Lokakuun Pelinurkan nettijatkot

Akkarissa numero 42 arvioitiin tämän syksyn uutuuspeli Disney Infinity. Peleistä kiinnostuneille on nyt tarjolla arviot myös peleistä Duck Tales Remastered, Where's My Water 2 ja Castle of Illusion HD Starring Mickey Mouse, joista tässä esitellään viimeksi mainittu.

Castle of Illusion HD Starring Mickey Mouse

Sega Mega Drivelle vuonna 1990 julkaistu Castle of Illusion kuuluu monen pitkän linjan peliharrastajan lapsuusmuistoihin. Mikki Hiiren tähdittämä tasoloikka oli Segalla yhtä kova sana kuin Ankronikasta ammentava DuckTales-loikinta Nintendon 8-bittisellä matolaatikolla.

Roopen vanavedessä myös Mikki siirretään nykypäivään, kun vain kuukauden viiveellä DuckTales: Remasteredista kauppoihin saapuu Castle of Illusionin teräväpiirtopainos. Peli on julkaistu tietokoneille, Xbox 360:lle ja Playstation 3:lle. Kauppojen sijaan tämä peli on saatavilla ainoastaan digitaalisena kopiona.

Hiirihyppely ei ponnista yhtä korkealle kuin Roope, mutta honottavan siimahännän uusretrokomennus on varsin pätevä lisä uusintakäsittelyn saaneiden pelivanhusten alati kasvavaan joukkoon.

Graafisesti Mikki Hiiren paluu loikkamaailman parrasvaloihin on todella komeaa katsottavaa. 90-luvun rosoinen satumaailma on kääntynyt uuden sukupolven pelivehkeille kerrassaan komeasti. Näkymiä tulee ihasteltua tämän tästä. Samalla kolmas ulottuvuus on päässyt mukaan kemuihin, kun toisinaan kamera vääntyy sivulta hiirulaisen niskavilloihin. Perspektiivillä kikkaillaan etenkin pomotaisteluissa.

Tuotokseen on lisätty myös kertojaääni korostamaan satukirjamaista tunnelmaa, mutta kolmen pennin amatööri tekee Disney-mittapuulla hävyttömän huonoa työtä. Audiovisuaalinen estetiikka on aina ollut Walt-sedän hahmoista ammentavissa peleissä kunnossa, joten onkin erikoista, ettei pelin isoimpaan ääninäyttelyrooliin ole saatu houkuteltua kunnon talenttia.

Vaikeustasoltaan illuusiolinna ei ole kovin kaksinen. Loikintansa tunteva tallustelee seikkailun lopputeksteihin helposti parissa tunnissa, me hieman taitamattomammat saamme pompinnan päätökseen parin ehtoon aikana. Mikistä ei sentään tarvitse maksaa täyttä hintaa, peli irtoaa laitteelle kuin laitteelle vajaalla parillakympillä.

Ison maailman osaamattomat loikkajournot ovat ehtineet vuodattaa kyyneleitä pelin ohjaustuntumasta, mutta omat näppini kuljettavat Mikkiä juuri sinne minne pitääkin. Etenkin hypyistä on nassutettu, mutta me olemme ilmeisesti pelanneet eri pelejä. Mikin pomppiessa pikkujalka toisinaan pilkahtaa, mutta yleensä syy on ohjaimen ja ruudun välissä.

Mikin retroseikkailu julkaistiin uudelleen varsin erikoisena ajankohtana. Eroa Ankronikan paluuseen on vain noin kuukausi eikä kyyninen mieleni voi millään uskoa, että kyse olisi sattumasta. Capcomin tasoittamalla tiellä kelpaa tassutella, etenkin, kun lisenssivarastosta löytyy pölyttynyt tuotemerkkisopimus saman konsernin hahmoihin.

Castle of Illusions ei ole Ducktalesia, sillä omalla kohdallani Mikin seikkailuista puuttuu lähes kokonaan nostalgiabuusti, joka nosti Ankronikan osastensa summan yläpuolelle. Näsäviisas siimahäntä on aina omissa Taskareissani se kakkossankari, jonka paikka on vasta toisessa tarinassa.

