Etelä-Pohjanmaalta Ankkojen matka jatkui Saimaalle, savolaisten ja vähän karjalaistenkin suupalttien sekaan.

Aku Ankassa 17/2013 julkaistussa tarinassa Kalakukkokalabaliikki sukellettiin Saimaan aaltoihin ja leivottiin muikkukukoista multikansallinen pikaruoka. Jotta turistikierros olisi myös muille ulkopaikkakuntalaisille kuin Roopelle mahdollisimman nautinnollinen, tarjoamme matkaevääksi jo edelliseltä pysähdyspaikalta tuttuun tapaan pieniä faktamaistiaisia seuduista, joilla Ankat seikkailivat.

Etelä-Savon Saimaa pähkinänkuoressa

1) ASUJAIMISTO

Lupsakkaat savolaiset haastelevat leveää murretta, ja puheista toinen puoli saattaa hyvinkin olla totta – tai sitten ei. Joskus savolaisia kuulee kutsuttavan kieronpuoleisiksi, mutta se ei tietenkään pidä paikkaansa. Eihän se ole linssiin viilaamista, jos kuulija ei itse pysy kärryillä.

Ainakaan eteläsavolaista sanan säilän viuhuttelijaa on turha leimata tyhjänpuhujaksi, sillä kotikonnuilla riittää kehumisen aihetta. Kukaan ei voi kiistää, etteikö Saimaa olisi Suomen suurin järvi ja Olavinlinna lähestulkoon vanhin ja komein keskiaikainen kivilinna.

Saimaan rannoilta pinnalle ovat ponnistaneet myös monet suositut suomalaiset rokkibändit. Koniteollisuus ja Yövissy ovat vilahtaneet Akkarin sivuilla ennenkin, mutta tässä tarinassa  yhtyeiden kärkimiehiä muistuttava kaksikko on vaihtanut vapaalle. Huhu kertoo, että herrat ovat äänitystauolla lyriikoiden lisäksi rustanneet kuplatekstejäkin, kuten nämä tässä.

2) MAANTIEDE

Saimaa, joka myös Suur-Saimaana tunnetaan, ei ole mikään pikkujorpakko. Euroopan sisäisessä järvimittelössä Saimaa sijoittuu neljänneksi, ja Päijänne, Suomen toiseksi suurin järvi, täyttäisi Saimaasta vain neljäsosan verran. Saimaan lukuisat järvenselät ovat saaneet omat nimensä: Savonlinnan eteläpuolisella edustalla liplattavaa vesistöä kutsutaan Pihlajavedeksi, mutta Savonlinnan pohjoispuolella sama järvi onkin Haukivesi! Eikä Saimaa paljoa häviä Suomen järvien syvyyskisassakaan. Syvin kohta Ristiinan edustalla Yövedellä, 84 metriä, on vain 11 metriä Suomen syvintä järviä matalampi.

Myös niiden, jotka haluavat kokea lossilla lipumisen hurmaa, kannattaa suunnata Saimaalle. Siellä lauttoja piisaa kuin pipoa. Saimaan suurin lossi, Nestori, tilattiin Uudestakaupungista. Koska lossi ei olisi mahtunut kokonaisena kulkemaan kanavaa pitkin Itämereltä Saimaan selälle, se koottiin Savonlinnassa täyteen komeuteensa. Nestorin kyytiin pääsee Puumalasta. Saimaa on tunnettu myös kanavistaan, joita pitkin pääsee muun muassa Suomenlahdelle ja aina Viipuriin saakka Imatran kanavan kautta.


Savonlinnassa sijaitsee myös tosiaan yksi vanhimmista kivilinnoista. Se rakennettiin vuonna 1475 tanskalaissyntyisen ritarin Erik Akselinpoika Tottin käskystä. Nimensä kivipytinki sai kaikkien ritareiden suojelijan, Pyhän Olavin, mukaan. Koska linna sijaitsee sellaisella aluella, jonka valtius on vaihtunut usein, näkyvät nämä vallanvaihdokset myös linnan arkkitehtuurissa. Nykyisin linnaan voi käydä tutustumassa kuka tahansa turisti – kesäaikaan sen seinistä tosin kajahtelevat upeat aariat, kun oopperaväki valtaa kiviset salit.

