Hannuhanhet ja Tupu–Hupu–Lupu-ketjut ovat jo kotikatsomoissa tuttuja termejä. Maailmanmestaruuskisojen kunniaksi Aku Ankan toimitus kynäili laajemman Ankkalinna–Suomi-sanaston jääkiekkokaukaloon sovellettavaksi. Kisojen ajan käynnissä oli myös äänestys Akkarin virallisesta Tupu-Hupu-Lupu–ketjusta, jonka tulokset ja voittajat ovat nyt selvillä.

Aku Ankka

Pelin akuankka sutii avoimessa tilanteessa kuurat pois kiekon päältä ja hankkii itselleen kaupan päälle käytösrangaistuksen, jonka aikana vastustaja lataisee ratkaisumaalin. Vaihtoehtoisesti akuankka on sankari, joka ratkaisee ottelun jatkoajan viime sekunneilla ja onnistuu sen päälle pirstomaan pokaalin tuhannen sirpaleiksi voitonjuhlissa.

Karju-setä

Karjusedällä on vain yksi tehtävä: vastustajan pahat pojat pysyvät kurissa ja nuhteessa, kun karjusetä käy välillä vähän kovistelemassa.

HansuHansu Hanhi ja Veli Nalle

Hansuhanhi täyttää maalin suun tuhdilla olemuksellaan ja rauhoittaa puolustuspelin jopa uneliaalla eleettömyydellä. Hansuhanhi ryystää Mummon mustikkakeittoa juomapullostaan jokaisen pelikatkon aikana. Velinalle on samalla tavoin jyhkeä maalikehikon tuke, mutta pääsee harvoin kentälle. Parhaimmillaan velinallet ovat aukoessaan vaihtokarsinan ovea ja huudellessaan kannustushuutoja muulle joukkueelle.

Mikki Hiiri

Ankkalinnassa ei seikkaile seeproja, joten oikeudentuntoiset mikkihiiret viheltävät pilliin. Kukaan ei epäile mikkihiiren sääntökirjan tuntemusta, mutta pelaajien suosikki hän ei ole eikä yleisö muista hänen nimeään.

Hannu Hanhi

Hannuhanhella voidaan tarkoittaa joko joukkuetta tai yksittäistä pelaajaa. Yksilönä hannuhanhi on kaukalon ulkopuolella äärettömän ärsyttävä, mutta peleissä kullanarvoinen tehdessään maalit mahdottomistakin paikoista. Jos joukkuetta kutsutaan hannuhanhiksi, kyseessä on yleensä Ruotsi. Hannuhanhi-joukkueelle on tyypillistä nousu viimeisessä erässä 7–0-tappioasemasta yhden maalin voittoon.

Tupu–Hupu–Lupu-ketju

Tupu–Hupu–Lupu-ketju nousee yllättäen joukkueen menestyksen siivittäjäksi. Ilman ennakkopaineita pelaava kolmikko muodostuu liki juniori-ikäisistä veijareista, jotka näyttävät vanhoille sotaratsuille pelaamisen mallia ja murtautuvat samalla koko kiekkomaailman tietoisuuteen.

Karhukopla

Ronskiotteiset, sääntöjen rajamailla pelaavat karhukoplalaiset muodostavat yleensä jäähyntappoon erikoistuneen trion. Tyylipisteet ovat vähissä, mutta vastustajat valtaa kauhu rotevan troikan lipuessa aloitukseen.

Hessu Hopo

Puolustuksen epävarmaotteinen rusettiluistelija. Aina soi omissa, kun hessuhopo piipahtaa kentällä, mutta hänen omaa pelihuumoriaan se ei häiritse. Hessuhopo on median suosikki, jonka älyvapaat kommentit ovat haluttuja matsien jälkeen.

Roope Ankka ja Kroisos Pennonen

Teitä joukkueen menestykseen on jääkiekkomaailmassa kaksi: joko ostetaan kaikki liikenevät tähtipelaajat ja toivotaan parasta tai hankitaan puoli-ilmaisia työmyyriä ja korostetaan joukkuepelin merkitystä. Ei liene tarpeen selittää, kumpaa laitaa kroisospennoset ja roopeankat edustavat…

Mummo Ankka

Mummoankka ei ymmärrä, mitä ylämummolla tarkoitetaan ja on muutenkin pihalla selostajien nykyaikaisista kotkotuksista. Vanhaan hyvään aikaan pelattiin eikä riekuttu karnevaalitunnelmissa.

