Keksijänero Pelle Peloton auttaa ankkalinnalaisia monessa.

Ankkalinnan ehdottomasti kekseliäin asukas pomppi hyppykepillään lukijoiden tietoisuuteen ensimmäisen kerran toukokuussa 1952 sarjassa Gladstone’s Terrible Secret, joka nähdään uudelleen Aku Ankassa nyt toukokuun lopussa – edellisen kerran kyseinen tarina julkaistiin Aku Ankassa kesäkuussa 1953.

Pelle on keksinyt niin leijumobiileja, aikakoneita kuin erilaisia versioita rahasäiliöstäkin, eikä ideoiden määrä tunnu olevan laskussa. Jos ajatus jumittaa, Pellellä on ollut tapana kopauttaa itseään nuppiin ja näin herättää harmaat aivosolut hyrräämään rivakammin. 1960- ja 1970-luvun sarjoissa Pelle käytti usein myös mietintämyssyä, jossa ideointia vauhdittaa kolmen mustan korpin aivoriihi. Merkittävin keksinnöistä on varauksetta Pikku apulainen, joka ilmestyi Pellen seuraksi Barksin nelisivuisessa hupailussa The Cat Box syyskuussa 1956 (Kissannaukujaiset nähtiin Aku Ankan numerossa 24/1960). 

Koska Pelle on luonteeltaan varsin leppeä ja useimmiten auttaa miestä mäessä – hän saattaa loukata jotakuta lähinnä ajautumalla höpisemään itsekseen hiukkasfysiikasta (ja näin siis olettaa keskustelukumppanin olevan yhtä fiksu kuin hän itse) – ei neropatilla juuri ole vihamiehiä. Yksi viheliäinen roisto kuitenkin kiusaa aika ajoin lempeää älyn jättiläistä: katala Velmu Viurusilmä. Kyseinen kiusanhenki nähtiin ensimmäisen kerran Vic Lockmanin käsikirjoittamassa ja Jack Bradburyn piirtämässä tarinassa The Evil Inventor (ilmestyi Akkarissa 32/1968 nimellä Häijy keksijä).

Vuosi 2012 on Aku Ankassa omistettu sankareille. Vuoden mittaan tarkastellaan hiukan lähemmin kahtatoista sankarillista hahmoa, ja kunkin kuukauden sankari saa myös loistaa aina kolmessa numerossa keskimääräistä useamman sarjakuvan tähtenä. Kaikki valokeilaan päätyvät hahmot eivät suinkaan ole supersankareita, vaan mukaan mahtuu myös hahmoja, joiden sankaruus on enemmän sisäistä laatua tai kallistuu suorastaan antisankaruuden puolelle.

Hihhei! Aku Ankan joulukalenteri on auki.

Jo liki perinteiseen tapaan joulukalenterin jokaisen luukun takaa löytyy hauska sarjakuva, jossa ankkalinnalaiset tutut valmistautuvat talven ihanimman juhlan viettoon. Kaikkiin tarinoihin liittyy myös kysymys, johon vastaamalla osallistut perinteiseen joulukalenterikilpailuumme. Klikkaa tästä, niin pääset Lataamoon ja joulukalenterin pariin.

Vastaamassa kannattaa käydä ihan joka päivä, sillä pääpalkinnon lisäksi arvomme pitkin joulukuuta yllätyspalkintoja! Lisäksi voittomahdollisuutesi napata muhkea pääpalkinto tietenkin paranevat mitä useammin käyt vastaamassa.

Pääpalkintona arvotaan muhkea pelipaketti – PlayStation 4 -konsoli ja Lego Marvel Super Heroes -peli. Pääpalkinto arvotaan Nuutin päivänä 13. tammikuuta 2018. Niin pääpalkinnon kuin yllätyspalkintojenkin voittajille ilmoitetaan henkilökohtaisesti.

Helsingin Ateneumissa avautui tiistaina 3. lokakuuta upea Ankallisgalleria-näyttely, jossa Suomen taiteen klassikkoteoksista nähdään ankallistetut versiot. Näyttely on avoinna aina helmikuun 2018 loppuun asti.

Aku Ankka -lehdessä on eletty koko vuosi 2017 ikään kuin rinnakkaistodellisuudessa satavuotisen Suomen kunniaksi, kun Suomen historian tapahtumien on seurattu tapahtuvan räpylävinkkelistä Kari Korhosen käsikirjoittamissa ja piirtämissä Suomi 100 -tarinoissa. Rinnakkaistodellisuus huipentuu nyt Ateneumin taidemuseossa nähtävässä näyttelyssä, jossa on esillä kaiken kaikkiaan 13 taideteosta. Teokset on luonnollisesti lainattu Ankkalinnan johtavasta taidemuseosta Ankallisgalleriasta.

Ankallisgallerian taiteilijoita ovat Alpertti AatelvilttiAltti FasaaniAkseli Kala-KallelaArvi LiljalunttiEino MaininkinenHuuko Simpura sekä Nantti Vonrikti. Kuuluisimpiin teoksiin kuuluvat muun muassa Ankanpoika ja varisElämäntaiteilija Hannu HanhiIltaa ja köyhyyttä kohtiLeikkiviä ankanpoikia rannalla sekä Taistelevat ankat.

Apuna ovat olleet Aku Ankan piirtäjistä Kari Korhonen, Don Rosa, Ulrich Schröder ja Daan Jippes sekä vielä Kati Kovacs.