3) ERITYINEN ELÄIMISTÖ

Lukuisten mainitsemisen arvoisten maamerkkien kuten uljaan Olavinlinnan lisäksi Savossa ällisteltävää tarjoaa alueen eläimistö. Veikeä jöllikkä saimaannorppa on Savon tunnetuimpia asukkeja. Otusten ilmeikkääseen ulkonäköön on syynsä: alkunorpat jäivät 8 000 vuotta sitten Saimaaseen eristyksiin, kun yhteys järvestä Itämereen katkesi. Savon sameissa vesissä norppakunnalle kehittyi huomattavasti suuremmat silmät ja aivot kuin meressä molskiville sukulaisilleen.

Saimaannnorpat ovat yksi maailman uhanalaisimmista hyljelajeista. Tällä hetkellä niitä on jäljellä vain noin 300 yksilöä. Viiksiniekka on Suomen Luonnonsuojeluliiton tunnuseläin, ja sen pelastamiseksi tehdään töitä hiki hatussa. Hopeahipiäinen veitikka on totisesti ansainnut oman viisunsa, Juha Vainion ikiklassikon Vanhoja poikia viiksekkäitä.

Kunhan norppakanta saadaan taas voimistumaan, tuntevat Saimaan pikkukalat sen nahoissaan. Saimaannorppa syö noin 1 000 kiloa kalaa vuodessa. Muikku, tuo järviemme sähäkkä sukkula, painaa keskimäärin 40 grammaa. Jotta yksi norppa saisi mahansa täyteen muikuilla, sen pitäisi pistellä niitä poskeensa vuoden mittaan noin 25 000 eväkkään verran.

4) MUUTA VARTEENOTETTAVAA

Saimaa ulottuu myös Karjalan puolelle, eikä sielläkään ihan turhaa sakkia asu. Huhu kertoo jopa, että Suomen pisin kalakukko tehtiin Etelä-Karjalassa sijaitsevassa Joutsenossa yli 20 vuotta sitten. Mötikällä oli pituutta lähes 16 metriä, ja sen tekoon tarvittiin 2,5 kiloa voita, 40 kiloa sianlihaa ja 157 kiloa muikkuja. Moisen herkun paiston mahdollistanutta uunia saati sen syöjää tarina ei tunne – mahtoiko olla Kroisos Pennosen liikkeelle panema juoru koko juttu.

Kalakukkohan on ruiskuoreen leivottu herkku, joka pitää sisällään kalaa ja siankylkeä. Kukkoa leipomuksessa ei ole, vaan sana viittaakin ennemmin linnun sijasta kukkaroon – onhan ruokalaji tavallaan tasku, jonka sisästä täytteet löytyvät. Itse tarinassakin viitataan kalakukon kasvisserkkuun, lanttukukkoon, jonka sisällä nimensä mukaisesti on lanttua. Kukkoherkun paistamiseen kannattaa varata rutkasti aikaa, sillä sitä muhevampaa siitä tulee, mitä useamman tunnin sen antaa hautua leivinuunin kätköissä. Jos haluat kunnon herkkua, sipaise viipaleen päälle rutkasti voita ja ohjaa ääntä kohti. Perään kannattaa hulauttaa runsas lasillinen kokkelipiimää.

5) PAIKALLINEN PUHEENPARSI

Savolaismurteet ovat levinneet laajalle. Niitä puhutaan paitsi Savossa, myös Kainuussa, Pohjois-Karjalassa ja Keski-Suomessa. Sitkeät savolaiset ovat muodostaneet jopa niin sanotun savolaiskiilan alueen, joka halkaisee pohjalaismurteiden alueen Keuruun kohdalla ja ulottuu aina Pohjanlahden rannikolle saakka. Savolaismurteita puhutaan myös Keski-Ruotsissa, Vermlannissa, sillä sinne muutti 1800-luvulla joukko savolaisia metsureita ja heidän kielensä jäi uudessa kotipaikassa elämään.

Myös savolaismurre on yhtenäinen murre. Sille ominaisia piirteitä ovat sanan sisällä olevan d:n korvautuminen j:llä tai katoaminen kokonaan, ts-yhtymän korvautuminen ht:llä, konsonanttien kahdentuminen, diftongien avartuminen ja välivokaalin esiintyminen. Lehden on siis lehen, metsä mehtä, sanoo kuuluu savoksi sannoo, pää piä, ja jalka on tietenkin jalaka.

