Ankkauniversumin arkkitehdit 9

Jos toimitukselta jotakin pyydetään, niin Don Rosan sarjoja Akkarin sivuille! Lähes myyttiseen asemaan noussut Rosa on ankallissankari ainakin siinä mielessä, että hänen sarjojensa myötä Ankka-sarjakuvafanius on Suomessa saanut aivan uusia ulottuvuuksia – se on poikinut muun muassa sarjakuvasoundtracklevyn ja väitöskirjan. Pureutukaamme siis Rosan elämään ja tekoihin hiukan tarkemmin, pala kerrallaan.

 

Keno Don Hugo Rosa

Don Rosa syntyi 29.6.1951 Kentuckyn Louisvillessä eli samana vuonna kun Aku Ankka -lehti alkoi ilmestyä Suomessa. Nimi Keno itse asiassa liitettiin hänen nimeensä vasta isoisän vaatimuksesta, mutta taiteilijan onneksi se mahdollisti D.U.C.K.-omistuksen käytön.
Rosa siis omistaa jokaisen tekemänsä sarjan ja kannen esikuvalleen Carl Barksille. D.U.C.K. eli ”Dedicated to Unca Carl from Keno” (Omistettu Carl-sedälle Kenolta) on ollut mukana Rosan tuotannossa alusta alkaen. Aivan ensimmäisessä sarjassa se oli selkeästi viimeisessä ruudussa, mutta se poistettiin, sillä eihän sarjoja saanut signeerata... Siitä eteenpäin hän kätki omistukset ensimmäiseen ruutuun tai tarinaan liittyvään kanteen, ja D.U.C.K.-bongauksesta tuli nopeasti Rosa-fanien kansanhuvi.
Teksti D.U.C.K. löytyy myös pian ilmestyvän Kielletyn laakson tarinat -opuksen kannesta. Kirjaan on ensi kertaa Suomessa koottu Carl Barksin sarjoja sekä niiden jatko-osia, jotka ovat lähtöisin Don Rosan kynästä.

Varhaiset vuodet

Donia 11 vuotta vanhemman isosiskon sarjakuvalehdet tutustuttivat tulevan Ankka-maestron sarjiksiin ja ennen kaikkea klassisen kauden Aku Ankkoihin jo pikkunassikkana. Keräilyharrastuksen jatkoksi Rosa alkoi rustata omia sarjakuvia, joita julkaistiin 1960- ja 70-luvuilla mm. koulun ja yliopiston lehdissä sekä ajan hengen mukaisesti omakustannelehdissä, joiden sivuilta esimerkiksi myös Robert Crumb ja Gilbert Shelton ponnistivat sarjakuvakansan tietoisuuteen. Insinööriksi opiskellutta Rosaa odotti kuitenkin valmistumisen jälkeen rehellinen päivätyö Keno Rosa Co:n palveluksessa, ja töiden ohella hän piirsi sarjakuvia enää vapaa-aikanaan.

Ankka-uran alku

Ankka-hommiin Rosa pääsi 1980-luvun jälkipuoliskolla, kun 1986 Yhdysvalloissa alkoi pitkän tauon jälkeen taas ilmestyä Walt Disney's Comics and Stories. Gladstone-kustantamo ja sen perustaja Bruce Hamilton pestasivat Don Rosan lehden taiteilijakaartiin, ja Rosan ensimmäinen virallinen Ankka-sarja Auringon poika ilmestyi vuonna 1987. Pian sen jälkeen Rosa päätti omistautua rakastamalleen työlle eli Ankka-seikkailujen piirtämiselle. Uransa alussa Rosa piirsi kourallisen myös muiden sepittämiä sarjoja, mutta on muuten käsikirjoittanut kaikki omat tarinansa faneja riemastuttavalla rosamaisella otteella. Muiden käsikirjoittajien sijoittaessa Ankkoja sulavasti nykyajan teknologisten ihmeiden äärelle, halusi Rosa käsikirjoittaa Ankkansa vaappumaan suunnilleen 1950-luvulle. Siis samaan aikakauteen, johon Barksin suuret ankkatarinat osuvat.
Tarinoidensa tieteelliset väittämät ja historialliset faktat hän on muuten ympännyt mukaan tehtyään ensin perusteellista tutkimustyötä. Ehkäpä tästä syystä Rosa ei juurikaan pidä  historiallisten hahmojen ankkamaisista nimiväännöksistä, ja niinpä esimerkiksi tarinassa Ankkapalatsin erakko ensimäisessä julkaisussa Suomessa esiintynyt sir Francis Vaakku on myöhemmillä julkaisukerroilla palautunut sir Francis Drakeksi.

