Disneylandin satumaailma ei tee kirjailija P. L. Traversiin kummoistakaan vaikutusta.
Disneylandin satumaailma ei tee kirjailija P. L. Traversiin kummoistakaan vaikutusta.

Tuore Disney-elokuva Saving Mr. Banks kertoo, kuinka P. L. Traversin lastenkirjaklassikko Maija Poppanen päätyi aikoinaan valkokankaalle koko perheen menestysmusikaaliksi. Samalla elokuva kertoo itse kirjailija Traversin tarinan.

Elokuvateattereihin saapuu tämän viikon perjantaina 14.3. Disney-elokuva Saving Mr. Banks (Saving Mr. Banks, 2013). Elokuva kertoo tarinan siitä, miten Disneyn menestysmusikaali ja ikiaikainen klassikko Maija Poppanen (Mary Poppins, 1964) aikoinaan päätyi valkokankaalle. Saving Mr. Banks on saanut ikärajakseen K-12, eikä kyseessä olekaan mikään lastenelokuva. Vaikka näytelmä- ja animaatioelokuvaa yhdistelevä, hilpeä ja reipas Maija Poppanen oli suunnattu koko perheelle ja erityisesti lapsille, sen taustalla on yllättävän rankkoja elämänkohtaloita.

Maija Poppanen -elokuva perustui P. L. Traversin kirjoittamaan Mary Poppins -lastenkirjojen sarjaan, joka kertoo Lontoossa asuvan Pankin (alun perin Banks) perheen lastenhoitajaksi saapuvasta, maagisesta naisesta. Elokuvassa Saving Mr. Banks Emma Thompsonin esittämä kirjailija P. L. Travers taas saapuu Los Angelesiin tapaamaan Walt Disneyä (Tom Hanks), joka on halukas ostamaan oikeudet Maija Poppasen tarinan elokuvasovitukseen. Disney kertoo luvanneensa kirjoja suuresti rakastaneille tyttärilleen tehdä elokuvan Maija Poppasesta, mutta rouva Travers on erittäin vastahakoinen luovuttamaan rakasta lastenhoitajahahmoaan Disneyn valtavan koneiston hampaisiin.

Disneyn studioilla hänelle esitellään Don DaGradi (Bradley Whitford), joka on työstämässä kuvakäsikirjoitusta elokuvan pohjaksi, sekä säveltäjäveljekset Richard ja Robert Sherman (Jason Schwartzman ja B. J. Novak), jotka ovat alkaneet säveltää lauluja elokuvaan. Rouva Travers suhtautuu heihin kaikkiin tylysti ja lähes halveksuen: hän ilmoittaa heti aluksi, että Maija Poppasesta ei missään tapauksessa tehdä musikaalia eikä hupsua piirroshahmoa. Myöhemmin hän painottaa myös, ettei Maija Poppanen ole hauska hahmo vaan suoranainen ”hassuttelun vihollinen”, ettei elokuvassa saa käyttää lainkaan punaista väriä (minkä luulisi punaisten bussien ja puhelinkoppien Lontoossa olevan vähintäänkin hankalaa), ettei Pankin perheen isällä, Yrjö Pankilla voi olla viiksiä, ja ettei Dick Van Dyke missään nimessä sovi näyttelijäksi elokuvaan. Traversin vastahakoisuus ja pikkumaisiltakin tuntuvat vaatimukset esitellään aluksi hienostelevan ja tiukkapipoisen lontoolaisrouvan oikutteluna. Elokuvan edetessä käy kuitenkin ilmi, miksi Maija Poppasen hahmo ja se, miten hänen tarinansa kerrotaan, on Traversille niin tärkeä.

