Ankallistapaus! Maailmanuutuus!

Sanoman ja Disneyn yhteistyön huima hedelmä The Duckforce Rises julkaistaan viimein Euroopan pelimarkkinoille.

Kaksi vuotta valmisteltu huippusalainen yhteistyöprojekti on nyt virallisesti nähnyt päivänvalon, ja pelaajat pääsevät pelastamaan Ankkalinnaa vihulaisten hyökkäyksiltä. Peli on rautaisten suomalaisten peliammattilaisten nerouden tuotos, mutta Aku Ankan toimitus on ollut mukana pelin suunnittelussa ja toteutuksessa, joten ankkalinnalainen meininki on taattu.

Eeppisen korttitaistelupelin tavoitteena on pelastaa Ankkalinna Milla Magian, Karhukoplan, Velmu Viurusilmän ja Kulta-Into Piin yhteenliittymältä. Pahisjengi on loihtinut kaupungin ylle kirouksen, jonka avulla he pyrkivät valtaamaan koko maailman. Akun tai Roopen sijasta voi heittäytyä tiimellykseen Taikaviittana tai peräti itse Klondike-Roopena, ja Viitatarkin liittyy joukkoon pelin edetessä. Taisteluita käydään tutuissa ympäristöissä niin Rahasäiliökukkulalla, Ankkalinnan kaduilla, Vesuviuksen rinteillä kuin Dawson Cityssäkin. Pellen johtaman päämajan uumenissa kehitellään suojautumiskeinoja ensiapulaukkuineen ja mittelöissä tarvittavaa energiaa.

Pelin edetessä käyttöönsä saa uusia pelikortteja, joiden avulla myös uudet apurit voi valjastaa mukaan pelin tiimellykseen. Korttien silmiähivelevästä ulkoasusta vastaa oma ankkapiirtäjämme Kari Korhonen, ja uljaasta 3D-grafiikasta pelin toteuttanut suomalainen huippupeliyhtiö Kuuasema.

Peli on tällä hetkellä AppStoressa saatavilla iOS-alustalle, ja se sisältää pelin sisäisiä ostoja. Itse pelin voi ladata laitteelleen ilmaiseksi.

Aku Ankka -lehti ja The Duckforce Rises -peli ovat molemmat Sanoma Media Finlandin tuotteita.

Pelistä otetut kuvakaappaukset kertovat korttien voimasta. Roopen ”Häkki Heilahtaa” -kortti (ylh. oik.) vahingoittaa vastustajaa tujusti, ”Voimannäyte” (yllä) saa vastustajan vahingoittamaan omaa joukkuettaan ja Viitattaren ”Manaus” muuttaa vastustajan omituiseksi otukseksi usean vuoron ajaksi.

 

Hihhei! Aku Ankan joulukalenteri on auki.

Jo liki perinteiseen tapaan joulukalenterin jokaisen luukun takaa löytyy hauska sarjakuva, jossa ankkalinnalaiset tutut valmistautuvat talven ihanimman juhlan viettoon. Kaikkiin tarinoihin liittyy myös kysymys, johon vastaamalla osallistut perinteiseen joulukalenterikilpailuumme. Klikkaa tästä, niin pääset Lataamoon ja joulukalenterin pariin.

Vastaamassa kannattaa käydä ihan joka päivä, sillä pääpalkinnon lisäksi arvomme pitkin joulukuuta yllätyspalkintoja! Lisäksi voittomahdollisuutesi napata muhkea pääpalkinto tietenkin paranevat mitä useammin käyt vastaamassa.

Pääpalkintona arvotaan muhkea pelipaketti – PlayStation 4 -konsoli ja Lego Marvel Super Heroes -peli. Pääpalkinto arvotaan Nuutin päivänä 13. tammikuuta 2018. Niin pääpalkinnon kuin yllätyspalkintojenkin voittajille ilmoitetaan henkilökohtaisesti.

Helsingin Ateneumissa avautui tiistaina 3. lokakuuta upea Ankallisgalleria-näyttely, jossa Suomen taiteen klassikkoteoksista nähdään ankallistetut versiot. Näyttely on avoinna aina helmikuun 2018 loppuun asti.

Aku Ankka -lehdessä on eletty koko vuosi 2017 ikään kuin rinnakkaistodellisuudessa satavuotisen Suomen kunniaksi, kun Suomen historian tapahtumien on seurattu tapahtuvan räpylävinkkelistä Kari Korhosen käsikirjoittamissa ja piirtämissä Suomi 100 -tarinoissa. Rinnakkaistodellisuus huipentuu nyt Ateneumin taidemuseossa nähtävässä näyttelyssä, jossa on esillä kaiken kaikkiaan 13 taideteosta. Teokset on luonnollisesti lainattu Ankkalinnan johtavasta taidemuseosta Ankallisgalleriasta.

Ankallisgallerian taiteilijoita ovat Alpertti AatelvilttiAltti FasaaniAkseli Kala-KallelaArvi LiljalunttiEino MaininkinenHuuko Simpura sekä Nantti Vonrikti. Kuuluisimpiin teoksiin kuuluvat muun muassa Ankanpoika ja varisElämäntaiteilija Hannu HanhiIltaa ja köyhyyttä kohtiLeikkiviä ankanpoikia rannalla sekä Taistelevat ankat.

Apuna ovat olleet Aku Ankan piirtäjistä Kari Korhonen, Don Rosa, Ulrich Schröder ja Daan Jippes sekä vielä Kati Kovacs.