Lokakuun Pelinurkan nettijatkot

Akkarissa numero 42 arvioitiin tämän syksyn uutuuspeli Disney Infinity. Peleistä kiinnostuneille on nyt tarjolla arviot myös peleistä Where's My Water 2, Castle of Illusion HD Starring Mickey Mouse sekä Duck Tales Remastered, joista tässä esitellään viimeksi mainittu.

DuckTales: Remastered

Ankrooninen loikkakuume paranee uusvanhalla täsmälääkityksellä, joka sisältää puhdasta millamagiaa. Jos lapsuudesta pitäisi nostaa yksi tasoloikkamuisto ylitse muiden, minulle se olisi Capcomin DuckTales. DuckTales eli suomeksi Ankronikka oli Disney-korporaation animaatiosarja, jossa ankat tuotiin nykyaikaan. Aku hylättiin, ja tarinoissa seikkailivat Roope, Hupu, Tupu ja Lupu sekä lentäjä Heimo Huima.

Vielä vanhemmallakin iällä minulla oli tapana palata Ankkalinnaan tasaisin väliajoin emulaattorin avustuksella. Enää ei tarvitse, sillä vuoden kulttuuriteon tehnyt Capcom elvyttää pelilegendan uudelle vuosituhannelle. Mikä parasta, vain vähän on muuttunut. Botoxia on käytetty, mutta juuri sopivasti. Kun tuttu tunnusmusiikki tärähti ruutuun, palasin tippa linssissä ja alahuuli väpättäen takaisin lapsuuteeni. Tällaisten hetkien vuoksi pelejä harrastetaan.

Kultaa ja kalavelkoja

Alkuperäinen DuckTales oli viiden kentän mittainen loikkakomennus, jossa jahdattiin aarteita ympäri maailmaa. Pääosassa oli itseoikeutetusti Roope-setä, joka pani vastarinnan ojennukseen kävelykeppinsä avustuksella. Uusversio ei muuta pelin perusluonnetta miksikään. Roope loikkii edelleen keppinsä varassa, mutta grafiikka on parempaa, ja nyt sekalaiset aarrejahdit sidotaan yhteen näppärällä taustatarinalla, joka sopii Ankronikka-kaanoniin kuin nakutettu.

Fyllinkiä on lisätty pelin alkuun ja loppuun. Tarina alustetaan Roopen legendaariseen rahasäiliöön sijoittuvalla jaksolla, jossa Karhukopla aiheuttaa hämminkiä. Tuttu naamiojengi jahtaa rahojen sijaan vanhaa maalausta, jonka takapuolelta paljastuu aarrekartta. Roope ei voi vaistoilleen mitään, joten aarrejahti kutsuu, kun Karhukopla on kukistettu. Tästä alkaa  loikkaseikkailu, joka vie miljardööriä ympäri maailmankarttaa aina Transylvaniasta Kuun kamaralle.

Alkuperäisen pelin vaikeustasoon on jonkin verran puututtu. Kenttien varrelle on lisätty sekä juonenkuljetusta että pientä lisäsisältöä. Roope heittää huulta muiden ankkalinnalaisten kanssa ja kenttien varrelle ympätyt lisäkohtaukset sopivat peliin oikein mainiosti. Esimerkiksi Himalajalla Roopen on hankkiuduttava eroon kaksitasolla lentävästä Kulta-Into Piistä lyömällä ammutut tykinkuulat takaisin lähettäjälle. Amazonin viidakoissa taas metsästetään kolikkoarmadaa, jotta reitti kadonneeseen kaupunkiin paljastuisi.

Pomotaistelut on vedetty kokonaan uusiksi. Aiemmin riitti, että päävihulaisen päälle loikkasi muutaman kerran, mut nyt puhaltavat uudet tuulet. Himalajalla vastaan asettui alun perin vain hieman Roopea suurempi lumimies, mutta nyt jeti on koko ruudun kokoinen ja päin hyppimisen sijaan lumimiehen niskaan on tiputettava katossa roikkuvia jääpalkkeja, jotta jätin saa antautumaan.

Pelin haastavin taisto sijoittuu kokonaan uusiksi tehtyyn viimeiseen kenttään, jossa vastaan asettuu Dracula-Ankka. Kun Roope ennen palasi Transylvaniaan lopulliseen välienselvittelyyn, nyt matkataan Vesuviukselle. Vaikka peli ei vaikeustasollaan juhli, viimeinen vastustaja vaatii jo perustason loikkakonventioiden hallintaa.

Moon voimissain

Seikkailun varrella tallustelee vastaan koko Ankronikan hahmokatras Turbo-Ankasta Pelle Pelottomaan ja Heimo Huimaan. Veljenpojat Tepa-tyttösellä vahvistettuna ovat puolestaan mukana lähes jokaisessa tehtävässä. Viholliskatraasta löytyvät niin Ankronikasta tutut Karhukoplan jäsenet Koljatista Keksi-Keijoon kuin Kulta-Into Pii ja Milla Magiakin.

Grafiikkaa on uudistettu tyylillä. Uuden vuosituhannen tuotos on kuin piirrossarjaa seuraisi, ja myös pelin viholliskattauksen tunnistaa välittömästi tutuksi. Ainoastaan Amazonin gorillat kalpenevat esikuvilleen, muuten Wayforward on hoitanut hommansa erinomaisesti.

