Monet ovat kyselleet, pystyykö Aku Ankkaa lukemaan netissä tai ylipäätään sähköisesti. Kyllä vain pystyy, kunhan tietää, mistä etsiä.

Aku Ankka -lehden perinteikäs ”käyttöliittymä” on pysynyt lähes samanlaisena vuodesta 1951 asti. Siihen on syynsä: paperilehti on kevyt kannatella ja mahtuu näppärästi vaikka koululaukkuun. Lisäksi omaan kirjahyllyyn tai mummolan vintille hillottujen vanhojen lehtien lukemisessa on aivan oma tunnelmansa.

Maailma on kuitenkin muuttunut melkoisesti kuudessakymmenessä vuodessa. Nykyisin nopea nettiyhteys on arkipäivää myös monella mökillä ja mummolassa, ja älypuhelimet ja täppärit ovat yleistymään päin. Ei siis ihme, että monien mielestä olisi kätevää ladata ankallisaarteita myös suoraan näytölle. Onneksi Akkari on perinteisyydestään huolimatta tiukasti mukana kehityksen kelkassa.

Disney Comics -sovellus


Trendikkäisiin iLaitteisiin (iPad, iPhone, iPod Touch) hurahtaneille on tarjolla mainio Disney Comics -sovellus, jonka kautta voi ostaa Akkari- ja Taskari-tarinoita yksittäin tai parin tarinan nippuina. Sovellus löytyy iTunesista ainakin hakusanoilla ”Aku Ankka”, ”sarjis”, ”Disney” ja ”Comics”. Vaikka esittelytekstit ja -kuvat ovat kansainvälisistä julkaisukiemuroista johtuen englanniksi, kannattaa ladata sovellus rohkeasti laitteeseen. Sekä itse sovellus että sen kautta ostettavat sarjakuvat ovat nimittäin suomenkielisiä ja tietysti taattua ankallislaatua.

Koska sovellus on ollut saatavilla vasta muutaman kuukauden, tarjonta on vielä aika rajallista. Uusia sarjiksia tulee kuitenkin tarjolle aina kunkin kuukauden ensimmäisellä ehjällä viikolla, ja jo nyt valikoimassa on tavallisempien tarinoiden lisäksi esimerkiksi Barks-klassikoita ja Marco Rotan pitkiä seikkailusarjoja. Barksin pitkistä seikkailusarjiksista voisi mainita erityisesti tarinat Alaskan armoilla ja Aku Ankka muinaisessa Persiassa.

Ankkaa netissä

Netissä virallista Ankka-sarjakuvaa on tarjolla enemmän tai vähemmän säännöllisesti Aku Ankka -lehden ja sen ulkomaisten sisarjulkaisujen sivustoilla. (Mikäpä muuten olisi parempi tapa opiskella kieltä kuin sarjakuvaa? Esimerkiksi Kalle Ankan sivuilla, www.kalleanka.se, voit lukea osiossa Spel&Skoj/Deckargåtor Mikin dekkaripähkinöitä.) Piraattiversioitakin on toki verkko väärällään, mutta niitä emme mainosta tämän enempää. Tekijänoikeussäännösten alaisen materiaalin skannaaminen nettiin on nimittäin ihan oikeasti laitonta, vaikkei sen lukeminen järin rikolliselta tuntuisikaan.

Todelliset sähköiset klassikot

Sitten vihdoin todellisiin sähköisiin klassikoihin! Viime vuonna tarjosimme lehden 60-vuotisjuhlan kunniaksi lukijoille maistiaisia eri vuosikymmenten Akkareista, ja nyt olemme koonneet osan niistä tähän iloksenne uudelleen.

1950-luku

Aku Ankan näytenumero joululta 1951 on klassikoiden klassikko, jonka tarinat eivät varmasti sen kummempia esittelyjä kaipaa. Hyvä sarjakuva kestää lukemattomia lukukertoja – tämä lehti on siitä kiistaton todiste.

Toinen 1950-luvulle sijoittuva klasarimme sisältää Barksin klassikon Jäätelökivääri, joka ilmestyi viime vuoden numerossa 37 uudelleen nimellä Kiisselikivääri. Moinen käännösten käpälöinti kirvoitti keskustelua ja tuohtumustakin, mutta kuten tarinan toimittanut maisteri Valli totesi, uusi nimi on lähempänä alkukielistä nimeä (The Custard Gun). Akkarin ensimmäisellä vuosikymmenellä sarjojen hahmokirjo oli paljon nykyistä laveampi, ja niinpä tässä lehdessä nähdään Akun lisäksi Minni, Heluna, Sepe, Pikku Hukka sekä Lumikin hiiriystävät Huli ja Vili. 

1960-luku

Myös 1960-luvun lehdissä seikkailivat monet nykyisin harvinaiset hahmot: esimerkkinumerossamme vuodelta 1961 voi ihailla Al Hubbardin letkeästi piirtämää Pepi-sarjaa sekä Jack Bradburyn Tiku ja Taku -taidetta. Barksia on luonnollisesti tarjolla tässäkin setissä: viisisivuinen Roope-tarina Kala maksuvälineenä.