Noin kolmaosa Suomen pinta-alasta on savolaismurretta viäntävien vallassa. Siten ei liene mikään ihme, että esimerkiksi huhtikuu on sanana savolaista perua: keväällä tehtyjä kaskiviljelyksiä kutsuttiin itämurteissa huuhdaksi. Kun savolaiset 1600-luvulla valtasivat puolet Suomesta sen erämaita huuhdaten, ei kenellekään jäänyt epäselväksi mistä on kyse.

Tämänkertaisen tarinan murrekuplat ovat mahdollisimman yleissavolaisia. Jos erilaisten puheenparsien erot kiinnostavat, kannattaa katsastaa nämä yksisivuiset, jotka ovat alun perin ilmestyneet Akkarin nro 22/2011 murreliitteessä. Kesähommissa keikutaan Pohjois-Savon tapaan, ja käännös on Markus Miettisen ja Jaakko Seppälän käsialaa. Etelä-Savon murteella rustatut kuplatekstit taas on tehnyt Aila Mielikäinen.

 

Lehden 17/2013 sarjassa Kalakukkokalabaliikki vilahteli jonkin verran murresanoja.
Tuttuun tapaan tarjoamme lukemista helpottamaan sanaston:

 

unnoettaa = unohtaa
nuiju =
kelju
vätökäs
= vetelys
ökö
= pieni otus
paelata
= juhlia
kirroos
= kirous

Hihhei! Aku Ankan joulukalenteri on auki.

Jo liki perinteiseen tapaan joulukalenterin jokaisen luukun takaa löytyy hauska sarjakuva, jossa ankkalinnalaiset tutut valmistautuvat talven ihanimman juhlan viettoon. Kaikkiin tarinoihin liittyy myös kysymys, johon vastaamalla osallistut perinteiseen joulukalenterikilpailuumme. Klikkaa tästä, niin pääset Lataamoon ja joulukalenterin pariin.

Vastaamassa kannattaa käydä ihan joka päivä, sillä pääpalkinnon lisäksi arvomme pitkin joulukuuta yllätyspalkintoja! Lisäksi voittomahdollisuutesi napata muhkea pääpalkinto tietenkin paranevat mitä useammin käyt vastaamassa.

Pääpalkintona arvotaan muhkea pelipaketti – PlayStation 4 -konsoli ja Lego Marvel Super Heroes -peli. Pääpalkinto arvotaan Nuutin päivänä 13. tammikuuta 2018. Niin pääpalkinnon kuin yllätyspalkintojenkin voittajille ilmoitetaan henkilökohtaisesti.

Helsingin Ateneumissa avautui tiistaina 3. lokakuuta upea Ankallisgalleria-näyttely, jossa Suomen taiteen klassikkoteoksista nähdään ankallistetut versiot. Näyttely on avoinna aina helmikuun 2018 loppuun asti.

Aku Ankka -lehdessä on eletty koko vuosi 2017 ikään kuin rinnakkaistodellisuudessa satavuotisen Suomen kunniaksi, kun Suomen historian tapahtumien on seurattu tapahtuvan räpylävinkkelistä Kari Korhosen käsikirjoittamissa ja piirtämissä Suomi 100 -tarinoissa. Rinnakkaistodellisuus huipentuu nyt Ateneumin taidemuseossa nähtävässä näyttelyssä, jossa on esillä kaiken kaikkiaan 13 taideteosta. Teokset on luonnollisesti lainattu Ankkalinnan johtavasta taidemuseosta Ankallisgalleriasta.

Ankallisgallerian taiteilijoita ovat Alpertti AatelvilttiAltti FasaaniAkseli Kala-KallelaArvi LiljalunttiEino MaininkinenHuuko Simpura sekä Nantti Vonrikti. Kuuluisimpiin teoksiin kuuluvat muun muassa Ankanpoika ja varisElämäntaiteilija Hannu HanhiIltaa ja köyhyyttä kohtiLeikkiviä ankanpoikia rannalla sekä Taistelevat ankat.

Apuna ovat olleet Aku Ankan piirtäjistä Kari Korhonen, Don Rosa, Ulrich Schröder ja Daan Jippes sekä vielä Kati Kovacs.