Kuukauden klassikko

Ovatko Ankat ankkoja vai ihmisiä? Miksi Iso, paha susi on eri asia kuin metsässä housutta juoksenteleva susi? Ymmärtävätkö ankat olevansa eläimiä? Carl Barksin klassikkotarina Ajatuslaatikot (mm. Aku Ankka 13/2016) herättää monenlaisia ajatuksia.

Toimituksessa todetaan usein, että "oli se Barks vain nero", ja monet maestron tarinat ovatkin tehneet lähtemättömän vaikutuksen sukupolveen toisensa jälkeen. Toki osa Barksin tarinoista on niin sanotusti kevyempää viihdettä, mutta sitten on myös niitä tarinoita, jotka tarjoavat ajukopalle rutkasti virikkeitä. Ajatuslaatikot on sellainen tarina. Alun perin kesällä 1952 yhdysvaltalaisessa Walt Disney's Comics and Stories -lehdessä julkaistu sarjis oli Barksilta varsin rohkea veto, sillä se leikittelee eläinsarjakuvissa esiintyien ihmismäisten ja "oikeiden" eläinten häilyvällä rajalla.

Pellen keksimät ajatuslaatikot toimivat kuten sarjakuvaruudut Aku Ankka -tarinoissa: niiden ansiosta eläimet kävelevät pystyasennossa ja puhuvat. Akun mielestä moinen ajatus on aivan naurettava, mikä onkin kiinnostava lausunto ankalta, joka pukeutuu merimiesasuun ja kommunikoi puhekuplin. Tarinan kolmannella sivulla Aku vielä tuskailee Ankan suvun nimen joutuvan vedetyksi lokaan, kun sukulaispojat uskovat Pellen höpsötyksiin, ajattelematta tietenkään lainkaan, että on paitsi Ankka, myös ankka.

Suvun maineen puolesta pelkäävä Aku vuokraa susiasun poikia pelotellakseen (ja paljastaakseen heille myöhemmin, että koko juttu oli huijausta), mutta joutuu kesken ajojahdin kampitetuksi. Kampittaja on Ankkalinnalle tyypillinen koiranomainen "nappinenä", jolle Aku tietysti kertoo olevansa oikeasti ankka eikä susi. Tässä vaiheessa lukija on vielä tukevalla maaperällä, sillä Aku on juuri nähty pukeutumassa susipukuun. Mutta annas olla, kun nappinenä riisuukin naamionsa ja paljastaa sananmukaisesti oikean karvansa! Tässä kohtaa nousevat myös lukijan niskakarvat pystyyn ja turvallisen ihmis-eläin-universumin rajat murentuvat. Suorastaan hyytäväksi tarina muuttuu, kun Aku päätyy vartaaseen odottamaan käristämistä, onhan lukija on tähän asti pitänyt Akua ihmisenä eikä ankkapaistina.

Grillauskohtaukseen liittyy muuten eräs kiintoisa yksityiskohta: vuosina 1953 ja 2016 Aku hikoilee vartaassa niin kuin Barks asian alun perin esittikin, mutta vuoden 1973 versiossa Aku on siirretty maahan pötköttelemään, ilmeisesti jonkinlaisista humaaniussyistä.

 

 

Hiukan oudolta ratkaisu tuntuu seuraavalla sivulla, kun susi sirottelee pippuria nuotioon eikä Akun päälle. Eri vuosien versioiden vertaileminen on muutenkin kiintoisaa. Vuosina 1953 ja 1973 susi sanoo: "Enkä minä ole koira. Olenpahan susi", kun taas tuoreimmassa versiossa hukka sanoo olevansa mies. Toisaalta vuonna 1953 Aku sanoo Pellestä puhuessaan, että poikien "on viipymättä lopetettava työnteko sille hullulle ihmiselle", kun taas myöhemmissä versioissa asia on kierretty puhumalla "tyypistä" ja "kahelista". Suomennosten vertailu on tosin toinen juttu, siispä takaisin tarinaan...

Kun Pelle kääntää ajatuslaatikoiden vaikutuksen, maailma palaa oikealle tolalleen: susi säntää ulisten metsään puhekykynsä menettäneenä ja ankat ovat taas "ihmisiä" kuten kuuluukin. Tarinan loppuun Barks on kuitenkin vielä mahduttanut kahden ruudun pikku paradoksin: niin ikään ajatuslaatikon säteille altistunut pupu (entinen eläin-eläin, nyt puhekykyiseksi muuttunut pykälää ihmismäisempi otus) pyytää Akulta lanttia, ja Aku käskee kanin pitää suunsa kiinni. Mutta jos sarjakuvan eläimet pitäisivät suunsa kiinni eli lakkaisivat puhumasta, sehän olisi koko "puhuvat eläimet" -sarjakuvan loppu! Niin kuin se tässä tapauksessa onkin. Joko pyörryttää?