Vuoden 1968 makupala taas on varsinaista Tony Strobl -ilotulitusta: peräti kolme neljästä tarinasta on Stroblin käsialaa. Yksi niistä, Superhessu yövartijana, ilmestyi muuten uudelleen tämän vuoden numerossa 4. Mainio sauma harjoittaa vertailevaa sarjakuvatutkimusta.

1970-luku

Kesäkuun ensimmäinen numero vuodelta 1974 sisältää – ei ehkä kovin yllättäen – mukavan setin Barksia: klassisen Aku vastaan Hannu -iloittelun ynnä kesäisen Pelle-tarinan. Lisäksi lehdessä on ensimmäinen osa Rodolfo Ciminon ja Giorgio Cavazzanon Faaraon aarteet -jatkiksesta ja harvinaisempien hamojen ystäviä varmasti ilahduttava Superhessu-lyhäri, jossa nähdään myös Pikku-Pelle.

1980-luku

Vuoden 1988 toukokuulta peräisin oleva näytekappaleemme alkaa mukavasti 1980-lukua suvereenisti hallinneen Vicarin taiteilemalla johtosarjalla. Tämän lehden Barks-pläjäys on kymmensivuinen Uintikilpailu, ja Mustakaapua kaipailleita ilahduttanee lehden lopussa oleva Mikki-jatkiksen alku.

1990-luku


Viime vuosituhannen loppupuoli oli Aku Ankassa paitsi Vicarin, myös Don Rosan kultakautta. Toinen eksemplaareistamme on vuoden 1990 ensimmäinen numero, joka alkaa Vicarin käsialaa olevalla uudenvuodentarinalla. Kyytipojaksi on tarjolla Rosan ratkiriemukas Jos metsään haluat mennä nyt sekä Mikki-mestari Paul Murryn jatkotarinan alku. Siinä on muuten mukana Velmu Viurusilmä, jota ei liiemmin ole viime vuosina Akkarissa nähty. Kannattaa siis tutustua!

Sen jälkeen voi harpata suoraan vuoteen 1999: tämän lehden sähköinen klassikko on ensimmäinen osa Don Rosan seikkailutarinasta Pako Kielletystä laaksosta, joka tietenkin viittaa Barksin tarinaan Kielletty laakso.

Hauskoja sähköisiä lukuhetkiä, toivottaa Aku Ankan toimitus!

Hihhei! Aku Ankan joulukalenteri on auki.

Jo liki perinteiseen tapaan joulukalenterin jokaisen luukun takaa löytyy hauska sarjakuva, jossa ankkalinnalaiset tutut valmistautuvat talven ihanimman juhlan viettoon. Kaikkiin tarinoihin liittyy myös kysymys, johon vastaamalla osallistut perinteiseen joulukalenterikilpailuumme. Klikkaa tästä, niin pääset Lataamoon ja joulukalenterin pariin.

Vastaamassa kannattaa käydä ihan joka päivä, sillä pääpalkinnon lisäksi arvomme pitkin joulukuuta yllätyspalkintoja! Lisäksi voittomahdollisuutesi napata muhkea pääpalkinto tietenkin paranevat mitä useammin käyt vastaamassa.

Pääpalkintona arvotaan muhkea pelipaketti – PlayStation 4 -konsoli ja Lego Marvel Super Heroes -peli. Pääpalkinto arvotaan Nuutin päivänä 13. tammikuuta 2018. Niin pääpalkinnon kuin yllätyspalkintojenkin voittajille ilmoitetaan henkilökohtaisesti.

Helsingin Ateneumissa avautui tiistaina 3. lokakuuta upea Ankallisgalleria-näyttely, jossa Suomen taiteen klassikkoteoksista nähdään ankallistetut versiot. Näyttely on avoinna aina helmikuun 2018 loppuun asti.

Aku Ankka -lehdessä on eletty koko vuosi 2017 ikään kuin rinnakkaistodellisuudessa satavuotisen Suomen kunniaksi, kun Suomen historian tapahtumien on seurattu tapahtuvan räpylävinkkelistä Kari Korhosen käsikirjoittamissa ja piirtämissä Suomi 100 -tarinoissa. Rinnakkaistodellisuus huipentuu nyt Ateneumin taidemuseossa nähtävässä näyttelyssä, jossa on esillä kaiken kaikkiaan 13 taideteosta. Teokset on luonnollisesti lainattu Ankkalinnan johtavasta taidemuseosta Ankallisgalleriasta.

Ankallisgallerian taiteilijoita ovat Alpertti AatelvilttiAltti FasaaniAkseli Kala-KallelaArvi LiljalunttiEino MaininkinenHuuko Simpura sekä Nantti Vonrikti. Kuuluisimpiin teoksiin kuuluvat muun muassa Ankanpoika ja varisElämäntaiteilija Hannu HanhiIltaa ja köyhyyttä kohtiLeikkiviä ankanpoikia rannalla sekä Taistelevat ankat.

Apuna ovat olleet Aku Ankan piirtäjistä Kari Korhonen, Don Rosa, Ulrich Schröder ja Daan Jippes sekä vielä Kati Kovacs.