P. L. Travers saapuu Disneyn studioille ja tapaa Don DaGradin sekä Shermanin veljekset.

Pääosa elokuvan tapahtumista sijoittuu vuoden 1961 Los Angelesiin. P. L. Travers matkustaa sinne kotoaan Lontoosta, ja paikkojen välinen ero tehdään katsojalle selväksi käyttämällä taitavasti valoa, värejä ja tunnelmaa: Lontoo on harmaa, hillitty ja jopa kalsean oloinen, L. A. taas täynnä värejä, valoa ja kuumana paahtavaa aurinkoa. Travers ei Losin hikisessä ilmastossa viihdy, ja tähän, kuten niin moneen muuhunkin asiaan, löytyy selitys hänen lapsuudestaan. Alusta asti elokuvassa nähdään takaumia Australiaan ja vuoteen 1906. Siellä elää Goffin kolmilapsinen perhe, ja jossakin kohtaa selviää, että Helen, perheen tyttäristä vanhin, onkin P. L. Travers pikkutyttönä. Traversin juuret ovat siis englantilaisen äidin ja irlantilaisen isän perheessä kaukana kuumassa Australiassa, vaikka hän Eurooppaan muutettuaan omaksuikin brittiläisen aksentin ja tavat.

Takaumat tihenevät vähitellen, ja keskiöön nousee pikku-Helenin isä Travers Goff, jota esittää Colin Farrell. Isän – ja sitä myötä koko perheen – elämä on ajautumassa umpikujaan, ja silloin paikalle kutsutaan Ellie-täti. Siinä vaiheessa onkin selvää, mitä
P. L. Travers tarkoitti todetessaan, että Maija Poppanen ja Pankit ovat hänelle kuin perhettä ja ettei Maija Poppanen todellakaan tullut pelastamaan Pankin perheen lapsia, kuten Walt Disney erehtyi luulemaan. P. L. Travers osoittautuu siis pohjimmiltaan herkäksi tytöksi, joka on joutunut aikuistumaan aivan liian varhain. Myös Walt Disney ymmärtää tämän palatessaan muistoissaan omaan lapsuuteensa, ja vasta tällöin Disney ja Travers löytävät jonkinlaisen yhteisen maaperän. Loppujen lopuksi molemmat joutuvat antamaan periksi vaatimuksistaan. Elokuva huipentuu Maija Poppasen ensi-iltaan vuonna 1964.

Saving Mr. Banks onnistuu kertomaan Maija Poppasen taustatarinan samaan aikaan sekä koskettavasti että hauskasti. Käsikirjoittajat englantilainen Kelly Marcel ja australialainen Sue Smith ovat tehneet ansiokasta tutkimustyötä, ja elokuvan ohjaaja John Lee Hancock on onnistunut loistavasti pyrkimyksessään nivoa Australiassa tapahtuvat lapsuustakaumat saumattomasti yhteen yli puoli vuosisataa myöhemmin Los Angelesissä tehtävän työrupeaman kuvauksen kanssa. Roolitus on onnistunut loistavasti. Richard Sherman, joka ainoana elokuvan todellisista henkilöistä on yhä elossa, on sanonut nähneensä Tom Hanksissä, Emma Thompsonissa ja B. J. Novakissa tuolloisen tiiminsä muut jäsenet – ja Jason Schwartzmanissa itsensä. Huikea Lavastus on Michael Corenblithin käsialaa. Hän on San Franciscossa sijaitsevaan The Walt Disney Family Museum -museoon tutustuttuaan kyennyt muun muassa loihtimaan elokuvaan täydellisen kopion Walt Disneyn 60-luvun työhuoneesta.

Upean elokuvan tunteellisen lopun jälkeen kannattaa vielä jäädä seuraamaan leffan lopputekstejä, joiden aikana näytetään vanhoja valokuvia aidoista käsikirjoituspalavereista ja kuullaan pätkiä äänitallenteista, jotka P. L. Traversin vaatimuksesta tiimin kokousten aikana nauhoitettiin.

Helsingin Ateneumissa avautui tiistaina 3. lokakuuta upea Ankallisgalleria-näyttely, jossa Suomen taiteen klassikkoteoksista nähdään ankallistetut versiot. Näyttely on avoinna aina helmikuun 2018 loppuun asti.

Aku Ankka -lehdessä on eletty koko vuosi 2017 ikään kuin rinnakkaistodellisuudessa satavuotisen Suomen kunniaksi, kun Suomen historian tapahtumien on seurattu tapahtuvan räpylävinkkelistä Kari Korhosen käsikirjoittamissa ja piirtämissä Suomi 100 -tarinoissa. Rinnakkaistodellisuus huipentuu nyt Ateneumin taidemuseossa nähtävässä näyttelyssä, jossa on esillä kaiken kaikkiaan 13 taideteosta. Teokset on luonnollisesti lainattu Ankkalinnan johtavasta taidemuseosta Ankallisgalleriasta.

