Koko lukuvuoden 2015–2016 kestävä lukuhaaste on päässyt kolmanteen osaansa.

Lukuhaasteen kolmannessa osassa tutustutaan eri kulttuureihin – niiden tapoihin ja kieliin. Tehtäväpaketissa pääsee pohtimaan mm. skottilaista musiikkia sekä sitä, maistuisiko perinteinen skotlantilainen herkku, haggis, itselle.

Tehtäviä ei välttämättä tarvitse tehdä yhdessä koululuokan kanssa, vaan ne voi tehdä ihan vain vaikka omaksi ilokseenkin.

Ankallisakatemiassa tarkastelun alla...

Kevään ensimmäisessä Ankallisakatemia-paketissa innostutaan kotimaisesta kirjallisuudesta ammentavista ankkatarinoista.

Ankallisakatemia 4: Ankalliskirjallisuuden suomalaisklassikot johdattelee kotimaisten klassikoiden äärelle hauskalla tavalla. Paketissa on jälleen puuhaa niin untuvikoille, nuorisolle kuin harmaahapsillekin.

Käsittelyssä on muun muassa Mika Waltarin ja Aleksis Kiven tuotantoa ankkamaisesti tulkittuna. Ankallisyllätys puolestaan kutsuu riimittelemään. Ei kuin runosuonet sykkimään!

Tämän lukuvuoden 2016–2017 Ankallisakatemian ensimmäinen Ankallisyllätys kehottaa luokkia pohtimaan hyvää kaveruutta ja sitä, miten kiusaamiselle pannaan piste. Inspiraatiota keskustelulle voi hakea Lataamon tarinoista Ihmekolmoset ja Koviksen kova koulu.

Voit ladata tehtävän alla olevasta linkistä.