Tammikuun lopulla kauppoihin putkahtaa uunituore, komea kokoelma ankkamestarin ajattomia klassikoita.

Punainen postimerkki kokoaa koviin kansiin tuhdin valikoiman kaikkien aikojen ankkapiirtäjänä muistetun Carl Barksin tarinoita vuosien varrelta. Mukana on paljon tuttuja ja vähän tuntemattomampiakin mutta yhtä kaikki ikimuistoisia seikkailuita.

Kirjan nimitarinassa ankat jahtaavat kymmenien tuhansien arvoiseksi noussutta eteläamerikkalaista postimerkkiä Brittiläisen Guyanan viidakoissa villieläinten ja äkäisten alkuasukkaiden keskellä. Midaan kosketus taas on jäänyt historiaan tarinana, jossa lukijat aikoinaan tapasivat noita-ankka Milla Magian ensimmäistä kertaa. Pitkistä tarinoista ovat mukana myös rokkaavan Ringo Teinibingon sävelten sulostuttama Australian-seikkailu Villikoirien kuningatar sekä hyytävän jännittävä Aku Ankka muinaisessa Persiassa, jossa ankat päätyvät hullun tiedemiehen kelkassa tuhansia vuosia uinuneen kuninkaan maanalaiseen hoviin.

Mukana on luonnollisesti myös monia tarinoita, joissa Aku pääsee esittelemään ilmiömäisiä taitojaan erilaisissa ammateissa: Murskaajassa hän purkaa vanhoja rakennuksia teräskuulallaan, Savulentäjässä piirretään kuvioita taivaalle lentokoneella ja Pistämättömässä muuttomiehessä siirretään enemmän ja vähemmän hankalia muuttokuormia osoitteesta toiseen. Parturinakin Aku kunnostautuu tarinassa Lyömätön lajissaan, jossa nähdään jos jonkinlaisia kuontaloita aina jenkatukasta lähtien.

Nämä ovat sarjakuvia, joista on iloa yhtä lailla vannoutuneelle ankkafanille kuin ensimmäistä kertaa Barksiin tarttuvalle keltanokalle. Nerokkaat käänteet ja pähkähullu huumori tempaavat mukaansa heti alkumetreiltä, ja niin piirroksissa kuin tekstissäkin riittää syvyyttä ja yksityiskohtia, jotka kutsuvat lukemaan yhä uudelleen ja uudelleen ja uudelleen ja uudelleen...

Punainen postimerkki -kirjan tilaat kätevästi Aku Ankan kaupasta.

Helsingin Ateneumissa avautui tiistaina 3. lokakuuta upea Ankallisgalleria-näyttely, jossa Suomen taiteen klassikkoteoksista nähdään ankallistetut versiot. Näyttely on avoinna aina helmikuun 2018 loppuun asti.

Aku Ankka -lehdessä on eletty koko vuosi 2017 ikään kuin rinnakkaistodellisuudessa satavuotisen Suomen kunniaksi, kun Suomen historian tapahtumien on seurattu tapahtuvan räpylävinkkelistä Kari Korhosen käsikirjoittamissa ja piirtämissä Suomi 100 -tarinoissa. Rinnakkaistodellisuus huipentuu nyt Ateneumin taidemuseossa nähtävässä näyttelyssä, jossa on esillä kaiken kaikkiaan 13 taideteosta. Teokset on luonnollisesti lainattu Ankkalinnan johtavasta taidemuseosta Ankallisgalleriasta.

Ankallisgallerian taiteilijoita ovat Alpertti AatelvilttiAltti FasaaniAkseli Kala-KallelaArvi LiljalunttiEino MaininkinenHuuko Simpura sekä Nantti Vonrikti. Kuuluisimpiin teoksiin kuuluvat muun muassa Ankanpoika ja varisElämäntaiteilija Hannu HanhiIltaa ja köyhyyttä kohtiLeikkiviä ankanpoikia rannalla sekä Taistelevat ankat.

Apuna ovat olleet Aku Ankan piirtäjistä Kari Korhonen, Don Rosa, Ulrich Schröder ja Daan Jippes sekä vielä Kati Kovacs.

 

Perjantaina 28. heinäkuuta ensi-iltansa saanutta Autot 3 -leffaa on odotettu, ja moni lienee jännittänyt, mitä Pixar ja Disney ovat keksineet. Elokuvan ensimmäinen traileri kun lupasi ainakin vauhtia ja ruttaantuneita konepeltejä. Onko luvassa siis pelkkää ryminää?

Kun Autot 2 marssitti heti alkumetreillä valkokankaalle toinen toistaan ilkeämpiä autonrämiä ja kaasarikunnan kovimpia agentteja, kolmonen antaa pääroolit takaisin kilpa-autoille. Salamalla alkaa kuitenkin olla takanaan jo melkoisen monta kautta radoilla, eikä hänen kuntonsa tahdo enää pärjätä uuden sukupolven kilpureille, jotka kykenevät pitämään optimaalisen ajoradan koko kisan ajan – puhumattakaan huikeista nopeuksista, joihin nuoremmat kisaajat yltävät. Onko Salaman aika panna pillit pussiin monen muun konkarin tavoin?

Onnekseen sankarimme saa käyttöönsä uuden upean harjoituskeskuksen, jossa treenaavat myös tulevaisuuden supertähdet.  Vanhan vauhtihirmun tueksi tulee vielä nuori ja pirteä henkilökohtainen valmentaja Cruz Ramirez, joka pitää huolen, ettei vanhan herran akselisto vain pääse kulumaan liikaa eikä päivänokosista lipsuta. Jokainen, jolla on vähänkin haasteita koordinaation kanssa – tai useampia ajokilometrejä takanaan – pystyy samaistumaan treenaajaansa nuivasti katselevaan Salamaan. Nuoren ja vanhan kohtaaminen sekä näiden välinen sanailu saakin aikuisen katsojan hekottelemaan. Mutta pitävätkö Cruzin tahattomat pappavitsit lapsikatsojankin otteessaan? Tuskin, mutta kiiltävät kilpurit ja rosoiset monsterirallikot hoitavat sen homman. Uusien hahmojen lisäksi mukana ovat – vanhojen fanien iloksi – myös Martti, Salli, Guido, Luigi sekä muut Syylari Cityn asukkaat. Eikä Doc Hudsoniakaan ole unohdettu. 

Autot 3 palaa teemoiltaan lähemmäs ensimmäistä leffaa, ja se tekee elokuvan juonestakin huomattavasti eheämmän kuin mitä kakkosen agenttirymistelyssä nähtiin. Siksi se sopiikin myös nuoremmille Autojen ystäville paremmin kuin elokuvasarjan keskimmäinen osa. Mutainen monsteriralli voi kuitenkin olla suurella valkokankaalla nähtynä osalle pienimmistä faneista melkoisen jännä.

Kuten Pixarilta ja Disneyltä sopii odottaa, animaatio on kerrassaan uskomatonta. Monessa kohtauksessa miltei unohtaa katsovansa animaatioelokuvaa, ja asia muistuu mieleen vasta kun eteen ilmestyy puhuva menopeli. Mutta niitä onkin taas mahtava seurata, sillä Salama ja kumppanit saavat suupielet nousemaan hymyyn, sydämen hakkaamaan ja miettimään, millaista onkaan olla ihan oikea kilpa-auto.