Aku Ankka -lehden 60-vuotisjuhlan kunniaksi julkaistujen komeiden kirjojen joukkoon on jälleen liittynyt uusi helmi: viime viikolla kirjakauppojen hyllyille ilmestyi Minä ja Aku Ankka.


Aku Ankka

-lehden 60-vuotisjuhlan kunniaksi julkaistujen komeiden kirjojen joukkoon on jälleen liittynyt uusi helmi: viime viikolla kirjakauppojen hyllyille ilmestyi Minä ja Aku Ankka. Upeaan opukseen on koottu kahdentoista eri elämänaloilla menestyneen suomalaisen oma, henkilökohtainen suosikkisarja sekä perustelu sille, miksi juuri tämä tarina on jäänyt niin lähtemättömästi asianomaisen mieleen.

Eri-ikäisten ja eri aloja edustavien suomalaisten valitsemista tarinoista muodostui hieno läpileikkaus Aku Ankka -lehden historiasta Suomessa. Monet muistavat kasvaneensa Carl Barksin sarjoja ahmien ja toiset ihastelleensa Don Rosan elämänläheisiä teemoja ja pikkutarkkaa piirrosjälkeä, mutta joukkoon mahtuu myös muiden taiteilijoiden luomia ikimuistoisia seikkailuja ja hilpeitä hupailuja.

Esimerkkeinä kirjan tarinoista mainittakoon Arvi Lindin valitsema Barks-tarina Kymmenen tähden kenraalit sekä Tuomas Holopaisen suosikki, Don Rosan pitkä Roope-seikkailu Lumikenttien kimallus.

Hihhei! Aku Ankan joulukalenteri on auki.

Jo liki perinteiseen tapaan joulukalenterin jokaisen luukun takaa löytyy hauska sarjakuva, jossa ankkalinnalaiset tutut valmistautuvat talven ihanimman juhlan viettoon. Kaikkiin tarinoihin liittyy myös kysymys, johon vastaamalla osallistut perinteiseen joulukalenterikilpailuumme. Klikkaa tästä, niin pääset Lataamoon ja joulukalenterin pariin.

Vastaamassa kannattaa käydä ihan joka päivä, sillä pääpalkinnon lisäksi arvomme pitkin joulukuuta yllätyspalkintoja! Lisäksi voittomahdollisuutesi napata muhkea pääpalkinto tietenkin paranevat mitä useammin käyt vastaamassa.

Pääpalkintona arvotaan muhkea pelipaketti – PlayStation 4 -konsoli ja Lego Marvel Super Heroes -peli. Pääpalkinto arvotaan Nuutin päivänä 13. tammikuuta 2018. Niin pääpalkinnon kuin yllätyspalkintojenkin voittajille ilmoitetaan henkilökohtaisesti.

Helsingin Ateneumissa avautui tiistaina 3. lokakuuta upea Ankallisgalleria-näyttely, jossa Suomen taiteen klassikkoteoksista nähdään ankallistetut versiot. Näyttely on avoinna aina helmikuun 2018 loppuun asti.

Aku Ankka -lehdessä on eletty koko vuosi 2017 ikään kuin rinnakkaistodellisuudessa satavuotisen Suomen kunniaksi, kun Suomen historian tapahtumien on seurattu tapahtuvan räpylävinkkelistä Kari Korhosen käsikirjoittamissa ja piirtämissä Suomi 100 -tarinoissa. Rinnakkaistodellisuus huipentuu nyt Ateneumin taidemuseossa nähtävässä näyttelyssä, jossa on esillä kaiken kaikkiaan 13 taideteosta. Teokset on luonnollisesti lainattu Ankkalinnan johtavasta taidemuseosta Ankallisgalleriasta.

Ankallisgallerian taiteilijoita ovat Alpertti AatelvilttiAltti FasaaniAkseli Kala-KallelaArvi LiljalunttiEino MaininkinenHuuko Simpura sekä Nantti Vonrikti. Kuuluisimpiin teoksiin kuuluvat muun muassa Ankanpoika ja varisElämäntaiteilija Hannu HanhiIltaa ja köyhyyttä kohtiLeikkiviä ankanpoikia rannalla sekä Taistelevat ankat.

Apuna ovat olleet Aku Ankan piirtäjistä Kari Korhonen, Don Rosa, Ulrich Schröder ja Daan Jippes sekä vielä Kati Kovacs.