Rosa ja Suomi

Rosan ensimmäinen Suomessa julkaistu sarja avasi kunniakkaasti uuden vuosikymmenen, kun Jos metsään haluat mennä nyt (Mythological Menagerie, 1987) julkaistiin Aku Ankka -lehdessä 1/1990. Kiinnostus herran sarjoihin lähti rakettimaiseen nousuun saman tien, ja jo vuonna 1995 ilmestyi ensimmäinen Rosa-kokoelma, Kadonneen kirjaston vartijat. Viimeistään 1997 painettu Roope Ankan elämä ja teot vakiinnutti Rosan supertähtien joukkoon, ja lopullisesti pankin räjäytti suomalaisesta mytologiasta ammentava Sammon salaisuus vuonna 1999. Edellä mainittua tarinaa tehdessään Rosa tutustui perinpohjin Kalevalaan, niin sen tarinaan kuin siihen liittyviin kuvituksiinkin. Hän vieraili jopa Suomalaisen kirjallisuuden seurassa ja pääsi tutustumaan Elias Lönnrotin muistikirjoihin (jotka muuten löytyvät myös Sammon salaisuudesta).

Vaikka Rosa onkin jo vetäytynyt eläkkeelle piirtäjänhommista, hän on täällä edelleen toivottu ja odotettu vieras. Seuraavaan vierailuun on muuten enää kuukausi, joten nimmarijonoja on jälleen luvassa. Sitä odotellessa voi käydä vaikkapa katsomassa Aku Ankan Youtube -kanavalla julkaistun Rosan ja Tuomas Holopaisen yhteishaastattelun viime keväältä.

Aku Ankka Lataamosta löytyy kaiken kaikkiaan 104 Don Rosan sarjaa. Luku-urakan voi aloittaa ensimmäisestä Rosan Aku Ankassa julkaistusta sarjasta Jos metsään haluat mennä nyt. Kentuckyn kynäilijä on erityisen mainio lyhyemmissä hupailuissa, ja ennen siirtymistä pidempiin seikkailuihin voi levähtää tarinan Pysähtyneisyyden aika parissa. Mikäli haluaa tyrskähdellä noin viiden sekunnin välein naurusta, luettavaksi tulee valita Unelmoiden läpi elämän. Rosan pitkistä sarjoista lukulistalle on syytä poimia myös Matka maan keskipisteeseen, jossa on rutkasti aineksia kaikkien aikojen katastrofia varten. 

Helsingin Ateneumissa avautui tiistaina 3. lokakuuta upea Ankallisgalleria-näyttely, jossa Suomen taiteen klassikkoteoksista nähdään ankallistetut versiot. Näyttely on avoinna aina helmikuun 2018 loppuun asti.

Aku Ankka -lehdessä on eletty koko vuosi 2017 ikään kuin rinnakkaistodellisuudessa satavuotisen Suomen kunniaksi, kun Suomen historian tapahtumien on seurattu tapahtuvan räpylävinkkelistä Kari Korhosen käsikirjoittamissa ja piirtämissä Suomi 100 -tarinoissa. Rinnakkaistodellisuus huipentuu nyt Ateneumin taidemuseossa nähtävässä näyttelyssä, jossa on esillä kaiken kaikkiaan 13 taideteosta. Teokset on luonnollisesti lainattu Ankkalinnan johtavasta taidemuseosta Ankallisgalleriasta.