Paluu illuusiolinnaan toimii nostalgiamatkana vanhoille parroille, mutta sitä voi käyttää myös märkäkorvien tutustuttamiseen menneiden aikojen tasohyppelypeleihin. Mikin seikkailu on lapsiystävällinen peli, se sopii kaikille yli 7-vuotiaille.

Vaatimattoman vaikeustason ansiosta kuka tahansa saa seikkailun päätökseen eikä koko savottaa tarvitse hoitaa nyt yhdellä istumalla niin kuin alkuperäisessä pelissä, sillä peli tallentuu jokaisen kentän jälkeen automaattisesti.

Peliarvostelut on tehty yhteistyössä samaan lehtitaloon kuuluvan Pelit-lehden kanssa.

Tuukka Grönholmin arvio Disney Infinitystä löytyy myös Pelit-lehden numerosta 10/2013, samoin Juho Kuorikosken arvio Castle of Illusion Starring Mickey Mouse -pelistä. DuckTales Remastered -pelin arvio ilmestyi myös Pelit-lehdessä 9/2013.

Tosipelaajan kannattaa lukaista nekin, sillä näkökulma on hiukan eri. Where's My Water? 2 -arvio sen sijaan on tarjolla vain täällä Akkarin saitilla.

Hihhei! Aku Ankan joulukalenteri on auki.

Jo liki perinteiseen tapaan joulukalenterin jokaisen luukun takaa löytyy hauska sarjakuva, jossa ankkalinnalaiset tutut valmistautuvat talven ihanimman juhlan viettoon. Kaikkiin tarinoihin liittyy myös kysymys, johon vastaamalla osallistut perinteiseen joulukalenterikilpailuumme. Klikkaa tästä, niin pääset Lataamoon ja joulukalenterin pariin.

Vastaamassa kannattaa käydä ihan joka päivä, sillä pääpalkinnon lisäksi arvomme pitkin joulukuuta yllätyspalkintoja! Lisäksi voittomahdollisuutesi napata muhkea pääpalkinto tietenkin paranevat mitä useammin käyt vastaamassa.

Pääpalkintona arvotaan muhkea pelipaketti – PlayStation 4 -konsoli ja Lego Marvel Super Heroes -peli. Pääpalkinto arvotaan Nuutin päivänä 13. tammikuuta 2018. Niin pääpalkinnon kuin yllätyspalkintojenkin voittajille ilmoitetaan henkilökohtaisesti.

Helsingin Ateneumissa avautui tiistaina 3. lokakuuta upea Ankallisgalleria-näyttely, jossa Suomen taiteen klassikkoteoksista nähdään ankallistetut versiot. Näyttely on avoinna aina helmikuun 2018 loppuun asti.

Aku Ankka -lehdessä on eletty koko vuosi 2017 ikään kuin rinnakkaistodellisuudessa satavuotisen Suomen kunniaksi, kun Suomen historian tapahtumien on seurattu tapahtuvan räpylävinkkelistä Kari Korhosen käsikirjoittamissa ja piirtämissä Suomi 100 -tarinoissa. Rinnakkaistodellisuus huipentuu nyt Ateneumin taidemuseossa nähtävässä näyttelyssä, jossa on esillä kaiken kaikkiaan 13 taideteosta. Teokset on luonnollisesti lainattu Ankkalinnan johtavasta taidemuseosta Ankallisgalleriasta.

Ankallisgallerian taiteilijoita ovat Alpertti AatelvilttiAltti FasaaniAkseli Kala-KallelaArvi LiljalunttiEino MaininkinenHuuko Simpura sekä Nantti Vonrikti. Kuuluisimpiin teoksiin kuuluvat muun muassa Ankanpoika ja varisElämäntaiteilija Hannu HanhiIltaa ja köyhyyttä kohtiLeikkiviä ankanpoikia rannalla sekä Taistelevat ankat.

Apuna ovat olleet Aku Ankan piirtäjistä Kari Korhonen, Don Rosa, Ulrich Schröder ja Daan Jippes sekä vielä Kati Kovacs.