Don Rosa saapuu lokakuussa pikavisiitille Suomeen!

Suomalaisten ankistien suursuosikki Don Rosa on fanien iloksi tavattavissa pikavisiittinsä aikana yhden iltapäivän ajan Helsingissä. Jos Rosan nimmari siis kiinnostaa, saavu

torstaina 18.10.2012 klo 14.00–17.00

Sanomatalolle, josta Rosan löytää Kulma-kirjakaupasta.

Jotta mahdollisimman moni halukas ehtisi saada oman nimikirjoituksensa, piirtäjämestari on kertonut antavansa korkeintaan kolme nimmaria per henkilö.

Huom! Kannattaa käydä tarkistamassa ajankohta ja muut vierailuun liittyvät faktat vielä kyseisen päivämäärän lähestyessä. Mikäli tietoihin tulee muutoksia, päivitämme ne tänne Aku Ankan nettisivuille.

Uusimpia Don Rosa -julkaisuja ovat Pako Kielletystä laaksosta (2010) sekä Kolmen caballeron paluu (2009). Aku Ankka -lehdessä on tänä vuonna nähty mm. Rosan Takaisin Xanaduun -sarja, joka on kunnianosoitus ja jatko-osa Carl Barksin tarinalle Onnellinen laakso.

 

Don Rosan kirjoja voi ostaa mm. Sanomatalon Kulma-kirjakaupasta.

Hihhei! Aku Ankan joulukalenteri on auki.

Jo liki perinteiseen tapaan joulukalenterin jokaisen luukun takaa löytyy hauska sarjakuva, jossa ankkalinnalaiset tutut valmistautuvat talven ihanimman juhlan viettoon. Kaikkiin tarinoihin liittyy myös kysymys, johon vastaamalla osallistut perinteiseen joulukalenterikilpailuumme. Klikkaa tästä, niin pääset Lataamoon ja joulukalenterin pariin.

Vastaamassa kannattaa käydä ihan joka päivä, sillä pääpalkinnon lisäksi arvomme pitkin joulukuuta yllätyspalkintoja! Lisäksi voittomahdollisuutesi napata muhkea pääpalkinto tietenkin paranevat mitä useammin käyt vastaamassa.

Pääpalkintona arvotaan muhkea pelipaketti – PlayStation 4 -konsoli ja Lego Marvel Super Heroes -peli. Pääpalkinto arvotaan Nuutin päivänä 13. tammikuuta 2018. Niin pääpalkinnon kuin yllätyspalkintojenkin voittajille ilmoitetaan henkilökohtaisesti.

Helsingin Ateneumissa avautui tiistaina 3. lokakuuta upea Ankallisgalleria-näyttely, jossa Suomen taiteen klassikkoteoksista nähdään ankallistetut versiot. Näyttely on avoinna aina helmikuun 2018 loppuun asti.

Aku Ankka -lehdessä on eletty koko vuosi 2017 ikään kuin rinnakkaistodellisuudessa satavuotisen Suomen kunniaksi, kun Suomen historian tapahtumien on seurattu tapahtuvan räpylävinkkelistä Kari Korhosen käsikirjoittamissa ja piirtämissä Suomi 100 -tarinoissa. Rinnakkaistodellisuus huipentuu nyt Ateneumin taidemuseossa nähtävässä näyttelyssä, jossa on esillä kaiken kaikkiaan 13 taideteosta. Teokset on luonnollisesti lainattu Ankkalinnan johtavasta taidemuseosta Ankallisgalleriasta.

Ankallisgallerian taiteilijoita ovat Alpertti AatelvilttiAltti FasaaniAkseli Kala-KallelaArvi LiljalunttiEino MaininkinenHuuko Simpura sekä Nantti Vonrikti. Kuuluisimpiin teoksiin kuuluvat muun muassa Ankanpoika ja varisElämäntaiteilija Hannu HanhiIltaa ja köyhyyttä kohtiLeikkiviä ankanpoikia rannalla sekä Taistelevat ankat.

Apuna ovat olleet Aku Ankan piirtäjistä Kari Korhonen, Don Rosa, Ulrich Schröder ja Daan Jippes sekä vielä Kati Kovacs.