Ankallisgallerian taiteilijoita ovat Alpertti AatelvilttiAltti FasaaniAkseli Kala-KallelaArvi LiljalunttiEino MaininkinenHuuko Simpura sekä Nantti Vonrikti. Kuuluisimpiin teoksiin kuuluvat muun muassa Ankanpoika ja varisElämäntaiteilija Hannu HanhiIltaa ja köyhyyttä kohtiLeikkiviä ankanpoikia rannalla sekä Taistelevat ankat.

Apuna ovat olleet Aku Ankan piirtäjistä Kari Korhonen, Don Rosa, Ulrich Schröder ja Daan Jippes sekä vielä Kati Kovacs.

 

Perjantaina 28. heinäkuuta ensi-iltansa saanutta Autot 3 -leffaa on odotettu, ja moni lienee jännittänyt, mitä Pixar ja Disney ovat keksineet. Elokuvan ensimmäinen traileri kun lupasi ainakin vauhtia ja ruttaantuneita konepeltejä. Onko luvassa siis pelkkää ryminää?

Kun Autot 2 marssitti heti alkumetreillä valkokankaalle toinen toistaan ilkeämpiä autonrämiä ja kaasarikunnan kovimpia agentteja, kolmonen antaa pääroolit takaisin kilpa-autoille. Salamalla alkaa kuitenkin olla takanaan jo melkoisen monta kautta radoilla, eikä hänen kuntonsa tahdo enää pärjätä uuden sukupolven kilpureille, jotka kykenevät pitämään optimaalisen ajoradan koko kisan ajan – puhumattakaan huikeista nopeuksista, joihin nuoremmat kisaajat yltävät. Onko Salaman aika panna pillit pussiin monen muun konkarin tavoin?

Onnekseen sankarimme saa käyttöönsä uuden upean harjoituskeskuksen, jossa treenaavat myös tulevaisuuden supertähdet.  Vanhan vauhtihirmun tueksi tulee vielä nuori ja pirteä henkilökohtainen valmentaja Cruz Ramirez, joka pitää huolen, ettei vanhan herran akselisto vain pääse kulumaan liikaa eikä päivänokosista lipsuta. Jokainen, jolla on vähänkin haasteita koordinaation kanssa – tai useampia ajokilometrejä takanaan – pystyy samaistumaan treenaajaansa nuivasti katselevaan Salamaan. Nuoren ja vanhan kohtaaminen sekä näiden välinen sanailu saakin aikuisen katsojan hekottelemaan. Mutta pitävätkö Cruzin tahattomat pappavitsit lapsikatsojankin otteessaan? Tuskin, mutta kiiltävät kilpurit ja rosoiset monsterirallikot hoitavat sen homman. Uusien hahmojen lisäksi mukana ovat – vanhojen fanien iloksi – myös Martti, Salli, Guido, Luigi sekä muut Syylari Cityn asukkaat. Eikä Doc Hudsoniakaan ole unohdettu. 

Autot 3 palaa teemoiltaan lähemmäs ensimmäistä leffaa, ja se tekee elokuvan juonestakin huomattavasti eheämmän kuin mitä kakkosen agenttirymistelyssä nähtiin. Siksi se sopiikin myös nuoremmille Autojen ystäville paremmin kuin elokuvasarjan keskimmäinen osa. Mutainen monsteriralli voi kuitenkin olla suurella valkokankaalla nähtynä osalle pienimmistä faneista melkoisen jännä.

Kuten Pixarilta ja Disneyltä sopii odottaa, animaatio on kerrassaan uskomatonta. Monessa kohtauksessa miltei unohtaa katsovansa animaatioelokuvaa, ja asia muistuu mieleen vasta kun eteen ilmestyy puhuva menopeli. Mutta niitä onkin taas mahtava seurata, sillä Salama ja kumppanit saavat suupielet nousemaan hymyyn, sydämen hakkaamaan ja miettimään, millaista onkaan olla ihan oikea kilpa-auto.