Ankallisgallerian taiteilijoita ovat Alpertti AatelvilttiAltti FasaaniAkseli Kala-KallelaArvi LiljalunttiEino MaininkinenHuuko Simpura sekä Nantti Vonrikti. Kuuluisimpiin teoksiin kuuluvat muun muassa Ankanpoika ja varisElämäntaiteilija Hannu HanhiIltaa ja köyhyyttä kohtiLeikkiviä ankanpoikia rannalla sekä Taistelevat ankat.

Apuna ovat olleet Aku Ankan piirtäjistä Kari Korhonen, Don Rosa, Ulrich Schröder ja Daan Jippes sekä vielä Kati Kovacs.

 

Perjantaina 28. heinäkuuta ensi-iltansa saanutta Autot 3 -leffaa on odotettu, ja moni lienee jännittänyt, mitä Pixar ja Disney ovat keksineet. Elokuvan ensimmäinen traileri kun lupasi ainakin vauhtia ja ruttaantuneita konepeltejä. Onko luvassa siis pelkkää ryminää?

Kun Autot 2 marssitti heti alkumetreillä valkokankaalle toinen toistaan ilkeämpiä autonrämiä ja kaasarikunnan kovimpia agentteja, kolmonen antaa pääroolit takaisin kilpa-autoille. Salamalla alkaa kuitenkin olla takanaan jo melkoisen monta kautta radoilla, eikä hänen kuntonsa tahdo enää pärjätä uuden sukupolven kilpureille, jotka kykenevät pitämään optimaalisen ajoradan koko kisan ajan – puhumattakaan huikeista nopeuksista, joihin nuoremmat kisaajat yltävät. Onko Salaman aika panna pillit pussiin monen muun konkarin tavoin?

Onnekseen sankarimme saa käyttöönsä uuden upean harjoituskeskuksen, jossa treenaavat myös tulevaisuuden supertähdet.  Vanhan vauhtihirmun tueksi tulee vielä nuori ja pirteä henkilökohtainen valmentaja Cruz Ramirez, joka pitää huolen, ettei vanhan herran akselisto vain pääse kulumaan liikaa eikä päivänokosista lipsuta. Jokainen, jolla on vähänkin haasteita koordinaation kanssa – tai useampia ajokilometrejä takanaan – pystyy samaistumaan treenaajaansa nuivasti katselevaan Salamaan. Nuoren ja vanhan kohtaaminen sekä näiden välinen sanailu saakin aikuisen katsojan hekottelemaan. Mutta pitävätkö Cruzin tahattomat pappavitsit lapsikatsojankin otteessaan? Tuskin, mutta kiiltävät kilpurit ja rosoiset monsterirallikot hoitavat sen homman. Uusien hahmojen lisäksi mukana ovat – vanhojen fanien iloksi – myös Martti, Salli, Guido, Luigi sekä muut Syylari Cityn asukkaat. Eikä Doc Hudsoniakaan ole unohdettu. 

Autot 3 palaa teemoiltaan lähemmäs ensimmäistä leffaa, ja se tekee elokuvan juonestakin huomattavasti eheämmän kuin mitä kakkosen agenttirymistelyssä nähtiin. Siksi se sopiikin myös nuoremmille Autojen ystäville paremmin kuin elokuvasarjan keskimmäinen osa. Mutainen monsteriralli voi kuitenkin olla suurella valkokankaalla nähtynä osalle pienimmistä faneista melkoisen jännä.

Kuten Pixarilta ja Disneyltä sopii odottaa, animaatio on kerrassaan uskomatonta. Monessa kohtauksessa miltei unohtaa katsovansa animaatioelokuvaa, ja asia muistuu mieleen vasta kun eteen ilmestyy puhuva menopeli. Mutta niitä onkin taas mahtava seurata, sillä Salama ja kumppanit saavat suupielet nousemaan hymyyn, sydämen hakkaamaan ja miettimään, millaista onkaan olla ihan oikea kilpa-auto.