Tupu-hupu-lupu-ketjuäänestyksen tulokset

Ketjuäänestyksen kärki pysyi kutakuinkin samana koko äänestyksen ajan: Akkarin lukijat nostivat MM-kisojen varteenotettavimmaksi vitjaksi kolmikon Granlund-Koivu-Filppula. Seuraavat tehotriot olivat Immonen-Lehtonen-Komarov ja Vehanen-Pesonen-Pihlström.

 

Superharvinaisen Aku Ankka -pelipaidan voittivat viikkoarvonnoissa nämä Onnettaren suosikit: Saku Kariola, Liperi; Essi Parviainen, Porvoo ja Kati Roinila, Hämeenlinna.

 

Kirjapaketin saavat Mikko Haapala, Helsinki; Sirpa Haustola, Suolahti; Markus Kallio, Joensuu; Janika Keränen, Rovaniemi; Eeva Kopperi, Kitee; Oskari Lehtikangas, Vantaa; Teemu Leino, Kankaanpää; Teemu Rantanen, Hämeenlinna, Benjamin Schlieper, Hockenheim ja Valtteri Vakimo, Helsingby.

 

Kiitos kaikille äänestäneille ja onnittelut voittajille!

Hihhei! Aku Ankan joulukalenteri on auki.

Jo liki perinteiseen tapaan joulukalenterin jokaisen luukun takaa löytyy hauska sarjakuva, jossa ankkalinnalaiset tutut valmistautuvat talven ihanimman juhlan viettoon. Kaikkiin tarinoihin liittyy myös kysymys, johon vastaamalla osallistut perinteiseen joulukalenterikilpailuumme. Klikkaa tästä, niin pääset Lataamoon ja joulukalenterin pariin.

Vastaamassa kannattaa käydä ihan joka päivä, sillä pääpalkinnon lisäksi arvomme pitkin joulukuuta yllätyspalkintoja! Lisäksi voittomahdollisuutesi napata muhkea pääpalkinto tietenkin paranevat mitä useammin käyt vastaamassa.

Pääpalkintona arvotaan muhkea pelipaketti – PlayStation 4 -konsoli ja Lego Marvel Super Heroes -peli. Pääpalkinto arvotaan Nuutin päivänä 13. tammikuuta 2018. Niin pääpalkinnon kuin yllätyspalkintojenkin voittajille ilmoitetaan henkilökohtaisesti.

Helsingin Ateneumissa avautui tiistaina 3. lokakuuta upea Ankallisgalleria-näyttely, jossa Suomen taiteen klassikkoteoksista nähdään ankallistetut versiot. Näyttely on avoinna aina helmikuun 2018 loppuun asti.

Aku Ankka -lehdessä on eletty koko vuosi 2017 ikään kuin rinnakkaistodellisuudessa satavuotisen Suomen kunniaksi, kun Suomen historian tapahtumien on seurattu tapahtuvan räpylävinkkelistä Kari Korhosen käsikirjoittamissa ja piirtämissä Suomi 100 -tarinoissa. Rinnakkaistodellisuus huipentuu nyt Ateneumin taidemuseossa nähtävässä näyttelyssä, jossa on esillä kaiken kaikkiaan 13 taideteosta. Teokset on luonnollisesti lainattu Ankkalinnan johtavasta taidemuseosta Ankallisgalleriasta.

Ankallisgallerian taiteilijoita ovat Alpertti AatelvilttiAltti FasaaniAkseli Kala-KallelaArvi LiljalunttiEino MaininkinenHuuko Simpura sekä Nantti Vonrikti. Kuuluisimpiin teoksiin kuuluvat muun muassa Ankanpoika ja varisElämäntaiteilija Hannu HanhiIltaa ja köyhyyttä kohtiLeikkiviä ankanpoikia rannalla sekä Taistelevat ankat.

Apuna ovat olleet Aku Ankan piirtäjistä Kari Korhonen, Don Rosa, Ulrich Schröder ja Daan Jippes sekä vielä Kati Kovacs.