastaan vain pelkkä Pekka.

Musta Pekka eri kielillä

    Espanja: Pete Patapalo

    Italia: Gambadilegno

    Portugali: João Bafodeonça

    Saksa: Kater Karlo

    Islanti: Svarti Pétur

    Hollanti: Boris Boef

    Ranska: Pat Hibulaire

    Ruotsi: Svarte-Petter

Aku Ankka, José Carioca ja Panchito Pistoles kutsuvat "tiimiään" kolmeksi caballeroksi. toisaalta Panchito kutsuu Akua Aguelloksi ja José Aquelliksi.

"Kolme caballeroa" onkin aika osuva nimi heille, sillä nämä kolme rämäpäätä osaavat todellakin hankkiutua hankaluuksiin ja ennen kaikkea selviytyä niistä.

Panchito, José ja Aku ovat hyviä ystäviä, joilla on kaikilla yhteistä, esimerkiksi rahaongelmat. He asuvat kaikki kaukana toisistaan: José asuu Brasiliassa, Aku Calisotan osavaltiossa Ankkalinnassa ja Panchito taas Meksikossa Chihuahuassa. José ja Panchito pitävät Akua vähintäänkin veroisinaan toisin kuin useimmat ankkalinnalaiset. Kaikki kolme, Aku, Panchito ja José pitävät seikkailuista yleensäkin jännityksestä.

Panchito Pistoles: Panchito on kukko, jolla on hevonen. Hänen hevosensa nimi on Señor Martinez. Ehkä tunnetuimmat Aku Ankka -lehden tarinat, joissa Panchito esiintyy, ovat Don Rosan "Kolmen caballeron paluu" ja "Seitsemän (miinus neljä) rohkeata caballeroa", joissa Panchito kutsuu Akua Aguelloksi. Panchiton tähdittämiä sarjoja julkaistaan Suomessa pääasiallisesti Aku Ankka Ekstrassa.

José Carioca: José on brasilialainen papukaija. José esiintyi ensimmäistä kertaa elokuvassa Saludos Amigos vuonna 1942 ja toisen kerran elokuvassa Kolme caballeroa vuonna 1944. José Cariocan ystäviä ovat  Akun ja Panchiton lisäksi myös Nestor ja Pedro, jotka tavataan Josén tavoin tuon tuosta Aku Ankka Ekstra -lehdessä. José Carioca tunnetaan Brasiliassa tavallisesti nimellä Zé Carioca. José ei voi vastustaa Rosabellaa, Rositaa ja muita söpöliinejä. Brasiliassa Josè Carioca on suosittu sarjakuvahahmo. Vuonna 1989 julkaistu Aku Ankan taskukirjan erikoisnumero José Carioca on omistettu José Carioca -sarjakuville.

Aku Ankka: Akun kaikki tunnemmekin jo. Hän on ankkalinnan kenties epäonnisin kaveri, jolla on huollettavanaan kolme sisarenpoikaa, Tupu, Hupu ja Lupu, sekä vielä koira ja toisinaan jopa kissa. Akun tyttöystävä on Iines Ankka. Aku on äkkipikainen, riidanhaluinen ja epäonninen.

Aku Ankan suku tulee kolmesta suvusta: Ankanpään suvusta, MacAnkan Klaanin suvusta ja Ankkojen suvusta.

Hannu Hanhi on esimerkiksi sukua Aku Ankan kanssa tällä tavalla: Aku Ankka on Hortensia MacAnkan ja Aaron Ankan lapsi, Aaron Ankka on Kaino-Vieno Ankan (Mummo Ankan) ja Hepsu Ankan lapsi, Hepsu ja Kaino-Vieno saivat myös kaksi muuta lasta, Unto Ankan ja Dora Ankan. Sitten Dora Ankka ja Hjalmar Hanhi saivat lapsen, Hannu Hanhen.

Kaino-Vieno ankka (Mummo Ankka) on taas Julle Ankanpään lapsenlapsi, Kaino-Vieno Ankka (Mummo Ankka) on Olga Ankanpään ja Kornelius Ankanpään lapsi. Kaino-Vienolla on myös veli nimeltä Konrad Ankanpää. Hän meni naimisiin Gerda Hanhen kanssa. He saivat lapsen nimeltä Hanna Hanhi. Gerda Hanhella oli myös toinen lapsi Serkku Kiljuhanhi. Hanna Hanhi ja Martti Hanhi saivat lapsen ja nimesivät hänet Hansu Hanheksi.

Palataanpa ankkojen sukuun. Kaino-Vieno Ankan (Mummo Ankan) lapsi, Unto Ankka meni naimisiin Aino Ankan kanssa. He saivat kaksi lasta Touho Ankan ja Sisuvius Ankan.

Sitten MacAnkan klaanin suku. Sekin polveutuu kahdesta suvusta, muuta pian yhtyy: Ensimmäiset suvut olivat Kananjalan suku ja tietysti MacAnkan suku. Kananjalan suvusta oli ensimmäinen Ritari Kananjalka. MacAnkan suvusta ensimmäinen oli Sir Rahakas MacAnkka. Lordi Ohrapää Kananjalka muutti heti sukunsa nimeksi MacAnkka. Lordi Ohrapää MacAnkka sai lapsen Sir Mahakas MacAnkan, Sir Rahakas MacAnkka sai lapsen nimeltä Julius MacAnkka. Sir Mahakkaan lapsi oli Joonas MacAnkka. Oli myös Malcolm MacAnkka, mutta hänellä ei ollut lapsia. Richard Ankanmielellä hänellä oli yksi lapsi, Molli Mac Ankka, joka aikoinaan meni naimisiin Kalle Ankanpään kanssa. He saivat lapsia; Fergus MacAnkka, Jake MacAnkka ja Angus Hiidenkirnu MacAnkka. Fergus MacAnkka ja Lauha MacAnkka saivat lapsia; Matida MacAnkka, Roope MacAnkka ja Hortensia MacAnkka. Ja niin kuin alussa sanottiin, niin Hortensia MacAnkka ja Aaron Ankka saivat kaksi lasta; Della Ankka ja Aku Ankka. Della ja (etunimi tuntematon) Ankka ovat Tupun, Hupun ja Lupun isä ja äiti.

Oletko kiinnostunut Ankkain suvun juhlakirjasta? Voit tilata sen Aku Ankan kaupasta.