Peliä on myös ilo kuunnella, ja ihmekös tuo, kun ääninäyttelijöiksi on rekrytoitu alkuperäisen televisiosarjan dubbaajat. Roope murtaa syvällä skottiaksentilla ja veljenpojat honottavat tuttua kurkunpäämokellustaan. Aikamatka lapsuuteen on välitön, sillä tuotoksen tunnistaa Ankronikan perilliseksi noin sekunnissa.

Puheääniä lukuun ottamatta pyhään äänimaailmaan ei ole kajottu. Vanhat nostalgiset taustamusiikit on älytty säilyttää ja etenkin kuukentän taustarallatus nostaa edelleen hyvällä tavalla karvat pystyyn. Rohkenen väittää, että DuckTalesin musiikkiraita oli matolaatikko-Nintendon parasta a-ryhmää eikä perillinen jää pekkaa pahemmaksi.

DuckTales: Remastered on juuri sitä, mitä nimi lupaa: vanha tuttu peli muutamalla lisäjipolla ja tehtävät yhteen sitovalla tarinalla maustettuna. Minulle peli tarjosi mahtavan nostalgiatripin lapsuuteen ja lisämateriaali täydentää vanhaa sotaratsua komeasti.

Uusversiota ei enää pysty veivaamaan alusta loppuun puolessa tunnissa, mutta peli kestää helposti useita läpipeluukertoja, etenkin jos esikuvapelin muistelu saa aikaan lämpimiä tunteita. Kiitän sydämestäni nykyistä uusretrobuumia, sillä tällaiset aikamatkat menneisyyden populaarikulttuurihelmiin eivät ole aikaisemmin olleet mahdollisia. Apinasaaret, Larry, Giana Sisters ja nyt Roope-setä! Jos vielä saan toivoa, niin Capcomin meriittilistalla löytyy monta kasibittihelmeä, jotka soisi ankronikoitavan.

DuckTales: Remastered on kohdennettu sisältäni vielä löytyvälle pojannassikalle, joka ysärillä nökötti Nintendon edessä. Tämän paremmin vanhaa visukinttua ei olisi voitu tuoda uudelle vuosituhannelle.

 

Peliarvostelut on tehty yhteistyössä samaan lehtitaloon kuuluvan Pelit-lehden kanssa.

Tuukka Grönholmin arvio Disney Infinitystä löytyy myös Pelit-lehden numerosta 10/2013, samoin Juho Kuorikosken arvio Castle of Illusion Starring Mickey Mouse -pelistä. DuckTales Remastered -pelin arvio ilmestyi myös Pelit-lehdessä 9/2013. Where's My Water? 2 -arvio sen sijaan on tarjolla vain täällä Akkarin saitilla.

Hihhei! Aku Ankan joulukalenteri on auki.

Jo liki perinteiseen tapaan joulukalenterin jokaisen luukun takaa löytyy hauska sarjakuva, jossa ankkalinnalaiset tutut valmistautuvat talven ihanimman juhlan viettoon. Kaikkiin tarinoihin liittyy myös kysymys, johon vastaamalla osallistut perinteiseen joulukalenterikilpailuumme. Klikkaa tästä, niin pääset Lataamoon ja joulukalenterin pariin.

Vastaamassa kannattaa käydä ihan joka päivä, sillä pääpalkinnon lisäksi arvomme pitkin joulukuuta yllätyspalkintoja! Lisäksi voittomahdollisuutesi napata muhkea pääpalkinto tietenkin paranevat mitä useammin käyt vastaamassa.

Pääpalkintona arvotaan muhkea pelipaketti – PlayStation 4 -konsoli ja Lego Marvel Super Heroes -peli. Pääpalkinto arvotaan Nuutin päivänä 13. tammikuuta 2018. Niin pääpalkinnon kuin yllätyspalkintojenkin voittajille ilmoitetaan henkilökohtaisesti.

Helsingin Ateneumissa avautui tiistaina 3. lokakuuta upea Ankallisgalleria-näyttely, jossa Suomen taiteen klassikkoteoksista nähdään ankallistetut versiot. Näyttely on avoinna aina helmikuun 2018 loppuun asti.

Aku Ankka -lehdessä on eletty koko vuosi 2017 ikään kuin rinnakkaistodellisuudessa satavuotisen Suomen kunniaksi, kun Suomen historian tapahtumien on seurattu tapahtuvan räpylävinkkelistä Kari Korhosen käsikirjoittamissa ja piirtämissä Suomi 100 -tarinoissa. Rinnakkaistodellisuus huipentuu nyt Ateneumin taidemuseossa nähtävässä näyttelyssä, jossa on esillä kaiken kaikkiaan 13 taideteosta. Teokset on luonnollisesti lainattu Ankkalinnan johtavasta taidemuseosta Ankallisgalleriasta.

Ankallisgallerian taiteilijoita ovat Alpertti AatelvilttiAltti FasaaniAkseli Kala-KallelaArvi LiljalunttiEino MaininkinenHuuko Simpura sekä Nantti Vonrikti. Kuuluisimpiin teoksiin kuuluvat muun muassa Ankanpoika ja varisElämäntaiteilija Hannu HanhiIltaa ja köyhyyttä kohtiLeikkiviä ankanpoikia rannalla sekä Taistelevat ankat.

Apuna ovat olleet Aku Ankan piirtäjistä Kari Korhonen, Don Rosa, Ulrich Schröder ja Daan Jippes sekä vielä Kati Kovacs.