P.S. Jos kysymys eläinten ihmismäisyydestä ja eläimellisyyden rajoista kiinnostaa, kannattaa lulkea myös Timo Ronkaisen kirjoitus Onko ankka ihminen?. Linkki löytyy aivan artikkelin lopusta.

Lähteenä käytetty kirjaa Carl Barks and the Disney Comic Book: unmasking the myth of modernity
(Thomas Andrae, University Press of Mississippi, 2006)

Kyllä ankka ankan tunnistaa!

Noin yleisesti ottaen Akkarin sarjakuvissa puhuvat eläimet siis mieltävät itsensä ihmisiksi (ja Ankat syövät sujuvasti joulupöydässä kalkkunapaistia), mutta joitain vilauksia hahmojen eläimellisemmästä identiteetistä sarjakuvissa silti aina nähdään. Esimerkiksi Carl Barksin sarjassa Aku Ankka ja punainen postimerkki (The Gilded Man vuodelta 1952) pojat tekevät kauhistuttavan löydön viidakkotemppelissä.

Kolmen pienen porsaan vanhempien kohtalo on muuten varsin eläimellinen: possujen debyyttianimaatiossa Three Little Pigs näkyy Veli Pontevan talon seinällä taulu äidistä (pikkunaskeja imettävä emakko) ja isästä (nakkimakkaraketju). Akkari-sarjakuvissakin possujen talon seinältä voi tuolloin tällöin bongata epämääräisen oloisia kinkku- ja makkaratauluja. Käykää vaikka Aku Ankka Lataamossa katsomassa! Myös esimerkiksi Karju-setä on nähty mudassa rypemässä kuin sika-sika ainakin eli aivan ilkialastomana (glp!).

 


 

Hihhei! Aku Ankan joulukalenteri on auki.

Jo liki perinteiseen tapaan joulukalenterin jokaisen luukun takaa löytyy hauska sarjakuva, jossa ankkalinnalaiset tutut valmistautuvat talven ihanimman juhlan viettoon. Kaikkiin tarinoihin liittyy myös kysymys, johon vastaamalla osallistut perinteiseen joulukalenterikilpailuumme. Klikkaa tästä, niin pääset Lataamoon ja joulukalenterin pariin.

Vastaamassa kannattaa käydä ihan joka päivä, sillä pääpalkinnon lisäksi arvomme pitkin joulukuuta yllätyspalkintoja! Lisäksi voittomahdollisuutesi napata muhkea pääpalkinto tietenkin paranevat mitä useammin käyt vastaamassa.

Pääpalkintona arvotaan muhkea pelipaketti – PlayStation 4 -konsoli ja Lego Marvel Super Heroes -peli. Pääpalkinto arvotaan Nuutin päivänä 13. tammikuuta 2018. Niin pääpalkinnon kuin yllätyspalkintojenkin voittajille ilmoitetaan henkilökohtaisesti.

Helsingin Ateneumissa avautui tiistaina 3. lokakuuta upea Ankallisgalleria-näyttely, jossa Suomen taiteen klassikkoteoksista nähdään ankallistetut versiot. Näyttely on avoinna aina helmikuun 2018 loppuun asti.

Aku Ankka -lehdessä on eletty koko vuosi 2017 ikään kuin rinnakkaistodellisuudessa satavuotisen Suomen kunniaksi, kun Suomen historian tapahtumien on seurattu tapahtuvan räpylävinkkelistä Kari Korhosen käsikirjoittamissa ja piirtämissä Suomi 100 -tarinoissa. Rinnakkaistodellisuus huipentuu nyt Ateneumin taidemuseossa nähtävässä näyttelyssä, jossa on esillä kaiken kaikkiaan 13 taideteosta. Teokset on luonnollisesti lainattu Ankkalinnan johtavasta taidemuseosta Ankallisgalleriasta.

Ankallisgallerian taiteilijoita ovat Alpertti AatelvilttiAltti FasaaniAkseli Kala-KallelaArvi LiljalunttiEino MaininkinenHuuko Simpura sekä Nantti Vonrikti. Kuuluisimpiin teoksiin kuuluvat muun muassa Ankanpoika ja varisElämäntaiteilija Hannu HanhiIltaa ja köyhyyttä kohtiLeikkiviä ankanpoikia rannalla sekä Taistelevat ankat.

Apuna ovat olleet Aku Ankan piirtäjistä Kari Korhonen, Don Rosa, Ulrich Schröder ja Daan Jippes sekä vielä Kati Kovacs.