Lokakuun Roope-setä-lehdessä esiteltiin Heshukka-sarjan minnimäinen Manna. Myös muut tuttavuudet, joihin voi törmätä Ankkalinnan vanhankaupungin kaduilla, ansaitsevat tulla esitellyiksi muutamalla sanalla.

Toppersby ja Pieni Pauhukauppa

Ankkalinnan vanhankaupungin hämyisellä kadulla sijaitsevan Pieni pauhukauppa -nimisen antiikkiliikkeen pitäjä on eläkkeelle jäänyt saattaja. Heshukan tavoin Toppersby on siis opastanut mieleltään avoimia seikkailijoita mahdottomuuksien maailmaan. Hän on kerännyt puotiinsa toinen toistaan erikoisempia tavaroita kellonviisareilla varustetusta puhelimesta piikkiseen silitysrautaan ja osaa kertoa esineen tarinan pelkästään sitä koskemalla. Samalla tavoin Toppersby osaa kertoa, onko

henkilö hyvä vai paha. Uteliaana ja viisaana hiirenä Toppersby tietää kaikenlaista, ja hänen mielenkiinnon kohteensa vaihtelevat hyödyllisestä ehkä hieman hyödyttömäänkin. Pienen Pauhukaupan asiakkaat – jotka toisinaan ovat aivan yhtä outoja kuin etsimänsä esineet – tietävät Toppersbyn löytävän mitä vain.

Valkean Hiiren Kaappinen

Valkea Hiiri -krouvin valtavankokoinen baarinpitäjä pitää kasvonsa piilossa milloin minkäkin soppakyltin tai valolyhdyn takana. Hän hoitaa juotavat ja purtavat Valkean Hiiren asiakaskunnan eteen yhtä jämptisti oli kyseessä niin satunnainen kävijä kuin saattajakin, jotka muuten näyttävät kirjaimellisesti majailevan krouvissa, ja tunnistaa seikkailijan, jonka mieli on tarpeeksi avoin matkalle mahdottomuuksien maailmaan. Tulevan matkalaisen astellessa sisään Valkeaan Hiireen hän passittaa kyypparinsa Hovilan viemään tälle erityisen Saattajien menyyn.

Marzabar

Aivan ensimmäisessä Heshukka-tarinassa (Roope-setä 6/2012) Mikin aamiaispöytään asteli

rempseästi postiljooni Marzabar. Ankkalinnan puhelias postiljooni ilmestyy ovelle aamuisin tismalleen aikataulussa ja kantaa mukanaan niin kirjeet kuin lehdetkin. Marzabar on selvästi hyvissä väleissä Mikin kanssa, sillä hän on hiiriystävämme kyökissä kuin kotonaan ja käy rohkeasti kaapit läpi löytääkseen sokeria tai saadakseen aamiaispöytään mangonmakuisia lempimurojaan. Vastapalvelukseksi hän kertoo kaikki kuulemansa kaupunkitarinat. Se, mikä rooli postinkantajalla on mahdottomuuksien maailman ja Ankkalinnan välillä, selvinnee tulevissa Heshukka-sarjoissa.

Hihhei! Aku Ankan joulukalenteri on auki.

Jo liki perinteiseen tapaan joulukalenterin jokaisen luukun takaa löytyy hauska sarjakuva, jossa ankkalinnalaiset tutut valmistautuvat talven ihanimman juhlan viettoon. Kaikkiin tarinoihin liittyy myös kysymys, johon vastaamalla osallistut perinteiseen joulukalenterikilpailuumme. Klikkaa tästä, niin pääset Lataamoon ja joulukalenterin pariin.

Vastaamassa kannattaa käydä ihan joka päivä, sillä pääpalkinnon lisäksi arvomme pitkin joulukuuta yllätyspalkintoja! Lisäksi voittomahdollisuutesi napata muhkea pääpalkinto tietenkin paranevat mitä useammin käyt vastaamassa.

Pääpalkintona arvotaan muhkea pelipaketti – PlayStation 4 -konsoli ja Lego Marvel Super Heroes -peli. Pääpalkinto arvotaan Nuutin päivänä 13. tammikuuta 2018. Niin pääpalkinnon kuin yllätyspalkintojenkin voittajille ilmoitetaan henkilökohtaisesti.

Helsingin Ateneumissa avautui tiistaina 3. lokakuuta upea Ankallisgalleria-näyttely, jossa Suomen taiteen klassikkoteoksista nähdään ankallistetut versiot. Näyttely on avoinna aina helmikuun 2018 loppuun asti.

Aku Ankka -lehdessä on eletty koko vuosi 2017 ikään kuin rinnakkaistodellisuudessa satavuotisen Suomen kunniaksi, kun Suomen historian tapahtumien on seurattu tapahtuvan räpylävinkkelistä Kari Korhosen käsikirjoittamissa ja piirtämissä Suomi 100 -tarinoissa. Rinnakkaistodellisuus huipentuu nyt Ateneumin taidemuseossa nähtävässä näyttelyssä, jossa on esillä kaiken kaikkiaan 13 taideteosta. Teokset on luonnollisesti lainattu Ankkalinnan johtavasta taidemuseosta Ankallisgalleriasta.

Ankallisgallerian taiteilijoita ovat Alpertti AatelvilttiAltti FasaaniAkseli Kala-KallelaArvi LiljalunttiEino MaininkinenHuuko Simpura sekä Nantti Vonrikti. Kuuluisimpiin teoksiin kuuluvat muun muassa Ankanpoika ja varisElämäntaiteilija Hannu HanhiIltaa ja köyhyyttä kohtiLeikkiviä ankanpoikia rannalla sekä Taistelevat ankat.

Apuna ovat olleet Aku Ankan piirtäjistä Kari Korhonen, Don Rosa, Ulrich Schröder ja Daan Jippes sekä vielä Kati Kovacs.