Kuudes Iines-pokkari Mestarikokki keskittyy sekä ystävyyden että kokkauksen saloihin. Kokkauspuuhissa nähdään muiden muassa Iines ja hänen uusi naapurinsa Ella Palokärki, jotka pyrkivät lyömään toisensa laudalta mitä hurmaavimmilla herkuilla. Menetelmät eivät ole valitettavasti aina aivan katseenkestäviä… Pokkarin harvinaisinta antia on Romano Scarpan piirtämä, Suomessa ennen julkaisematon tarina Virhejahti, jossa tarmokas Poppi-tyttö houkuttelee puoli Ankkalinnaa ruoanlaittoon virheellisen reseptin metsästyksen nimissä. Palkinnon kiilto silmissään hellan ääreen asettuvat myös Roope ja Riitta, joten luvassa on melkoinen soppa!

Rakkauden ja ystävyyden rajoja testataan myös, kun Musta Pekka pyytää lemmenneuvoja Minniltä, neiti Näpsä lankeaa Kuuno Kaakkurin pauloihin ja Touho toheloi ihastuessaan robottityttöön. Tiedossa on lempeä ja uuninvastusten leiskuntaa kuuden sarjan edestä, ja näistä peräti viisi nähdään Suomessa nyt ensi kertaa.

Helsingin Ateneumissa avautui tiistaina 3. lokakuuta upea Ankallisgalleria-näyttely, jossa Suomen taiteen klassikkoteoksista nähdään ankallistetut versiot. Näyttely on avoinna aina helmikuun 2018 loppuun asti.

Aku Ankka -lehdessä on eletty koko vuosi 2017 ikään kuin rinnakkaistodellisuudessa satavuotisen Suomen kunniaksi, kun Suomen historian tapahtumien on seurattu tapahtuvan räpylävinkkelistä Kari Korhosen käsikirjoittamissa ja piirtämissä Suomi 100 -tarinoissa. Rinnakkaistodellisuus huipentuu nyt Ateneumin taidemuseossa nähtävässä näyttelyssä, jossa on esillä kaiken kaikkiaan 13 taideteosta. Teokset on luonnollisesti lainattu Ankkalinnan johtavasta taidemuseosta Ankallisgalleriasta.

Ankallisgallerian taiteilijoita ovat Alpertti AatelvilttiAltti FasaaniAkseli Kala-KallelaArvi LiljalunttiEino MaininkinenHuuko Simpura sekä Nantti Vonrikti. Kuuluisimpiin teoksiin kuuluvat muun muassa Ankanpoika ja varisElämäntaiteilija Hannu HanhiIltaa ja köyhyyttä kohtiLeikkiviä ankanpoikia rannalla sekä Taistelevat ankat.

Apuna ovat olleet Aku Ankan piirtäjistä Kari Korhonen, Don Rosa, Ulrich Schröder ja Daan Jippes sekä vielä Kati Kovacs.

 

Perjantaina 28. heinäkuuta ensi-iltansa saanutta Autot 3 -leffaa on odotettu, ja moni lienee jännittänyt, mitä Pixar ja Disney ovat keksineet. Elokuvan ensimmäinen traileri kun lupasi ainakin vauhtia ja ruttaantuneita konepeltejä. Onko luvassa siis pelkkää ryminää?

Kun Autot 2 marssitti heti alkumetreillä valkokankaalle toinen toistaan ilkeämpiä autonrämiä ja kaasarikunnan kovimpia agentteja, kolmonen antaa pääroolit takaisin kilpa-autoille. Salamalla alkaa kuitenkin olla takanaan jo melkoisen monta kautta radoilla, eikä hänen kuntonsa tahdo enää pärjätä uuden sukupolven kilpureille, jotka kykenevät pitämään optimaalisen ajoradan koko kisan ajan – puhumattakaan huikeista nopeuksista, joihin nuoremmat kisaajat yltävät. Onko Salaman aika panna pillit pussiin monen muun konkarin tavoin?

Onnekseen sankarimme saa käyttöönsä uuden upean harjoituskeskuksen, jossa treenaavat myös tulevaisuuden supertähdet.  Vanhan vauhtihirmun tueksi tulee vielä nuori ja pirteä henkilökohtainen valmentaja Cruz Ramirez, joka pitää huolen, ettei vanhan herran akselisto vain pääse kulumaan liikaa eikä päivänokosista lipsuta. Jokainen, jolla on vähänkin haasteita koordinaation kanssa – tai useampia ajokilometrejä takanaan – pystyy samaistumaan treenaajaansa nuivasti katselevaan Salamaan. Nuoren ja vanhan kohtaaminen sekä näiden välinen sanailu saakin aikuisen katsojan hekottelemaan. Mutta pitävätkö Cruzin tahattomat pappavitsit lapsikatsojankin otteessaan? Tuskin, mutta kiiltävät kilpurit ja rosoiset monsterirallikot hoitavat sen homman. Uusien hahmojen lisäksi mukana ovat – vanhojen fanien iloksi – myös Martti, Salli, Guido, Luigi sekä muut Syylari Cityn asukkaat. Eikä Doc Hudsoniakaan ole unohdettu. 

Autot 3 palaa teemoiltaan lähemmäs ensimmäistä leffaa, ja se tekee elokuvan juonestakin huomattavasti eheämmän kuin mitä kakkosen agenttirymistelyssä nähtiin. Siksi se sopiikin myös nuoremmille Autojen ystäville paremmin kuin elokuvasarjan keskimmäinen osa. Mutainen monsteriralli voi kuitenkin olla suurella valkokankaalla nähtynä osalle pienimmistä faneista melkoisen jännä.

Kuten Pixarilta ja Disneyltä sopii odottaa, animaatio on kerrassaan uskomatonta. Monessa kohtauksessa miltei unohtaa katsovansa animaatioelokuvaa, ja asia muistuu mieleen vasta kun eteen ilmestyy puhuva menopeli. Mutta niitä onkin taas mahtava seurata, sillä Salama ja kumppanit saavat suupielet nousemaan hymyyn, sydämen hakkaamaan ja miettimään, millaista onkaan olla ihan oikea kilpa-auto.