Ensimmäinen suomen kielellä kirjoitettu teos ilmestyi 470 vuotta sitten. Kirja oli tietenkin Mikael Agricolan Abckiria. Sittemmin kirjoitetun kielen säännöt ovat muuttuneet monesti. Lue maistiainen ankkasarjakuvasta Agricolan tyyliin kirjoitettuna!

Mikael Agricola tunnetaan suomen kirjakielen isänä, ja hänen kynästään on lähtöisin ensimmäinen suomenkielinen kirja, aapiskirja Abckiria, joka julkaistiin vuonna 1543.

Agricola loi suomen kieleen paljon sanoja kääntämällä niitä muista kielistä sekä keksimällä sanoja omasta päästään. Tiesitkö esimerkiksi, että leijonaa tarkoittava sana jalopeura on Agricolan keksimä? Kirjoitustyössään Agricola joutui katsomaan mallia muiden kielten lauserakenteista, jotka eivät olleet suomen puhutulle kielelle tyypillisiä. Siksi sanajärjestys saattaa särähtää korvaan erikoiselta. Agricolan aikana ei oltu myöskään päätetty, miten tietyt äänteet kirjoitetaan ja mitä kirjaimia suomessa käytetään: siksi teksti vilisee x:iä ja w:itä ja muita nykysuomelle epätyypillisiä kirjainyhdistelmiä. Puhuttu kieli oli kuitenkin Agricolan aikana melko samanlaista kuin nykyään.

Sittemmin liki viidensadan vuoden aikana suomen kirjoitettu kieli on hioutunut ja muovautunut nykyiseen malliinsa ja oikeinkirjoitussääntöjen alaiseksi. Kullekin äänteelle on valikoitunut tietty kirjoitusmerkki sekä sanajärjestykset ja lauserakenteet ovat vakiintuneet.

Välillä on kuitenkin hauskaa miettiä, miltä esimerkiksi sarjakuva näyttäisi Agricolan aikaisella kielellä kirjoitettuna. Tässä maistiaissivu kokonaan vanhalla kirjasuomella kirjoitetusta tarinasta. Tarina on julkaistu kokonaisena Aku Ankassa 14/2007.

Hihhei! Aku Ankan joulukalenteri on auki.

Jo liki perinteiseen tapaan joulukalenterin jokaisen luukun takaa löytyy hauska sarjakuva, jossa ankkalinnalaiset tutut valmistautuvat talven ihanimman juhlan viettoon. Kaikkiin tarinoihin liittyy myös kysymys, johon vastaamalla osallistut perinteiseen joulukalenterikilpailuumme. Klikkaa tästä, niin pääset Lataamoon ja joulukalenterin pariin.

Vastaamassa kannattaa käydä ihan joka päivä, sillä pääpalkinnon lisäksi arvomme pitkin joulukuuta yllätyspalkintoja! Lisäksi voittomahdollisuutesi napata muhkea pääpalkinto tietenkin paranevat mitä useammin käyt vastaamassa.

Pääpalkintona arvotaan muhkea pelipaketti – PlayStation 4 -konsoli ja Lego Marvel Super Heroes -peli. Pääpalkinto arvotaan Nuutin päivänä 13. tammikuuta 2018. Niin pääpalkinnon kuin yllätyspalkintojenkin voittajille ilmoitetaan henkilökohtaisesti.

Helsingin Ateneumissa avautui tiistaina 3. lokakuuta upea Ankallisgalleria-näyttely, jossa Suomen taiteen klassikkoteoksista nähdään ankallistetut versiot. Näyttely on avoinna aina helmikuun 2018 loppuun asti.

Aku Ankka -lehdessä on eletty koko vuosi 2017 ikään kuin rinnakkaistodellisuudessa satavuotisen Suomen kunniaksi, kun Suomen historian tapahtumien on seurattu tapahtuvan räpylävinkkelistä Kari Korhosen käsikirjoittamissa ja piirtämissä Suomi 100 -tarinoissa. Rinnakkaistodellisuus huipentuu nyt Ateneumin taidemuseossa nähtävässä näyttelyssä, jossa on esillä kaiken kaikkiaan 13 taideteosta. Teokset on luonnollisesti lainattu Ankkalinnan johtavasta taidemuseosta Ankallisgalleriasta.

Ankallisgallerian taiteilijoita ovat Alpertti AatelvilttiAltti FasaaniAkseli Kala-KallelaArvi LiljalunttiEino MaininkinenHuuko Simpura sekä Nantti Vonrikti. Kuuluisimpiin teoksiin kuuluvat muun muassa Ankanpoika ja varisElämäntaiteilija Hannu HanhiIltaa ja köyhyyttä kohtiLeikkiviä ankanpoikia rannalla sekä Taistelevat ankat.

Apuna ovat olleet Aku Ankan piirtäjistä Kari Korhonen, Don Rosa, Ulrich Schröder ja Daan Jippes sekä vielä Kati Kovacs.