Lyyrisiä helmiä Ankkalinnasta:
Ainesta vuoden värssyksi!
Ainesta vuoden värssyksi!
Parasta pululle!
Parasta pululle!
Keski-ikäisen miehen pakahduttavia tunnetiloja.
Keski-ikäisen miehen pakahduttavia tunnetiloja.
Lyhyestä virsi kaunis!
Lyhyestä virsi kaunis!
Improvisaatiota parhaimmillaan.
Improvisaatiota parhaimmillaan.
Tärkeintä lienee lämmin, jouluinen ajatus!
Tärkeintä lienee lämmin, jouluinen ajatus!
Ankkalinnan ammattikriitikot eivät aina jaksa arvostaa amatöörien teelmiä.
Ankkalinnan ammattikriitikot eivät aina jaksa arvostaa amatöörien teelmiä.

Huhtikuun 18:ntena juhlistetaan huonoa runoutta ympäri maailman. Ankkalinnassa sen sijaan tuntuu olevan huonon runouden päivä tuon tuostakin, varsinkin kun runosuonensa päästää sykkimään Aku, Hannu tai Teppo Tulppu. Otetaanpa juhlapäivän tarkasteluun muutama lyyrinen helmi Aku Ankan sivuilta!

Yllä näkyvään kuvakimaraan on koottu muutama muikea näyte runoudesta, jota tiukan objektiivisesti varmasti voisi kuvata huonoksi. Ankkalinnassa nimittäin ryhdytään runolle usein joko siirappisen romanttisissa aikeissa tahi rahapalkinnon (tai maineen ja kunnian) toivossa kilpailumielessä, ja asialla ovat enimmäkseen innokkaat amatöörit. Kuten arvata saattaa, sielua riipivä riimittely ei aina johda toivottuun lopputulokseen.

Se ei onneksi estä kaupungin asukkaita heittäytymästä runoratsun selkään kerran toisensa jälkeen – Akkarin toimituksen ja toivottavasti myös lukijoiden päivää Akun ja kumppaneiden poeettiset ponnistelut nimittäin poikkeuksetta piristävät. Löytyypä Aku Ankka -lehden historiasta sellaisiakin runoruutuja, jotka ovat jääneet kansakunnan kollektiiviseen muistiin, vaikka niiden taiteellinen arvo asiantuntijoiden mielestä kenties on melko köykäinen. Esimerkiksi tämä ihastuttava kevätruno Barks-klassikosta Keväinen huviretki mainitaan lähes poikkeuksetta, kun samassa lauseessa esiintyvät sanat ”Ankkalinna” ja ”runous”.

 

(Muutamaa sivua myöhemmin kuullaan vielä muutama säe lisää: Kuule, kuinka myrskytuuli tuivertaa! Kuule, kuinka villisusi vaikertaa! Taipukaa tuulessa, kaislat ja puusto. Huojukaa, voikukat keltaiset kuin juusto!)

Olisi kiintoisaa nähdä, mitä runotutkijat saisivat irti Ankkalinnan asukkaiden luomuksista, mutta noin yleisesti ottaen niissä suositaan vakaata poljentoa ja letkeää loppusoinnuttelua. Aivan tuntematon modernimpi ote ei tietenkään Calisotan runopiireissä ole, kuten tarinassa Räyhäkkä runopoika voidaan nähdä.

Joskus runoissa on havaittavissa myös yhtymäkohtia niin sanotusti meidän maailmamme teksteihin. Erityisen mieliinpainuvia ovat olleet Don Rosan Sammon salaisuus ja Windigojen mailla -tarinoiden kalevalamittaiset kuplat...

...ja kumarrus Mika Waltarin aikanaan riimittelemien Kieku ja Kaiku -sarjakuvien suuntaan tarinassa Kaikkien aikojen kirja taas lämmitti monien varttuneempien lukijoiden mieltä.

Mut' turha runoudest' on enää kirjoittaa, 
kun Pegasoksen selkään itse loikahtaa
voi kukin vaikka omalt' sohvaltaan.

Erinomaista (huonon) runouden päivää kaikille!

 

Janoaako sielusi runoutta? Lisää ankallislyriikkaa Akkarin Lataamossa!

Kuvaa napsauttamalla pääset lukemaan edustavan näytteen ankkalinnalaisen runosuonen sykkeestä.